tiistai 29. huhtikuuta 2014

Yleistä mistä?

Jokaisen, joka kuvittelee liikuntarajoitteisten ihmisten elävän toistensa vankkumattomina vertaistukipilareina sulan sovun ja harmonian vallitessa, pitäisi joskus käydä lukemassa Internetin vammaisfoorumeita. Meno on monelle ylättävän villiä. Yleisin räyhähengennostattaja vammaisten keskuudessa lienee se, että yksi kirjoittaa julkisesti omista vammaisaiheisiin liittyvistä näkemyksistään, ja toista alkaa pelottaa, että joku kolmas ottaa ja yleistää sen yhden kirjoituksia. Hei, me puhumme isosta möröstä tässä näin!

Jos postikonttorin ovella kohtaa punatukkaisen tytön, joka reagoi kohteliaaseen ovenavaukseen pahaenteisellä mulkaisulla, harva päätyy tästä siihen johtopäätökseen, etteivät punatukkaiset pidä ovien avaamisesta. Pyörätuolissa istuvien, kuten myös muulla tavoin vammaisten ihmisten kohdalla asia on hieman toinen. Yleisen peruskoulupohjatietämyksen perusteella tavallinen Kalle-Kaisa Kaduntallaaja ei yleensä tiedä, miten liikuntarajoitteinen tulisi kohdata, ja joka puolelta satelee argumentteja eri kohtaamistapojen puolesta ja vastaan.Kaikenkukkuraksi Kalle-Kaisa oli vielä järkeillyt, ettei tule elämänkuvioissaan kohtaamaan ainuttakaan liikuntarajoitteista. Päähän siinä on hajota, kun yrittää eri vaihtoehdoista arpoa.

Usein liikuntaesteettömien ihmisten kuulee sanovan, että liikuntarajoitteisten tulisi myös omasta puolestaan ymmärtää se tosiseikka, että totaalisen uudet kohtaamistilanteet saavat monesti täysin järkevänkin ihmisen käyttäytymään kuin pahin lääninidiootti. Väitettä ei käy kiistäminen. Edes liikuntarajoitteiset itse eivät ole yhtään sen enempää suojassa äkillisesti iskevältä käytösidiotismilta kohdatessaan kanssaihmisiä, joiden kaltaisiin eivät ole aiemmin tottuneet. Voi mennä esimerkiksi hämmennyksiin, jos vastaan tulee vaikkapa viittomakielinen ihminen. Ymmärrys sosiaalista törttöilyä kohtaan ei silti ole sama asia kuin käytöskukkasten vapaan kasvun salliminen. Liikuntarajoitteisen on syytä puuttua hölmöihin kommentteihin ja huonoon kohteluun ja tuoda julki myös siitä mahdollisesti aiheutunut mielipaha, mutta erottaa toisistaan teot ja tekijä.  Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että toisen ihmisen sanomiset voi jollakin kauniilla tavalla ilmaista törttölöiksi sen sijaan, että päivittelisi sanojan itsensä olevan täysi pelle. Ilman asioihin puuttumista kenenkään on mahdoton huomata omaa käytöstään ja korjata sitä. Se ei ole ymmärtämättömyyttä tai turhaa valitusta. Niinikään se ei myöskään ole yleistämistä. Vastaavasti universaali sosiaalikömpelyys uusissa tilanteissa ei voi olla kaikilta hyvään käytökseen liittyviltä odotuksilta suojaava kilpi. Muita ihmisiä kohtaan ei voi todeta käyttäytyvänsä hölmösti vain siksi, että se on inhimillisesti ottaen ymmärrettävää, (eikä itsellä ole aikomustakaan muuttua mihinkään suuntaan). Poikkeuksia ei ole edes silloin, kun kohtaamistilanne on itselle täysin vastentahtoinen. Usein se on.

Liikuntaesteettömien ynnä muun vammattoman väen sosiaalinen törttöily saa usein alkunsa siitä, että käsitys liikuntarajoitteisuuden monimuotoisuudesta uupuu. Siihen auttaa se, että mahdollisimman moni liikuntarajoitteisuutta koskeva näkökulma tuodaan esille. Siitä taas herää kysymys, miksi me liikuntarajoitteiset/muutoin vammaiset oikeasti pelkäämme sitä yleistämistä niin paljon. Kun liikuntarajoitteisuuden monimuotoisuuden on kerran sisäistänyt, alkaa tajuta liikuntarajoitteistenkin olevan ihmisiä muiden joukossa. Ihmisiä kohdatessa ei mietitä sitä, miten tässä nyt tulisi suhtautua ja mitä olettaa. Niinhän se on esimerkiksi punatukkaisten tyttöjenkin kohdalla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti