tiistai 18. marraskuuta 2014

Mustat lasit - vammaisuus valkokankaalla ja televisiossa

Liikkuva kuva on voimakas ilmaisumuoto.  Mustat lasit - vammaisuus valkokankaalla ja televisiossa on ensimmäinen suomenkielinen teos (Richard Rieser, käännös Sanni Purhonen ja Idastiina Räsänen, suomalaisten elokuvien osuus Jussi Karjalainen) joka käsittelee vammaisuuden esittämistä liikkuvan kuvan avulla. Ensimmäiseksi se tarjoaa myös katsauksen usein vaiettuun asennehistoriaan. Keskiajan feodaalisessa järjestelmässä vammaiset hyväksyttiin monesti osaksi perhettä tai ryhmää, ja he tekivät myös työtä,  mutta esimerkiksi 1500-luvulla peruskouluopeissa kristilliseksi sankariksi leimattu Martti Luther käski hukuttaa synnynnäisesti vammaiset lapset jokeen pitäessään heitä paholaisen vaihdokkaina. Niinikään myös Winston Churchill kannatti eugeniikkaa eli vammaisten ihmisten eristämistä ja pakkosterilointia.

Kirja hahmottaa käytännön esimerkein elokuvissa esiintyviä vammaisstereotyyppejä ja niiden rakentamiseen käytettyjä  tekniikoita. Ei ole yhdentekevää, kuvaako kamera esimerkiksi pyörätuolissa istuvaa henkilöä ylä-vai alaviistosta, tai onko vammainen henkilöhahmo mukana elokuvassa vain päähenkilöiden luonteenpiirteitä esille tuovana elementtinä. Suurin ongelma vammaisuuteen liittyvässä mediakuvauksessa ja yleisessä keskustelussa on se, että niistä puuttuu lähes kokonaan vammaisuutta koskeva realistinen kokonaiskuva. Yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna vammainenkin henkilö voi olla joissain tilanteissa uhri, urhokas sisupussi tai kostonhimoinen kerberos, mutta se ei ole koko totuus, eikä useinkaan edes vamman seuraus. Elokuvissa esiintyvät vammaisstereotypiat synnyttävät kielteisiä asenteita ja vahvistavat itse itseään. Synnytettyjen mielikuvien vaikutusta ei voi vähätellä. Esimerkiksi Disneyn Notre Damen kellonsoittajan ilmestyttyä vammaiset ihmiset kertoivat käytöstä poistuneen hunchback (kyttyräselkä) -sanan palanneen takaisin haukkumasanana, ja selkärangan kiertymää sairastaviin henkilöihin kohdistuneen yli sata hyökkäystä. Aikaisemmin hyökkäyksiä ei ollut tapahtunut lainkaan.

Elokuvien kirjoa tutkittaessa avainasemassa on ennen kaikkea elokuvien medialukutaidosta. Esimerkiksi minä kauhistelin I love you Philliph Morris -elokuvan stereotyyppistä homokuvausta, kun homoystäväni hirnui naurusta elokuvaa ylistäen. Ystävälläni oli omakohtainen tieto homojen arkitodellisuudesta, minulla ei. Hän pystyi huvittumaan arkitodellisuudella leikittelystä, minä en. Vammaiselokuvissa virheellinen, puhtaasti viihteellinen tai muulla tavoin yksipuolinen informaatio arkitodellisuudesta on vielä ainut totuus niin monelle, ettei tahaton komiikka naurata aidosti. Mustat lasit on vahva medialukutaidon käsikirja, jonka materiaali ei kosketa pelkästään vammaiskuvausta, vaan yleisestikin syötettyä kuvaa ympäröivästä todellisuudesta, sen historiasta ja voimasuhteista. Kirjan pitäisi olla pakollinen kaikiilla yläasteilla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti