maanantai 10. helmikuuta 2014

Inside I'm Dancing

Kiitos tästä leffavinkistä kuuluu eräälle avustajalleni, joka toi minulle lainaksi  "Inside I'm Dancing"-dvd:n ja sanoi, että minun on nähtävä se. Niin minun olikin. "Inside I'm Dancing" on täydellisen realistinen vammaiskertomus ilman sääliä, sankarillistamista ja turhaa nyyhkytystä.

Myös nimellä "Rory O'Shea Was Here" tunnistettavan elokuvan toinen päähenkilö on Duchennen lihasdystrofiaa sairastava Rory, (James McAvoy) joka muuttaa vasten omaa tahtoaan vammaisille tarkoitettuun hoitokotiin. Siellä hän kohtaa vaikeasti cp-vammaisen Michaelin (Steven Robertson), josta tulee ennen pitkää hänen aisaparinsa suunnitelmassa päästä hoitolasta ulos. Lupaa itselliseen asumiseen Rorylle ei ole kapinoinnin vuoksi herunut. Homma hoituukin lopulta siten, että itsellistä asumista hakeekin Michael, joka ottaa Roryn mukaansa tulkikseen, tämä kun on ainut, joka pystyy tulkkaamaan hänen puhettaan.

Michael ja Rory juovat yhdessä alkoholia, iskevät tyttöjä ja tekevät muutenkin melko kyseenalaisia tempauksia. Yhteinen kämppäkin järjestyy puhtaalla oveluudella. Juuri se tekee tästä elokuvasta niin mahtavan. Kenestäkään ei tehdä pyhimystä. Rory on aidosti omahyväinen niljake, jonka röyhkeä rohkeus tuo uusia tuulia myös ujon ja pidättyväisen Michaelin elämään. Yhtälailla tarinaa sävyttää toki myös kaunis Siobhan, jonka nuoret miehet valitsevat henkilökohtaiseksi avustajakseen.

"Inside I'm Dancing"- elokuvaa on kritisoitu siitä, ettei pääosia esittävistä James McAvoysta tai Steven Robetsonista kumpikaan ole oikeasti vammainen. Argumenttiin ei voi olla ottamatta kantaa pohdiskelematta oikeasti vammaisten näyttelijöiden saatavuutta. Näyttelemisestä on vaikea innostua ominaisuuksilla, jotka ovat valtavirralle tabu. Niinikään esimerkiksi pyörätuolissa istuvan näyttelijän roolittaminen täysin liikuntaesteettömän ihmisen rooliin digitekniikan ja stunttien avulla on elokuvamaailmalle vielä vieras ajatus, vaikka harva nykynäyttelijä tekee roolinsa alusta asti kokonaan itse. Steven Robertson tekee uskottavan suorituksen puherajoitteisena ja spastisena Michaelina. Jos jostakin on annettava moitteita, itse annan niitä dvd:n takakannen suomiversiolle, joka selostaa sähköpyörätuoleja käyttävien päähenkilöiden onnistuvan hankkimaan oman asunnon, vaikka ovatkin pyörätuolipotilaita. Minä tanssin sisäisesti tämän leffan parissa. Lisäksi tunsin hitusen myös peniskateutta. Jos naisenakin voisi pissata itse vaikkapa puskaan tuolista nousematta, voisi avustajattomia aikoja huomattavasti pidentää.

  

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti