maanantai 24. marraskuuta 2014

Miten rappunerous kesytetään eli kuinka kohdataan ennakkoluulon kantaja?

Osaan omasta kokemuksesta ammentaen antaa jonkin verran vinkkejä siitä, miten liikuntaesteettömän, ennakkoluuloilla varustetun ihmisen kannattaa kohdata liikuntarajoitteinen ihminen. Se, miten liikuntarajoitteisen ihmisen kannattaa kulloinkin kohdata ennakkoluuloilla varustettu ihminen, onkin astetta vaikeampi juttu. Ennakkoluuloiset kommentit tulevat usein varoittamatta, ja onnistuvat monesti myös loukkaamaan siinä määrin, että peruskeskivertosanaseppokin voi häkeltyä. Seurauksena on hyvin tyypillisesti rappunerous eli kaikki se, mitä olisi pitänyt sanoa, poksahtaa päähän vasta sitten, kun tilanne on jo kiitänyt armotta ohi.  Se ärsyttää.

Kokosin yhteen pari arkipäivän ennakkoluuloa ja pohdin keinoja rappunerouden selättämiseksi.

Sukupuolineutraalien avioliittojen salliminen uhkaa ydinperhettä.

Tämä on esimerkki ennakkoluulosta, joka ei kosketa suoraan omaa itseä, mutta rikkoo omaa arvomaailmaa ja oikeustajua vastaan. Viime aikoina aihe on taas ollut kivasti tapetilla.

Dilemma:
Kannattaako vastapuolta oikeasti lähteä sivistämään huomauttamalla esimerkiksi, etteivät ydinperheet ole uhattuina homoliittojen vuoksi, sillä a) homoliittojen salliminen ei tee kaikista homoja ja eliminoi ydinperheitä perustavia heteropariskuntia b) ydinperhe on jo nykyisin tässä kaikkien exien, nyksien ja kumminkaiman huoltajien muodostamissa perheyksiköissä jo aika harvinainen käsite - vai pitäisikö sittenkin vain olla hiljaa?

Vaikeneminen on yksi rappunerouden viheliäisimpiä kylkiäisiä. Sen sanotaan olevan kultaa, mutta vastakommenttina ennakkoluuloisille kommenteille se saattaa joissain tilanteissa myös vaikuttaa myötäilemiseltä. Se kolikon toinen puoli taas on, että nasevimmallakin vastakommentilla voi saada aikaan debatin, jonka tehokkuus vastaa puolta tuntia reipasta pään hakkaamista tiiliseinää vasten.


Ehdotettu ratkaisu:
Nasevaa vastakommenttia kannattaa tällaisissa tapauksissa aina yrittää, mutta jos mitään ei irtoa, oman kantansa voi saada ilmaistuksi hymyllä tai naurahduksellakin. Jäätävän debatin voi aina päättää sanomalla, että itsellä on kana vielä paistamatta. (Jos on kasvissyöjä, kanan voi korvata jollain sopivammalla ruokalajikkeella.)


Vammaisten ihmisten ei missään nimessä kannattaisi tehdä lapsia.

Tämä on esimerkki tilanteesta, jossa ulkopuolinen tunkee nokkansa asioihin, jotka eivät hänelle missään nimessä kuulu, ja lasauttaa lisäksi suoraan päin liikuntarajoitteisten ihmisoikeuksia.

Dilemma:
Esimerkiksi Erilaiset perheet -ohjelmassa esiintyivät Karttusten perhe, jossa isä, äiti ja kolme lasta ovat kaikki lyhytkasvuisia. Perhelisäyksen hankkimista aikanaan pohdittaessa lähipiiristä oli kirvonnut mielipiteitä, ettei maailmaan kannattaisi tieten tahtoen tehdä lisää vammaisia lapsia. Tällaisille kommenteille onkin valitettavan tyypillistä, että niitä viljelevät juurikin läheiset ihmiset - ne vihulaiset kun ovat niitä, jotka kuulevat myös henkilökohtaisemmista asioista. Ne myös satuttavat enemmän kuin ohikulkijoiden  satunnaiset kommentit, mutta vaakakupin toisella puolella killuu yleensä läheisen ihmisen muut hyvät puolet. Miten siis toimia, kun tärkeä ihminen käyttäytyy yllättäen kuin idiootti?

Ehdotettu ratkaisu:
Perheen perustaminen on asia, jossa läheisten paikka on olla tukemassa ja kanssailoitsemassa. Yleensä siitä kerrotaankin vain sellaisille läheisille, jolta osataan odottaa tukea ja myönteisiä kommentteja, ja päinvastainen reaktio on aina isku vasten kasvoja. Henkilökohtaisuudessaan asia on myös niin painava, ettei ennakkoluuloista, negatiivista kommenttia voi käsitellä vaikenemalla. Tässä tapauksessa on ok ja luontevaakin huomauttaa vastapuolelle, että tämä kuokkii väärällä pellolla eikä vammaisten ihmisten lukumääräkään siksi toisekseen ole millään tavalla miinusmerkkistä. Jos tapetilla on vammaisten ihmisten kyvykkyys olla hyviä vanhempia, ilmaan voi heittää vaikka kysymyksen, eikö perhesurmia ole ollut vielä tarpeeksi havainnollistamaan, etteivät vammattomatkaan jaksa yksin. Ystävyys on  siitä hyvä lähtökohta, että ystävälle pystyy tavallisesti ilmaisemaan paremmin, miltä itsestä kulloinkin tuntuu.

Jos tilanne tuntuu tukalalta, voi olla ihan hyvä jättää viikottaiset kahvitteluhetket vähäksi aikaa välistä ja pitää pieni tuumaustauko. Usein tällaiset tilanteet ovat ystävyyden puntareita. Ystävänkään ei pidä avoimuuden nimissä sylkeä päälle kaikkea mitä sylki suuhun tuo, vaan hyvää ystävyyttä on myös kyky tunnistaa ne asiat, joissa ei ulkopuolisena työnnä nokkaansa itselleen kuulumattomiin asioihin. Ratkaisevaa on, leijuuko negatiivinen asenne koko ajan ilmassa tehden yhdessäolosta väkinäistä ja raskasta, ja pystyykö asenteen kantaja hyväksymään ystävänsä valinnat omasta mielipiteestään huolimatta. Jos negatiivisen asenteen kantaja on esimerkiksi henkilökohtainen avustaja, vaakakupissa painavat monesti erikoisen hyvä suoriutuminen työn muilla osa-alueilla, mutta erona esimerkiksi ystävyyssuhteeseen nähden on se, että omien mielipiteittensä esille tuominen on vastoin hyvää ammattitaitoa. Henkinen kuormittavuus suhteessa erityisiin taitoihin on usein pitemmän päälle kannattava irtisanomisperuste.

Bonus: Ketään ei saa arvostella, mutta mielipiteensä saa ilmaista.

Tämä on niin yleinen loppulausahdus rappuneroutta aiheuttavissa keskusteluissa, että ansaitsee tulla käsitellyksi erikseen. Kuten edellä jo havaittiin, ennakkoluuloissa on lähes aina kyse mielipiteistä.

Dilemma:
Koska Suomessa on mielipidevapaus, sitä on oikeus käyttää. Sitä myös halutaan käyttää. Jos sanoo, että Kaitaan asuntolan uudet asukkaat pilaavat maiseman, se on mielipide, sillä se on subjektiivinen eikä sen tueksi ole löydettävissä ainuttakaan faktaa. Se on myös negatiivisuudessaan arvottava ja arvosteleva. Mielipidevapauden nimissä voi siis periaatteessa päästellä suustaan argumentteja, jotka loukkaavat toisten ihmisten oikeuksia ja tunteita. Miten mielipide ilmaistaan niin, että se ei ole arvostelua?

Ehdotettu ratkaisu:
On olemassa levyarvosteluja, elokuva-arvosteluja ja vino pino muita kulttuurimaailmaa sivuavia arvosteluja, joissa arvostelun kohdetta voidaan ylistää maasta taivaisiin. Puhuttaessa ihmisten arvostelusta on silti tyypillisesti kyse jostakin negatiivisesta. Siihen nähden yllä esitetty bonusargumentti onkin samaa sarjaa En halua loukata, mutta... ja En ole ennakkoluuloinen, mutta - alkuisten argumenttien kanssa. Samansisältöinen asia ei muutu toiseksi, vaikka sitä kutsuisi eri nimellä. Mutta - huomautusta ei useinkaan tarvita, jos sitä käyttää muussa kuin pehmennystarkoituksissa.   Negatiivinen mielipide ja eriävä mielipide eivät ole samoja asioita. Mielipidevapauden nimissä mesoavaan arvosteluidioottiin voi aina yrittää havainnollistavaa Mielestäni olet idiootti, mutta se on vain minun mielipiteeni -argumenttia, joskin vaarana on, että sen sisältämä loukkaus ei osu maaliinsa oikealla tavalla. Usein riskin ottaa kuitenkin mielellään, kun poistuu paikalta sanoen hymyillen, että kana odottaa.   




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti