keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tutustu. Ihastu. Fanita.Rakastu.

Viime postaukseni jälkeen olen miettinyt lisää deittailua. Vietin oikein mukavan uudenvuodenaaton. Iltapäivällä kävin yhdessä ystäväni kanssa katsomassa Disneyn uuden Frozen - Huurteinen seikkailu - elokuvan 3D-version. (En vieläkään pääse yli siitä, että nimen suomennos tuo mieleen oluset). Se oli Disney-leffojen tapaan prinsessasatu, mutta poikkeuksellista siinä on se, että prinssin ja prinsessan välinen yhdessä päivässä roihahtava salamarakkaus asetetaan kyseenalaiseksi. Jos mietitään vaikkapa prinsessa Ruususta, solmii hän avioliittonsa käytännössä sata vuotta nuoremman poikasen kanssa, joka päätyi paikalle suutelemaan häntä. Lumikilla asiat ovat vielä absurdimmin, sillä hänen prinssinsä suutelee hänen kuollutta ruumistaan.

Illalla katsoin elokuvan "21 tapaa pilata avioliitto." Olin selkeästi teemassa, ja kun kömmin sänkyyn katseltuamme yhdessä avustajan kanssa keittiöni ikkunasta näyttäytyneen ilotulitteiden valoshown, parisuhdeasiat pyörivät mielessäni. Päähäni oli jäänyt myös saamani lukijakommentti, jossa todettiin nettideittailuun liittyen, että ensitapaamisella voi ihastua, mutta tutustuminen on hankalampaa, jos ainoana tavoitteena on löytää parisuhde. Lause kiteyttää mielestäni täydellisesti deittailuun liittyvän paradoksin. Deittailun nimeen vannovat eivät halua haaskata aikaansa siihen ihmiseen tutustumiseen, jonka kanssa tahtoisivat viettää loppuelämänsä. Kommentissa kerrottiin myös, miten henkisille arvoille painottuvan parisuhteen voi löytää harrastuspiireistä. Tämä sai minut miettimään omaa tärkeää harrastustani, ja omaa kokemustani siitä. Puhun nyt omasta fanitusharrastuksestani.

Fanitus mielletään usein harrastukseksi, joka kuuluu teinitytöille ja mieleltään hiukan vinksahtaneille aikuisille. Jos kysymys on esimerkiksi tietyn muusikon fanittamisesta kuten minulla, siihen usein vahvasti myös henkilöpalvonta. Toisinaan se tarkoittaa myös fanittamisen mieltämistä parisuhteen korvikkeeksi. Kaikki nämä mielikuvat ovat varsin kapeakatseisia ja ainakin omalla kohdallani täysin vääriä. Vaikka suosikkimuusikkoni ovatkin mielestäni järisyttävän komeita miehiä ja tykkään katsella heidän naamojaan myös könytessäni aamuisin keittiöön aamiaiselle, ei järisyttävä 2d-komeuskaan kykene antamaan minulle samaa kuin oikea ihminen. Julistemies ei sano, että rakastaa minua äärettömästi niinäkin aamuina, jolloin silmäpussini roikkuvat polvissa asti, eikä halaile minua jälleennäkemisen riemusta täpinöissään, kun palaan iltapäivisin töistä kotiin.

Fanituksesta voi seurata paljon hyviä asioita. Isoin lienee varmasti oman suosikkinsa tuotannon näkemisestä ja kokemisesta aiheutuva mielihyvä, mutta siinä ei ole kaikki. Kävin takavuosina paljon tapahtumissa, joihin saapui samaa asiaa fanittavia ihmisiä. Ne olivat sosiaalisesti parhaita kokemuksia elämässäni. Kaikki ottivat toisensa lämpimästi vastaan, ja kaikki kykenivät seurustelemaan toistensa kanssa, koska puheenaihetta ei tarvinnut väkisin keksiä. Saman asian tiimoilta löysin myös tärkeitä miessuhteita. Sittemmin lopetin fanitapahtumat, koska ilmapiiri alkoi muuttua enemmän "kuka on parempi fani kuin toinen" - tyyliseksi järjettömäksi kilpailuksi tja "tämä on koko maailma" -tyyliseksi messuksi.  Rakkautta fanituksenkohteisiin sekään ei silti poistanut. Valitettavan usein ihmiset eivät pohdi näitä asioita enemmän ennen kuin pilkkaavat ketään tämän musiikki-, kirja-, elokuva- tai minkä tahansa muun fanitusmaun takia. Fanitukseen voi liittyä monta erilaista asiaa, joiden kunnioittamista mollaus estää. Itseäni se ainakin auttaa ensisijaisesti jaksamaan.

Laitan musiikit pauhaamaan ja jään odottelemaan sen oikean ilmaantumista (sisäisesti). Käsillä on 365 mahdollisuutta tehdä ja syventää tuttavuutta. Vain Disney-kuninkaalliset ja Matti Nykänen ostavat kihlat päivän tuntemisen jälkeen.  Rakkauden täyttämää vuotta 2014 kaikille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti