tiistai 28. maaliskuuta 2017

Missä ihminen, siellä empatia

Sunnuntaina jakamaani Anna Rukon kolumniin kirjoitin saatetekstiksi näin:

"Oletko ajatellut kuinka paljon enemmän vaaditaan siltä pojalta, joka tulee kouluun pyörätuolilla? Häneltä vaaditaan sitkeyttä, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Sitä periksiantamattomuutta, josta meidän yhteiskunnassamme kerrotaan tarinoita. Pukeminen, syöminen ja kulkeminen vaatii paljon enemmän kuin meiltä tavallisilta oppilailta on ikinä vaadittu. Lisäksi tarvitaan lukuisia henkilöita, jotta koulussakäynti olisi mahdollista. Tarvitaan venymisiä ja organisointia. Kun sinä ja minä aamuisin vain suljemme oven takanamme lähtiessämme, tarvitsee toinen paljon enemmän. Aamulla äiti tai isä varmistaa lähtemisen. Tarvitaan kyyti koululle. Koulussa taas jokainen kynnys ja erilainen toiminto vaatii avustamista usealta eri ihmiseltä."

Anna Rukko on tärkeiden asioiden äärellä, Kiusaamiseen pitää puuttua ja sitä pitää ennaltaehkäistä. Liikuntarajoitteiset kohtaavat erilaisia haasteita kuin liikuntaesteettömät. On kuitenkin väärin ajatella, että liikuntarajoitteen asettamat olisivat sinänsä suurempia kuin muiden, että arkeen tarvittaisiin melkein supervoimia tai että tarvittaisiin sääliä. Veikkaan, että aika moni meistä valitsisi oman täysipainoisen elämän, jos jollekin aistillemme tai kyvyllemme sattuisi jotain.
Vammaisuus on yksi ihmisenä olemisen muoto. Sen hyväksyminen on erilaisuuden ja samalla samanlaisuuden ymmärtäminen. Kun ihmiset kunnioittavat toisiaan, ei synny kiusaamista tai valtataistelua.

Asia palasi uudelleen mieleeni, kun kävin tänään kaupassa.Tuntui hassulta ajatella, että olisin tarvinnut toimeen sitkeyttä, rohkeutta, päättäväisyyttä ja peräänantamattomuutta. Se olisi tarkoittanut, että minun olisi pitänyt koota ja tsempata itseäni ennen ovesta lähtöä. Jos samaa olisi vaadittu kouluaikoinani, tutkinnot olisivat luultavasti jääneet saavuttamatta uupumuksen vuoksi. Nyt himosin grillattua kanaa ja menin hakemaan sitä.

Menipä sitten kaupoille, kouluun tai vaikka omaan porraskäytäväänsä, on tietysti aina mahdollista törmätä johonkuhun, joka sanoo tai tekee pahasti.Liikuntarajoitteisilla/vammaisilla syrjintä ja kaikenlainen muu tölvintä on jopa niin yleistä, ettei siihen aina edes huomaa kiinnittää niin paljon huomiota kuin olisi syytä.

Epäkunnioittavaa käytöstä toki joutuvat joskus sietämään kaikki muutkin.

Ihminen asettaa itsensä aina alttiiksi arvostelulle ja kiusaamiselle kohdatessaan muita ihmisiä.  Missä on ihmisiä, siellä on ainekset päivänpilaamiseen. Miksi ihmiset ajattelevat liikuntarajoitteisten tarvitsevan lähes supervoimia, joista Rukkokin kirjoittaa?

Ihmisen pää on täynnä hypoteeseja. Me kehittelemme aivosopukoissamme sellaisia ajatusketjuja kuten Vaihtaisin lukot ja heittäisin Playstation 4:n heti parvekkeelta, jos poikaystäväni pettäisi tai En kyllä enää tuntisi yhtään elämänhalua, jos yhtäkkiä menettäisin kykyni kävellä. Yleensä onnistumme päätelmissämme sitä paremmin, mitä tutumpi uhkaava muuttuja meille on. Kaikilla meistä on jonkinlainen kokemuspohja pettymyksen ja petetyksi tulemisen tunteista sekä siitä, miten ne meihin vaikuttavat. Kenelläkään meistä ei ole aiempaa kokemuspohjaa esimerkiksi neliraajahalvaantumisesta. Syntyy totuuspohjattomia mielikuvia.

Tästä seuraa, ettei myöskään ymmärrystä itsellemme vieraisiin elämäntilanteisiin voi tyystin rakentaa olettamustemme varaan. Pyörätuolilla liikkuvaa pitää kohdella tasavertaisena kanssaihmisenä muutoinkin kuin vain sen ajatuksen kautta, että liikuntakyvyttömyys tuntuu varmasti hirveältä. Ihmisenä, joka hengittää, tuntee ja ajattelee, kohtaa iloja ja suruja, kohtaa ne omalla tyylillään. Emme me voi varmaksi tietää edes sitäkään, viskelisimmekö juuri tämänhetkiseen parisuhteeseemme pettyessämme tavaroita parvekkeelta, vai pakotaisimmeko me itsemme selviytymään shokkitilasta.

   

4 kommenttia :

  1. Hieman aiheeseen liittyen ja samalla hieman aiheesta ohi, mutta minusta videon puhujalla on oikein hyvä pointti...

    http://www.ted.com/talks/stella_young_i_m_not_your_inspiration_thank_you_very_much

    VastaaPoista
  2. Kyllä, oikein hyvä puheenvuoro crinspiraatiosta ja sankarillistamisesta, mihin kolumnissakin hieman sorruttiin.

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos kommenteistasi blogitekstiini. Tekstissäni kerron erään läheiseni elämästä ja haasteista koulumaailmassa. Koulukiusaamisen takia hän todella tarvitsee luettelemiani ominaisuuksia selvitäkseen arjestaan. Luetutin tekstin asianomaisella ennen julkaisua, ja hän piti tekstiä onnistunena. Tarkoitukseni ei ole yleistää, vaan kertoa erään lähimmäiseni tarina. Ihanaa kevättä Sinulle, Anna Rukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että vastasit Anna! Tekstejä luetaan aina henkilökohtaisista näkövinkkeleistä. Liikuntarajoitteisten sankarillistaminen/empatiaan vetoaminen liioitetuilla kärsimyksillä on ongelma kuten koulukiusaaminenkin. Kirjoitettaessa yksittäistapauksista on tärkeää nostaa subjekti korostetusti esiin ja yleisellä tasollakin varoa ehdottomuutta. Helppoa se ei aina ole. Olen myös itse joutunut harjoittelemaan sanavalintojani, ja joudun varmasti edelleen.

      Ihanaa kevättä myös sinulle!

      Poista