Luin eilen nettiä. Siellä sanottiin, että eräs toimittaja on huolissaan siitä, että 16-vuotiaalle autistiselle tytölle saatetaan myöntää Nobel-palkinto. Huolen ydin oli ymmärtääkseni se, että Nobel-voiton aikaansaama julkisuus voisi pilata tytön elämän.
Muita aiheeseen liittyviä kommentteja olivat muun muassa, että katsokaa vaikka nyt MacCulay Culkinia, Michael Jacksonia, Matti Nykästä tai mitä näitä traagisia julkimoita nyt on. Herkkiä ihmisiä pitää suojella!
Valistakaa minua, jos olen väärässä, mutta mieleeni ei tule yhtään ainutta Nobel-voittajaa, jonka känni/muu päihdesekoilu olisi päätynyt paikallisen Seiskan kanteen. Minulla ei kylläkään ole hajuakaan niistä psykosomaattisista tai poliittisista paineista, joiden alle nobelisti voi voittonsa jälkimainingeissa musertua. Voinee myös olla, että edellämainituissa kommenteissa on ripaus jonkinlaista vaikeasti tunnistettavaa huumorinlajia. (Se on toivottavaa.)
Nuorin nobelisti on ollut 17-vuotias. Senkin tarkistin netistä, muualta kuin sosiaalisesta mediasta. Hän on rauhanpalkittu Malala Youzafzai, jonka tarinasta on ilmestynyt suomeksikin erinomainen kirja. Sen yksi kohottavampia kohtia on, että Malala jatkaa edelleen ihmisoikeustyötään, vaikka Taleban-sotilas ampui häntä. Muuta vammaa hänellä ei ole. Juuri siitä tässä todennäköisesti onkin kyse.
Vammaisille ei pidä jaella tunnustusta ihan vastuuttomasti. Voittaminen tuo julkisuutta ja julkisuus tuo negatiivista huomiota. Kun tämä kaikki rantautuu alaikäiseen autistiseen mieleen voi tapahtua jotakin karmeaa, ja siksi tämän erään toimittajan mielestä Nobel-palkinnoissa pitäisi olla alaikäraja. 16 on ilmeisesti aivan liian vähän, 17 jo menee, mutta tokihan iän lisäksi pitää huomioida myös se vamma, vaikka sitä nyt ei ole korrektia ääneen sanoakaan.
Jännä juttu on, että jokaista sellaista palkintoa, joka on mahdollista antaa vammattomalle ihmiselle mutta jonka saajaksi kaavaillaan vammaista henkilöä, seuraa keskustelu vammaisen palkitsemisen oikeutuksesta. Porukkaan mahtuu aina se kuppikunta, jonka mielestä vammaiset eivät kisaile ihan samoilla spekseillä tai että vammaisia palkitaan aina lähinnä säälistä. Vielä jännempi juttu on, että media (mukaan lukien sosiaalinen) pesee kätensä siitä, etteikö tämä keskustelu olisi juurikin osa sitä negatiivista huomiota, josta ollaan niin kovin huolissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti