maanantai 28. huhtikuuta 2014

Maija Haavisto: Häpeämätön

Maija Haavisto on kehittynyt kirjoittajana vammaistrilogiansa aikana. Siinä missä romaanisarjan ensimmäisen osan, "Marian ilmestyskirjan", kerronta poukkoilee ja poksauttelee esiin lähes popup-ikkunamaisia kirjallisia tietoruutuja, on kolmososa "Häpeämätön" huomattavasti seesteisempi ja selkeämpi. Kirjavasta henkilögalleriasta Haavisto sitä vastoin ei ole luopunut. Makumieltymyksistä riippuen se on joko kokonaisuuden suola tai sitten sen katkerin kalkki.

Kirjan päähenkilö on Kelan virkailija Vesa, joka seurustelee Ehlers-Danlosin syndroomaa sairastavan multimediataitelija Ennan kanssa. Ehlers-Danlosin syndrooma on harvinainen kollageenin epämuodostumasta johtuva sairaus, jonka seurauksena Ennan liikuntakyky vähenee vähenemistään ja kivut voimistuvat. Vesan perhettä vammainen ja muutenkin omalaatuinen tyttöystävä oudoksuttaa. Aika ajoin myös Vesa itse joutuu pohtimaan omia valintojaan.

Häpeämätön haastaa ennen kaikkea pohtimaan, mitä on häpeä tai sen puute, häpeämättömyys. Vaikean sairauden kantaminen hiljaa ja yksin voi olla kunniakasta, mutta Ennan päätös olla kertomatta Vesalle aivan kaikkea herättää raastavan kysymyksen parin suhteen tasapuolisuudesta ja hyvinvoinnista. Samat kysymykset pysyvät viiltävinä auki loppuratkaisuun saakka. Kenties kaikessa onkin loppujen lopuksi kysymys tahdosta välttyä häpeän tunteelta.

Sivuhenkilöiden elämäntarinoissa esille nousee muun muassa syöpä, ylipaino, masennus ja transseksuaalisuus. Näistä viimeksi mainittu tuo erityisen raa'alla tavalla esiin sen tosiseikan, että ihmisiä kuolee erilaisuutensa vuoksi. Lukija ei voi olla pohtimatta, paljonko tällaisia viharikoksia tapahtuu Suomessa, ja ennen kaikkea monestako niistä jätetään julkisuudessa kertomatta. Maija Haavisto osaa jälleen kerran sitoa yhteen rankan paketin pureksittavaa. Draaman määrä saa helposti maailmantuskamaljan piripintaan ja jopa läikkymään. Mielellään näistä ihmiskohtaloista lukisi jokaisesta oman romaaninsa. Oma suosikkini Haaviston vammaistrilogiasta onkin sen kakkososa "Makuuhaavoja", joka keskittyy omalla mielikuvituksellaan itseään viihdyttävän, vaikeasta kuuloyliherkkyydestä kärsivän vuodepotilaan maailmaan. Hatunnosto Haavistolle kuuluu silti yhä siitä, että hän uskaltaa tarttua valtavirrasta poikkeaviin aiheisiin. Siinä asiassa on syytä olla häpeämätön.

2 kommenttia :

  1. Kiitos arvostelusta! Siinä on yksi ihan pieni asiavirhe, mutta jätettäköön korjaamatta, niin spoilaa vähemmän. (Ja tarkennus, että en käytä itse romaanissa sanaa "transseksuaalinen".)

    Häpeämätön on oma suosikkini kaikista kymmenestä valmistuneesta romaanikäsikirjoituksestani. Onhan siinä paljon kompleksimpi juoni kuin noissa aiemmissa. Tosin nyt hiljattain totesin, että tyylillisesti Makuuhaavoja on ehkä paras.

    Viimeisen kahden käsikirjoituksen kanssa yksi suurimpia ongelmiani on (omasta mielestäni) ollut, että henkilöt ovat liian tylsiä/tavanomaisia...

    Alun perin muuten harkitsin, että seuraava romaanini olisi kertonut Emilian tarinan. Mutta se ei vain alkanut elää tarpeeksi päässäni ja toisaalta jos se olisi sijoittunut tämän romaanin jälkeen, olisi se "spoilannut" jotakin.

    Ehdin muuten tänään vihdoin alkaa lukea sinun kirjaasi. :->

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Jos kysymys on siitä mistä luulen, niin oikeampi termi varmaankin olisi transsukupuolisuus. En voinut olla nostamatta asiaa esille tässä arvostelussa, koska se oli itselle se kysymys, joka nousi jopa päähenkilöiden tarinoita vahvimmin pintaan tätä lukiessa.

    VastaaPoista