lauantai 14. joulukuuta 2013

Ylpeät ennakkoluulot osa 31: Liikuntarajoitteisuus ei voi olla voimavara

Liikuntarajoitteisiin kohdistuvia ennakkoluuloja rikki raasteleva postaussarja porhaltaa kohti 31. osaansa. Tällä kertaa kestävyysmittauksiin nostetaan ennakkoluulo

Liikuntarajoitteisuus ei voi olla voimavara

Ihminen kerää elämänsä aikana laajan kirjon erilaisia tietoja ja taitoja. Ne ovat niin teoreettisia, käytännöllisiä kuin sosiaalisiakin. Elämänkaari vaikuttaa luonnollisesti siihen, millaisia tietotaitoja on ylipäätään mahdollista saavuttaa, ja oma persoona vastaavasti siihen, miten tietotaitojaan käyttää ja käsittelee. Silloin, kun ihmisen tietotaidoista on hyötyä oman itsen ja/tai muiden hyvinvoinnille, niistä voidaan puhua voimavaroina.

Tarkastelun alla olevan ennakkoluulon kantaja näkee liikuntarajoitteisen muiden avun ja hyväntahtoisuuden kohteena. Taustalla on usein totuudenmukainen tietämys siitä, että liikuntarajoitteiset kohtaavat haasteita sellaisten asioiden saavuttamisessa, jotka liikuntaesteettömille ovat itsestäänselvyyksiä. Yleisesti tiedetään liikuntarajoitteisten tarvitsevan elämänhaasteissaan vieläpä monesti toisen ihmisen apua. Ajatus siitä, että liikuntarajoitteiset ovat niitä vähempiosaisia, joita muiden pitää tukea ja auttaa, iskostetaan mieliin useimmiten jo alakoulun penkillä. Mielikuva liikuntarajoitteisesta, jolla olisi jotakin annettavaa myös täysin liikuntaesteettömille kanssaihmisilleen, on ennakkoluulon kantajalle vieras. Liikuntarajoitteinen, joka ilmaisee esimerkiksi halunsa lähteä vapaaehtoisena ystävänä mukaan vanhusten ystävätoimintaan, saattaa saada ennakkoluulon kantajalta perin kummeksuvia katseita.

Lisäksi tarkastelun alla olevaa ennakkoluuloa sävyttää usein myös negatiivinen suhtautuminen liikuntarajoitteisuuteen. Tyypillisesti kyse on ajatusmallista, jonka mukaan liikuntarajoitteisuus on niin epätoivottu ja kielteisiä tunteita pintaan nostava ominaisuus, ettei siitä voi millään tavoin edes kummuta positiivisia asioita. Samoin ennakkoluulon kantaja saattaa ajatella, ettei liikuntarajoitteisen näkemys ympäröivästä maailmasta voi arvoltaan tai todenpitävyydeltään vastata valtaväestön vaatimaa näkemystä. Kummeksuvia katseita voi tällöin aiheuttaa esimerkiksi liikuntarajoitteisen ystävällinen tarjous kuunnella toisen ihmissuhdehuolia.

Ympäröivän yhteiskunnan fyysiset rakenteet ja asenneilmapiiri vaikuttavat ratkaisevasti liikuntarajoitteisen kohtaamien haasteiden laatuun. Vääjäämättä voidaan todeta, että liikuntarajoitteisuus tämän päivän maailmassa antaa vielä toiseuden kokemuksia. Toiseuden ja erilaisuuden ymmärtäminen on kullanarvoinen asia missä tahansa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Siten se voi olla oleellinen osa myös liikuntarajoitteisuudesta ammennettavia voimavaroja. Siltikään tätä seikkaa ei missään tapauksessa pidä sekoittaa ajatukseen, jonka mukaan liikuntarajoitteisten ilmeinen voimavara on toisten ihmisten arvomaailman järjestäminen. Toiseuden kokemus ei luo "velvollisuutta" suvaitsevaisuuden ja henkevyyden opettamiseen tai iloisella ja tarmokkaalla asenteella riemastuttamiseen. Käytännössä kyse on jälleen yksilöllisistä persoonista ja siitä, miten oma persoona on muovautunut omien elämänkokemusten vaikutuksesta. Esimerkiksi liikuntaesteettömän nuoren jääkiekonpelaajan ole lainkaan epäuskottavaa kuvata omia voimavarojaan toteamalla esimerkiksi, että kasvaminen suuressa perheessä on opettanut jo ennestään reilua tiimihenkeä. Asiasta ei silti voi vetää johtopäätöstä, että kaikki suurperheiden jäsenet vannoisivat maltillisen tasajaon nimiin. Aina joukkoon mahtuu niitäkin, jotka ovat alkaneet unelmoida enemmästä ja löytäneet ahnehtimisen ihanuuden.   Vastaavalla tavalla liikuntarajoitteisuus ei ole milloinkaan automaattisesti kytköksissä tiettyihin ominaisuuksiin ja luonteenpiirteisiin. Liikuntarajoitteinenkin voi olla kaikkea muuta kuin iloinen ja tarmokas, eikä yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja muu sosiaalinen kanssakäyminen välttämättä kiinnosta millään tavalla.

Edelleen liikuntarajoitteisuus voi olla selkeä voimavara myös konkreettisissa asioissa. Ei ole lainkaan tuulesta temmattu idea, että liikuntarajoitteisten tietotaitoa voitaisiin tuottavasti käyttää esimerkiksi erilaisten tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa. Yleensä kulutushyödykkeillä, jotka sopivat liikuntarajoitteisten (ja toki muullakin tavoin vammaisten) käyttöön, on kysyntää myös liikuntaesteettömien keskuudessa. Monesti kyse on helppokäyttöisyydestä, räätälöityvyydestä ja mukavuudesta. Se, mikä on vammaiselle ihmiselle tuiki tärkeän arkitoiminnon mahdollistava apuväline, saattaa vammattomalle ihmiselle olla jopa luksustuote. Esimerkiksi moottorikäyttöiset sängyt ovat ensin mainituille väline päästä aamuisin sängystä ylös, jälkimmäisenä mainituille syy jäädä sänkyyn.

Liikuntarajoitteisuuteen liittyy paljon myös positiivisia asioita. Niiden potentiaalin kaivaminen esiin edellyttää ennen kaikkea asennemuutosta, jossa liikuntarajoitteisuus lakataan näkemästä lähtökohtaisesti negatiivisena asiana. Esimerkiksi pyörätuolissa istuminen ei ole itsestäänselvästi tragedia. Tietääksemme, miten kukin liikuntarajoitteinen itse kokee omat rajoitteensa, meidän on toimittava ennakko-oletukset haudaten. Ideat siitä, miten liikuntarajoitteisuudesta henkilökohtaisesti kumpuavat voimavarat voidaan parhaiten ottaa käyttöön, syntyvät silloin kuin itsestään. 


Mission completed!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti