keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Irrota vain ennakkoluuloista

Törmäsin Kata Melanderiin ja hänen tuolloin vielä julkaisemattomaan Älä irrota - romaaniinsa ensimmäistä kertaa sosiaalisessa mediassa viime syksynä. Melander opiskelee suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistossa, ja kirja on hänen esikoisteoksensa (Type & Tell).

Päähenkilö Saara on opiskelija, joka käyttää pyörätuolia ja kärsii lisäksi pahoista kipukohtauksista. Petteri on lapsettomassa avioliitossa kituuttava onneton aviomies ja Saaran entinen opettaja. Kaksikon välillä roihahtaa rakkaus, mutta voittaako rakkauskaan kaikkia esteitä?

Ennen kuin itse pääsin lukemaan kirjaa - mihin kuluikin tuokio, sillä kirjaston varausjono oli pitkä - pohdin kahta asiaa: heijasteleeko takakannessa käytetty ilmaus "pyörätuoliin sidottu" kaikessa ableistisuudessaan pelkästään henkilöhahmojen omaa näkemysmaailmaa vai asettaako se nyyhkydraamoista tutun raamin liikuntakyvyttömyydestä kumpualle tragedialle? Vaikuttuisinko itse liikuntarajoitteisena samalla tavoin kuin monet kyyneliin liikuttuneet kirjabloggarit, vai näkisinkö tarinassa pohjimmiltaan vain tyypillistä pyörätuoliarkea?

Nyt voin sanoa, että mietteeni olivat turhia.

Suurin vastavoima on Saaran kipu. Se on lamaannuttavaa, mursertavaa ja ennakoimatonta. Sen rinnalla liikuntarajoite ja pyörätuoli jäävät miltei sivuseikoiksi. Lukemissani kirja-arvioissa on mielestäni jäänyt liian vähälle huomiolle, että keskeisin teema tarinassa on vammaisen seksuaalisuus. Seksiä ei ole jätetty Hollywood-leffamaisesti suhteen kohokohdaksi, jonkinlaiseksi saavutukseksi tai palkinnoksi, vaan se on väkevänä ja kauniina läsnä alusta asti. Onhan se olennainen osa ihmistä.

Tällaiselle tarinalle minunkaan oli mahdoton jäädä kylmäksi. Esikoisromaanius näkyy vielä tekstin tempossa ja asussa. Henkilöt ja tapahtumat kulkevat ohi vikkelään, saavuttamatta täyttä syvyyttä ja ilmavuutta. Melander kirjoittaa kauniisti, joskin jotkin arkipäiväiset ilmaisut, kuten "olla punaisenkirjavana" (itkiessä) ajottain säröttävät korumaista kielikaavaa. Älä irrota on hieno avaus ja lupaus sitäkin hienommasta tulevaisuudesta. Se on myös epäilemättä syntynyt tarpeesta kertoa totutusta poikkeava mutta todellinen näkökulma, sillä kirjailija elää itsekin kivun ja pyörätuolin kanssa.