lauantai 22. helmikuuta 2014

Paljasta pintaa ja suoraa puhetta

Ystävälläni vilahti kerran vahingossa takamus keskellä vilkkainta kaupunkikeskustaa. Välitön reaktio oli suunnaton häpeä ja hiljainen jupina siitä, ettei muiden ihmisten todellakaan ollut toivottua nähdä hänen paljasta takapuoltaan. Aloin miettiä, moniko ihminen on elämäni aikana nähnyt minun paljaan takapuoleni. Määrä on useita kymmeniä, ellei jopa satoja. Se on väistämättä paljon enemmän kuin useimmilla ihmisillä. Suurin silmäparien joukko muodostuu tietenkin avustajista. Pikkutytöstä lähtien elämääni on mahtunut lukuisia avustajia, osa henkilökohtaisia, osa vapaa-ajan avustajia, osa pätkätyöläisinä ja osa pitkätyöläisinä. Usein käväisen aidosti vessassa myös tehdessäni työhaastatteluja tuleville avustajilleni, koska sillä tavoin pystyn tehokkaasti erottamaan jyvistä ne akanat, joita erilaiset ruumiineritteet kammottavat. Työnhakijoiden määrä on monesti melkein kymmenkertainen suhteessa työhön valittuihin henkilöihin.

Kerran eräs toinen ystäväni tuskitteli ääneen sitä, miten hän oli viittomakielen tulkkina työskennellessään mennyt tulkattavansa kanssa äänestyskoppiin ja nähnyt, mitä tämä kirjoitti äänestyslipukkeeseensa. Hänestä tilanne oli ollut todella kiusallinen, koska Suomessa jokaisella on oikeus vaalisalaisuuteen. Kerroin hänelle, että minulle oli koko sen viikon ajan tehnyt alapesun kotihoidosta lähetetty viisikymppinen mies. Ystäväni hiljeni.

Kun tarvitsee paljon henkilökohtaista apua, ei ole juurikaan valinnanvaraa sen suhteen, mitä asioita pitää vain itsellään. Jos suolet päättävät esimerkiksi riehaantua ja toimia ylivilkkaasti, sekin asia on joka tavalla jaettava avustajan kanssa. Joskus se saattaa osua kohdalle jo uuden avustajan ensimmäisellä työvuorolla. Tiedän, että moni liikuntaesteetön haukkoisi vastaavassa tilanteessa henkeään sulasta kauhusta. Aina primitiivisimpien toimintojen jakaminen useiden ulkopuolisten henkilöiden kanssa ei ole itsellekään helppoa saati miellyttävää, mutta aina silloin tällöin tilanteeni saa minut myös miettimään, mikä ihme laskee niiden ympärille niin läpitunkemattoman salaisuuden verhon.

Kahvipöytäkeskusteluihin, small talkiin tai avausrepliikkeihin pissa, kakka, hiki, räkä tai kuukautisvuodot eivät sovi. Kun niistä puhutaan, keskustelun tyylikkyys riippuu usein enemmän keskustelun tavasta kuin itse aiheesta. Se on hyvä. Tästä huolimatta useat meistä eivät puhu ruumiintoiminnoistaan edes parhaimpien ystäviensä kanssa. Nämä asiat ovat vahvoja tabuja.  Nykyinen ulkonäkökeskeinen ja virheettömyyteen kannustava maailma lienee omalta osaltaan luonut ilmapiirin, jossa vessojen ja pukukoppien tarpeellisuutta tahdotaan parhaamme mukaan häivyttää. Siitä seuraa, että monet meistä huokaavat syvään helpotuksesta, kun huomaavat muidenkin käyttävän niitä.  Eräs avustajistani kiteytti asian hyvin sanomalla, että henkilökohtaisena avustajana toimiminen on siitäkin hienoa, että siinä näkee, että muutkin ihmiset hikoavat.  Ehkä toisen ihmisen kanssa vessassa asioidessa on joukossa myös hitunen onnekkuutta. Joskus täysistunnollakin nähtävästi rikkoontuu jokunen tabu.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti