torstai 8. maaliskuuta 2018

Meet the Devotees











Myös vammaiset haluavat tuntea itsensä hyväksytyiksi, kauniiksi ja
halutuiksi. Kääntöpuolena itsensä esille tuomisessa ovat
vammaisfetisistit eli "devoajat". Heidän kohdallaan ei välttämättä ole
kyse vammaisen vartalon mieltämisestä seksikkääksi tai halusta yhdistää
vammaisuus seksuaalisiin tilanteisiin - vammaisuudesta johtuva fyysinen
ponnistelu esimerkiksi siirtymistilanteissa tai jopa  täysi avuttomuus
lattialle päätyessä voivat tuottaa devoajalle seksuaalista mielihyvää.



Yllä olevassa englanninkielisessä dokumentissa tutustutaan devoilmiöön ja itse devoajiin. Se ei ole kevyttä katseltavaa. Yksi haastateltavista vertaa vammaisfetisistejä pedofiileihin, koska kummankin käyttäytymismalleihin kuuluu tietynlainen kosiskelu ja halu käyttää hyväksi vastapuolen puolustuskyvyttömyyttä. Toisaalta väärän ja hyväksyttävän käytöksen raja koskettaa sitä, keskittyykö seksuaalinen fetissi vain yhteen määrättyyn piirteeseen, vai nähdäänkö toinen osapuoli kokonaisena ihmisenä. Onko siis ok, jos joku näkee esimerkiksi pyörätuolin juhla-asun kaltaisena kaunistuksena? Onko vammaisen itsensä kannettava ajatusta, että hänessä on aina jotain ulkoisesti epäviehättävää, muilla ominaisuuksilla kompensoivaa rumuutta?



Näin
naistenpäivänä on oiva hetki kysyä sitä, mitä voitaisiin tehdä, jotta
vammaisetkin naiset voisivat tulla nähdyiksi naisina - ja tehdä sen
turvallisesti. Meillä on jo #metoo, mutta senkin puitteissa keskustelu
on vammaisten osalta jäänyt harmillisen pieneksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti