Siitä lähtien, kun mediaan alkoi posahdella otsikoita Leaving Neverland-nimisestä dokumentista, olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tunteet. Syy ei ole se, että elokuvassa kuvataan brutaalin yksityiskohtaisesti, kuinka Michael Jackson käytti seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä lapsia. Filmi ja sitä ympäröivä keskustelu on pannut minut kyseenalaistamaan suhdettani ympäröivään maailmaan ja #metoo-liikkeeseen.
Pikainen kertaus niille, jotka eivät tiedä: Leaving Neverland on Dan Reedin ohjaama elokuva, jossa kaksi miestä ja heidän perheenjäsenensä kertovat, miten he tutustuivat lapsina Michael Jacksoniin ja miten suhde eteni miehen ja pojan välisiksi romanttisiksi seksisuhteeksi. Kohua on nostattanut paitsi hyväksikäyttökuvausten graafisuuden lisäksi myös se, että toinen syyttäjistä on aiemmin puolustanut Jacksonia myös oikeudessa. Sittemmin esitetyissä kertomuksissa on osoitettu olevan useita valheellisia väittämiä ja epäjohdonmukaisuuksia. Jopa ohjaaja Reed on jäänyt sosiaalisessa mediassa kiinni valehtelusta ja trollaamisesta. Erityisesti filmiä kritisoitu siitä, ettei se liki neljän tunnin kestostaan huolimatta ota aiheeseen mitään muuta näkökulmaa kuin siinä esitetyt puheet, eikä näin ollen edes täytä dokumentin määritelmää.
Käytännössä ollaan tilanteessa, että ne jotka uskovat Jacksonin syyllisyyteen, uskovat siihen ja päinvastoin. Ristiriitaisuuksilla tai Jacksoniin kohdistettujen rikostutkintojen vapauttavilla tuloksilla ei ole tässä merkitystä. Yksi ongelma tietenkin on, että Michael Jackson ollut kuollut jo liki kymmenen vuotta. Syyllisyys punnitaan nyt ennen kaikkea tunteella, mutu-päätelmäketjulla että erikoisesti eläneen ja erikoiselta näyttäneen Jacksonin on pakko ollut olla myös seksuaalisesti kieroutunut. Väitetty uhri voi sekoittaa ajan ja paikan, olla epälooginen ja puhua itsensä pussiin, kun taustalla häilyy jokin varmana pidetty fakta. Toisin sanoen, aivan mitä tahansa voidaan pitää trauman aikaansaamana uhrikäyttäytymisenä. Juuri tässä on #metoo-liikkeen kääntöpuoli.
Jokaista uhria pitää uskoa. Kuka tahansa voi väittää mitä tahansa kenestä tahansa ja tulla uskotuksi.
Jacksonin tapaus ei ole edes uniikki, joskin se on taatusti monimutkaisin. #Metoo on saanut aikaan paljon hyvää, mutta se ei voi palauttaa meitä takaisin keskiaikaan.
Ne, jotka ovat jälkeenpäin tiedostaneet Leaving Neverlandin eettiset ongelmat, ovat puolustaneet sen olemassaoloa sillä, ettei kysymys ole ollenkaan Michael Jacksonista vaan hyväksikäyttöön liittyvästä kaavasta, hyväksikäytön vaikutuksista ja siitä, siitä miten hyväksikäyttäjät houkuttelevat uhrinsa mukaan seksuaalisiin tekoihin näiden tiedostamatta. Väite tuntuu uskomattomalta siihen nähden, että elokuvan seurauksena Jacksonin musiikkia ja muita oheistuotteita alettiin boikotoida ympäri maailman. Se on laiha lohtu kaikille Jacksonin läheisille ja niille, jotka ovat menettäneet tapahtumien johdosta toimeentuloaan, mutta ennen kaikkea se on isku oikeiden uhrien vatsanahkaan.
Todellisuudessa ne, jotka kaikkein kiivaimmin ovat pyyhkimässä Jacksonia historiankirjoista ja sanovat tekevänsä sen uhrien takia, eivät ole kiinnostuneita muista kuin itsestään. Ilmiö on samankaltainen kuin silloin, kun ulkomaalaisten raportoidaan tehneen seksuaalirikoksia. Vaikka rikosnimike on tismalleen sama, ulkomaalaisten tekemänä teko nostattaa paljon tulisemman raivon. Raivolla pönkitetään rasistisia asenteita. Väite, että Leaving Neverlandissa tärkeintä on teema eivätkä faktat, pönkittää näkemystä, että hyväksikäytöstä tulee relevanttia vain, jos sen tekijä on entuudestaan mielipiteitä jakava, tunnettu henkilö.
#Metoo-liike ei ole olemassa siksi, että oikeutta voitaisiin jakaa pelkkien puheiden perusteella tai sosiaalisessa mediassa. Se, että kaikkia uhreja kuunnellaan, ei voi tarkoittaa sokeaa uskoa ihmisten kertomuksiin. Vastuu on niillä ihmisillä, jotka vastaanottavat näitä kertomuksia: poliiseilla, lääkäreillä, sosiaalivirkailijoilla, omilla läheisillämme, meillä kaikilla. Tapahtumien totuudenmukaisen kulun selvittämiseksi tarvitaan edelleen kysymyksiä, ja nämä kysymykset pitää esittää niin, että ettei uhri tunne oloaan syylliseksi, vaan tietää edesauttavansa tekijän kiinnijäämistä. Joskus ihmiset valehtelevat ja tekeytyvät uhreiksi eri syistä. Niitä syitä voivat olla raha ja maine, etenkin jos syytettynä on kuuluisa ja rikas henkilö. Se ei koskaan saa tarkoittaa sitä, jokaista uhria epäillään valehtelijaksi. Yksikään uhri ei saa jättää kertomatta kokemuksistaan pelätessään negatiivista huomiota.
Paskamaisinta Jacksonin tukemisessa ei koskaan ole ollut Jacksonin omat edesottamukset, vaan ihmisten suhtautuminen. Vaikka puolustajana/fanina hyväksikäyttösyytteitä lähestyykin aina sillä toiveella, etteivät ne olisi totta, useimmat heistä ovat aidosti kiinnostuneita totuudesta - ihan vain siitä syystä, että pedofiilin puolustaminen olisi yksinkertaisesti noloa. Aidosti kiinnostuneilla ja intohimoisilla kannattajilla on myös niin ollen aitoa tietoa ja dokumentaatiota, jolle pelkästään tunne- tai mielikuvapohjainen argumentointi ei milloinkaan ole pätevä vastus. Ihmisenä, joka itsekin joutuu kokemaan ulkoisiin asioihin liittyviä ennakkoluuloja, tällaista on vaikea sietää. Olen aina kirjoittanut Jacksonista ja hänen merkityksestään vammaismaailmalle tässä blogissa, ja tähän asti olen tehnyt sen painottamalla sanaa "todennäköisesti". Se on edelleenkin pitävä muotoilu. En voi väittää olleeni koskaan silminnäkijä tai tietäväni varmuudella Jacksonin seksuaalisuudesta, niin kuin en voi väittää varmuudella tietäväni yhdenkään ihmisen seksuaalisista mieltymyksistä. Koska tässä on kyseessä mediassa käytävä tunneoikeudenkäynti, jokainen epävarmuuden ilmaus antaa jalansijaa syyllisyysuskomuksille, enkä enää voi tehdä niin. Haluan puolustaa selkeästi sitä, mihin uskon ja mitä pidän oikeudenmukaisena. Oikeuslaitoksen pitää voittaa kuulopuheet ja mutu-tuntumat. Michael Jackson saa minun tukeni.
Lopuksi vielä yksi asia mietittäväksi:
Harvey Weinsteinin oikeudenkäynti on tällä hetkellä käynnissä. Häntä vastaan on noussut yli 80 naista, jotka ovat vastustaneet miljoonien dollareiden rahallista sovitusta. Mediahuomio on ollut varsin vaisua. Se kaikki oli varattu oikeudessa syyttömäksi todetulle, sittemmin kuolleelle ja kuulopuheilla syyttömäksi leimatulle mustalle miehelle.
Lisätietoa Leaving Neverlandin ristiriitaisuuksista: https://youtu.be/NUNO-MygJOQ
Harwardissa käyty keskustelu elokuvan etiikasta:https://youtu.be/Hfuq3ocGef4
Katsaus Michael Jacksonin persoonaan, syytteisiin ja oikeuskäsittelyihin: https://youtu.be/a08plX6P3Ls
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti