lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pakollinen postaus

Bloggaushistoriani aamuhämäristä asti olen halunnut tehdä postauksen pakkoliikkeistä. Yleisesti tiedetään, että pakkoliikkeet ovat tahdosta riippumatonta liikettä, mutta siihen tietämys usein jääkin. Valitettavasti likipitäen sama tietämystaso näyttää ulottuvan myös Googlen tarjoamaan tietämykseen. Uskallan tämän perusteella esittää väittämän, etteivät pakkoliikkeet ole kovin seksikäs tai kiinnostava tutkimuksen aihe, jotta esimerkiksi niiden perimmäistä syytä olisi kaiveltu aktiivisesti esiin tai mietitty apukeinoja niille, jotka kokevat kärsivänsä pakkoliikkeistä.  Tavalliset pulliaiset yhdistävät pakkoliikkeet useimmiten vaikeaan vammaisuuteen ja oudoksuvat, pelkäävät ja kavahtavat niitä. Juuri siitä syystä olen halunnut tarttua tähän aiheeseen. Väsään pohdiskelevan postaukseni kasaan vähäisistä hakukonetuloksista, puskaradiotietämyksestä ja vuosien varrella muutoin nähdystä ja koetusta.

Liike saa alkunsa aivojen lähettämästä, lihakseen kohdistuneesta hermoimpulsista. Sama pätee myös omasta tahdosta riippumattomaan liikkeeseen, joten syy siihen, miksi jollain ihmisillä on pakkoliikkeitä ja jollain ei, liittyy vääjäämättä erityyppiseen aivotoimintaan. Erilaisia pakkoliiketiloja ovat esimerkiksi atetoosi ja dystonia. Atetoosi on aivojen tyvitumakkeiden häiriöön liittyvä, usein toispuolinen tila, jossa on melko hitaita, rytmisesti toistuvia liikkeitä varsinkin raajojen kärkiosissa. Tyvitumakkeet ovat aivokuoren alla sijaitsevia motoriseen toimintaan vaikuttavia etuaivojen rakenteita. Niiden tehtävänä on muodostaa raajojen liikkeistä tarkoituksenmukaisia, ja normaalisti toimiessaan ne myös estävät ei-toivottujen ja tarpeettomien liikkeiden syntyä. Myös vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeen aloittamisen hitautta aiheuttava Parkinsonin tauti johtuu tyvitumakkeiden vaurioista. Raajojen jäykkyys itsessään on tyypillinen piirre tyvitumakkeiden vajaatoiminnassa, ja se aiheuttaa lihaksen jäykkyyden koko liikealueella. Spastisesta lihaksesta tyvitumakkeiden aiheuttama jäykkyys eroaa siten, että alussa raaja vastustaa liikettä voimakkaasti, kunnes antaa äkillisesti myöden.

Joillain ihmisillä on spasmeja eli tahdosta riippumattomia lihassupistuksia. Tietyissä tapauksissa niitä laukaisevat erityisesti äkilliset ja voimakkaat aistiärsykkeet. Nämä spasmit sekoitetaan helposti säikähtämisrefleksiin, koska lihaksen äkillinen supistuminen aiheuttaa samantyyppisen säpsähdyksen. Spasmiin ei kuitenkaan yleensä liity säikähtämistä. Säikähtäminen voi aiheuttaa normaalistikin toimivassa kehossa lihasrefleksin, mutta siihen liittyy myös kokemus äkillisestä uhan tai pelon tunteesta, joka nostattaa hetkeksi adrenaliinia ja sydämen sykettä. Spasmi on pelkkä lihasrefleksi. Voimakkaimmat spasmit saattavat esiintyä tiheämmin ja aiheuttaa esimerkiksi koko raajan äkillisen ojentumisen.

Dystonia luokitellaan erilliseksi neurologiseksi sairaudeksi. Se on niinikään häiriötila aivojen tahdonalaisisia liikkeitä säätelevissä osissa se ja ilmenee vääntävinä ja nykivinä liikkeinä tietyissä kehon osissa. Lisäksi sairauteen kuuluu  normaalia korkeampi lihasjäykkyys ja jäykkyyden aiheuttamat virheasennot. Oireet voivat kuitenkin vaihdella suuresti sekä laajuudeltaan että voimakkuudeltaan. Tyypillisimmin häiriö kohdistuu niskan alueen lihaksiin aiheuttaen pään kiertymistä ja nykiviä liikkeitä päähän. Vastaavasti myös silmän alueen poikkeava lihastoiminta saattaa aiheuttaa liiallista räpyttelyä, mutta dystonia voi ilmetä yhtälailla muun vartalon, kasvojen tai nielun lihaksissa.

Eri tyyppiset dystoniat voivat aiheutua ulkoisten tekijöiden aiheuttamista tyvitumakkeiden vaurioista, mutta pieni osa niistä on perinnöllisiä. Nykyään tunnetaan useita geenivirheitä, jotka voivat aiheuttaa dystonian. Syytä sairauteen ei tiedetä. Monet sairastuneet kertovat sairauden puhkenneen elämäntilanteeseen liittyvän vaikean stressitilan yhteydessä, mutta toisaalta psyykkiiä tekijöitä ei ole voitu osoittaa sairauden syyksi. Tarkkaa toistuvaa liikettä vaativissa ammateissa ja harrastuksissa on todettu esiintyvän toimintaspesifiä dystoniaa. Tunnetuimpia niistä ovat esimerkiksi muusikon tai kirjoittajan krampit. Niillä tarkoitetaan pakonomaisia lihaspuristuksia- ja vääntöjä, jotka ilmenevät käden lihaksissa heti, kun tiettyä toimintaa aletaan tehdä. Kaikki pakkoliikkeet eivät siis liity yleisesti vammaisuudeksi miellettyihin tiloihin, vaan niitä voi tulla kenelle tahansa. Yksittäisiä pakkoliikkeitä saa joskus elämänsä aikana lähes jokainen. Myös tietyt aivotoimintaan vaikuttavat lääkkeet saattavat aiheuttaa pakkoliikkeitä.

Ihmiset suhtautuvat omiin pakkoliikkeisiinsä eri tavoin. Sosiaalisesta näkökulmasta tietyissä tilanteissa esiintyvät pakkoliikkeet ovat silti usein vaikeampia kuin toistuvat pakkoliikkeet. Toistuvat pakkoliikkeet on monesti helpompi nähdä toisen tahdosta riippumattomana, väistämättömänä terveydentilana. Toisaalta toistuvat pakkoliikkeet koetaan usein niin pelottaviksi, että ne saattavat estää sosiaalisten tilanteiden syntyä. Tietyissä tilanteissa esiintyvät pakkoliikkeet sen sijaan halutaan usein välttämällä niitä aiheuttavaa toimintaa tai naamioimalla ne joksikin muuksi liikkeeksi. Kätkiessään pakkoliikkeitään ihminen tuntee usein häpeää. Kun kätkentä epäonnistuu, häpeä ja inho ovat yleensä vielä suuremmat. Vaikeavammaisuusleimasta johtuen moni kokee normaaliutensa särkyvän ajoittaisten pakkoliikkeiden takia. Psyykelle tämä voi olla valtava kuormitus. Iso merkityksensä on sillä, miten pakkoliikkeisiin suhtaudutaan jo lapsuuden kasvuympäristössä. Jos lasta torutaan pakkoliikkeistä, olivatpa ne sitten toistuvia tai tiettyjen ärsykkeiden aiheuttamia tai eivät, lapsi useimmiten ahdistuu ja alkaa helposti inhota itseään.  Pakkoliikkeille on myös tyypillistä pahentua sitä enemmän, mitä enemmän niihin kiinnitetään huomiota tai miten ei-toivotuksi pakkoliikkeiden saaja ne itse kokee. Spasmisäpsähdyksiä saavilla henkilöillä sosiaalinen kanssakäyminen voi hankaloitua muiden ihmisten suhtautumisen takia. Huomio voi kokonaan kiinnittyä impulssiherkkyyteen, siitä voi tulla porukan naurunaihe tai pahimmassa tapauksessa sen kustannuksella voidaan jopa huvitella aiheuttamalla toiselle tahallaan lisää spasmeja.

Nykylääketiede ei tunne parannuskeinoa kaikkiin pakkoliikkeisiin, mutta pakkoliikkeisen oloa omien nahkojensa sisällä voidaan lievittää avoimemmalla asenteella. Miten sinä suhtaudut eri tyyppisiin pakkoliikkeisiin?  
 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti