Vammaispoliittisesti korrekti satu

Klassikkosatujen soveltuvuutta lapsille on viime vuosina alettu kyseenalaistaa. Kritiikkiä on annettu muun muassa liiasta pelottavuudesta, epäsopivista teemoista ja viimeisimpänä siitä, että sadut eivät ole totta. Luettuani vammaisuuden diskursseja käsittelevän pro gradu -tutkielman tajusin itse, ettei kukaan ole läksyttänyt perinteisiä satuja negatiivisten vammaiskuvien luomisesta. Siihen kritiikkiin olisi jopa aihetta. Satujen ei ole tarkoitus olla totta, mutta niillä on vaikutuksensa lapsiin.

Toisin kuin äkkiseltään voisi luulla, perinteisissä saduissa esiintyy paljon vammaisia hahmoja. Kapteeni Koukulla on sovellettu käsiproteesi. Usealla hänen kolleegallaan on vastaava puinen jalkaproteesi. Mustaan kaapuun pukeutunut vanha noita ontuu ja nojaa kopisevaan kävelykeppiin. Mörkö on epäsymmetrinen ja epämuodostunut ilmestys. Se kyseenalainen asia tässä kaikessa on, että ruumiillinen erilaisuus kytkeytyy saduissa pahuuteen ja rumuuteen.

Satujen päähenkilöt ovat tyypillisimmin prinsessoja. He ovat yleensä niin sanoinkuvaamattoman kauniita, että täydellisen hyvämuotoiset prinssit rakastuvat heihin heti ensisilmäyksellä, vaikka nämä makaisivat kuolemankaltaisessa koomatilassa. Proteeseja, pyörätuoleja, syyliä, ärrävikaa tai puolta lyhyempiä pikkurillejä prinsessoilla ja prinsseillä ei ole. Toisinaan saduissa saattaa esiintyä vammainen sivuhahmo, jota päähenkilö haluaa auttaa. Lumikki on hyväsydäminen jäädessään leipomaan piirakkaa seitsemälle lyhytkasvuiselle miehelle. Vammaiset sivuhahmot korostavat monesti päähenkilön hyviä piirteitä, ja tarinaa kuuntelevan lapsen on tarkoitus oppia tällaisista juonikuvioista empatiaa ja heikommassa asemassa olevien auttamisen tärkeyttä. Samalla lapsi voi tulla myös helposti oppineeksi, että vammaiset ovat ennen kaikkea toisten avusta riippuvaisia, muiden egoa pönkittäviä säälin kohteita.

Se yhteinen piirre satujen klassikkoprinssessoilla ja vammaisilla ainakin on, että oma sosiaalinen asema saavutetaan useimmiten ilman ponnisteluja. Prinssien kosinnat tapahtuvat prinsessoille ilman, että omaa vaimokelpoisuuttaan tarvitsee millään lailla todistaa, ja ruumiillinen erilaisuus on rumuuden synonoomi tai omien ilkeiden tekojen seuraus. Satukerronta ei kuvaa ruumiin erilaisuutta sellaisenaan, vaan yleensä vielä kauhistelee sitä. Koukkukäsi ei ole vain koukkukäsi, vaan karmea koukkukäsi.

Uudenlaista satujuonta voisi kehittää esimerkiksi siitä, miten Lumikki teki työnsä sähköpyörätuoli laulaen. Pyörätuoli ei tunnetusti estä hyvien leipomusten tekoa. Taiteilija Alexsandro Palombo on jo ehtinyt hoitaa visuaalisen puolen. Hän on kuvannut Disney-prinssessoja vammaisina ja kysyy  "Pidätkö meistä vielä?". Henkilökohtaisesti sanoisin, että valloittavista hahmoista pitää aina - kunhan heistä vain kerrotaan.


 Lisää Palombosta ja hänen töistään voi katsoa osoitteessa:
http://www.nydailynews.com/life-style/artist-disney-princesses-disabilities-article-1.1593042