lauantai 8. maaliskuuta 2014

Nuori ja kaunis mutta kuka se on kun huutaa?

Oli kerran ilta, kun televisiossa  kannabiksesta keskusteltiin. Väkeä oli paikalle kerääntynyt  puolesta ja vastaan puhumaan. Siellä puolestapuhujien puolella istui myös muuan pipopäinen  herra kalvakkaana, huolittelemattonana ja kovin poissaolevan oloisena. Ei ollut tämä herra vielä edes suutaan aukaissut, kun oli jo sosiaalisessa mediassa myrskyn nostattanut. Katsojat vastenmielisyyden ilmauksia eetteriin erittelivät. Yhtä kaulaa huusi mukana myös henkilöitä, jotka julkisuudesta hyvin tunnettiin. Sitä riehakkaasti jatkettiin, kunnes pipopäinen pomminsa pudotti. Ei ollutkaan hän aivojaan pilalle pössytellyt pilvipää, vaan kannabista ms-tautinsa hermokipuihin käyttävä, kuumeestakin vielä toipilas. Jo vain koitti ulkonäköä arvostelleelle yleisölle nolo hetki. Punasteltiin ja vuolaita anteeksipyyntöjä esitettiin. Sen koommin ulkonäön arvostelusta, ennakkoluuloista ja median kautta kiusaamisesta keskusteltiin.

Yllä oleva tarina on tosi. Vastenmielisyyden ilmaisuja twiitanneen ja tekstailevan yleisönosan mielestä pipopäinen herra näytti ulospäin stereotyyppiseltä esimerkiltä siitä, mitä runsas huumausaineiden käyttö yleensä aiheuttaa, ja sen perusteella hänen pääteltiin olevan narkomaani. Koska narkomaanit elävät ainoastaan omassa riippuvuudessaan, todellisesta elämästä ja yhteiskunnasta vieraantuneina, arvostelu ja pilkka katsottiin oikeutetuksi. Kannabisnarkomaanina hän olisi myös osoittanut puheet kannabiksen laillistamisesta naurettavan kyseenalaisiksi.  Nyt kävi vain niin, että nämä päätelmät osuivat täysin metsään. Valitettavaa on, että yllä oleva tarina on tosi myös monessa muussakin tapauksessa, kuin mainitussa Ajankohtaisen kakkosen Kannabisillassa. Liikuntarajoitteisille tämä tuttua tutumpaa. Puhutaan jälleen kerran ennakkoluuloista ja yhdenvertaisuudesta.

Ennakkoluuloton henkilö ei ole sellainen, joka suhtautuu kaikkeen suvaitsevaisesti, virheettömin käsityksin ja apposen avoimin mielin. Tämä johtuu siitä, että sellaista ihmistä ei ole olemassa. Jokaikinen meistä arvioi näkemäänsä ja muodostaa käsityksiä itselleen vieraista ihmisistä ja asioista. Ympäröivää maailmaa ei voi tiedostaa ilman sen  jäsentelyä, nimeämistä ja merkitysten antamista.  Siten myös ennakkoluuloja on meillä kaikilla. Ennakkoluulottomuudesta voidaan kuitenkin puhua  silloin, kun ihminen itse tunnistaa omat ennakkoluulonsa ennen kuin lähtee toimimaan niiden mukaisesti. Ennakkoluuloton tajuaa myös, etteivät omatkaan havainnot välttämättä kerro totuutta. Kannabisilta jos mikä osoitti sen, ettei "Kyllähän sen nyt näkee paljaalla silmälläkin, että..."- tyylinen argumentointi ole aina pätevää. Todellisuudessa se ei ole sitä edes kovinkaan usein. Liikuntarajoitteiset joutuvat kovin usein todistelemaan omaa kyvykkyyttään arkisiinkin asioihin, koska ulkomuodon perusteella otsaan isketyt kyvyttömyysleimat istuvat tiukassa.  Ennakkoluulottomuus on isolta osin myös kykyä myöntää olevansa mahdollisesti väärässä.

Pahimmillaan ulkomuodon arvostelu oikeutetaan makuasioilla. Monille liikuntarajoitteisille on tuttu tilanne, jossa kohtaaminen ja tutustuminen sivuutetaan yksikantaisesti sillä perusteella, että "liikuntarajoitteet eivät vain innosta" tai "ihmiskontakteissa halutaan säilyttää tietty taso". Makuasioista ei voi sanonnan mukaan kiistellä, mutta niiden ei taatusti pitäisi luoda eriarvoisuutta.   Kun ihminen kritisoi toisen ihmisen ulkomuotoa julkisesti, joko sosiaaliseen mediaan näpyttelemällä tai lausumalla aatoksensa ääneen, kyse on aina omasta paremmuudentunteesta. Arvostelija pystyy lähes poikkeuksetta lisäämään kommenttiensa jatkoksi äänettömän "Minä en sentään"- alkuisen lauseen. Faktoista ei voi kiistellä muuta kuin ehkä siinä tapauksessa, että faktoina pidetyt asiat on jostain syystä aiheellista kyseenalaistaa (miettikääpä vaikka Kolumbusta, joka väitti maailman olevan oikeasti pyöreä), mutta vanhan sanonnan viisaus piilee siinä, ettei makuasioista tosiaankaan sovi kiistellä. Keskustelukumppani ei taatusti muuta mielipidettään maksalaatikon luotaantyöntävyydestä, vaikka kävisi aiheesta kahden tunnin mittaisen debatin maksalaatikkoa rakastavan kanssa.Ylemmyydentunteen ja puhtaasti makuasioiden välinen ero on siinä, ettei viimeksi mainittu alenna arvostelun kohteen arvoa, ja pitää sisällään myös pohdinnan syistä ja seurauksista.   Kommenttien "Hyi, että nuo Pirjon rakennekynnet ovat hirveät (Minä en sentään tuollaisia ikinä laittaisi)" ja "Minä en pidä Pirjon rakennekynsistä, koska ne ovat vaaleanpunaiset ja  tuovat mieleen Nosferatun, mutta Pirjolle voi olla niistä hyötyä kosmetiikkamyyjänä" välillä on ero. Harva meistä pystyy katsomaan itseään kylpyhuoneen peilistä suoraan silmiin ja toteamaan oikeasti olevansa niin virheetön, että toisten ihmisten ulkomuodon suorasukainen kritisointi ei tuntuisi millään muotoa epäreilulta. Suomeksi sanottuna kaikessa on kyse kyvystä kunnioittaa muita. Ihminen, joka toistuvasti arvostelee kaikkea ympärillään, saa ympäristönsä helposti toivomaan, että kylpyhuoneen peilikaapissa oleva hiustenkuivaaja muuttuisi jokin aamu liekinheittimeksi.

Vahinkoja sattuu kaikille. Niin käy, kun oma havainto arvostelun kohteesta koetaan niin vahvaksi, ettei varaa virhetulkintoihin nähdä olevan olemassa. Tyypillinen ja ehkäpä jopa perisuomalainen reaktio tällaisissa tapauksissa erehtyessä on hävetä itsensä maanrakoon ja liueta vaivihkaa paikalta kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Moni kannabisillan huutelijoista poisti vaivihkaa viestinsä. Jotkut pyytelivät vuolaasti anteeksi ja poistivat viestinsä. Oli myös eräs tv-kasvo, joka esitti anteeksipyynnön, eikä poistanut viestejään. Ulkopuolelta on mahdoton mennä sanomaan, oliko kyseessä rehti osoittaa, ettei törttöilyjä tässä tapauksessa lakaistaisi maton alle, vai ennemminkin halu pönkittää omaa egoa. Sanojen ja tekojen hyvittäminen on silti oikea tapa toimia. Niin olisi syytä tehdä myös niissä tapauksissa, jolloin omat hölmöytensä huomaa vasta aikojen kuluttua. Aniharva pystyy nostamaan päänsä pensaasta siinä vaiheessa, sillä vastapuolella on ollut syynsä loukkaantua. Edes tv-kasvon anteeksipyyntö seuraavana päivänä ei purrut kaikkiin. Useat ilmoittivat menettäneensä arvostuksensa kyseistä tv-kasvoa kohtaan ja lopettavansa tämän tv-ohjelman katselun. Tämä teksti ei ole ottanut kantaa siihen, mitkä teot on syytä antaa anteeksi tai ainakin jättää lopullisesti tuomitsematta. Ehkä sitä olisi pitänyt miettiä myös siinä tapauksessa, että Kannabisillan pipopäinen herra olisi oikeasti ollut narkomaani.   

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti