YLPEÄT ENNAKKOLUULOT osa 2: Suora kommunikointi liikuntarajoitteisen kanssa on mahdotonta

Liikuntarajoitteisia koskevia ennakkoluuloja käsittelevä postaussarja saa nyt toisen osan ja jatkaa luontevasti siitä, mihin ykkösosassa jäätiin. Tämä ennakkoluulo rakentaa pohjansa vankasti ykkösosassa esitetylle luulolle, jonka mukaan liikuntarajoitteisuus vaikuttaisi itsessään älykkyyteen. Se on:

Liikuntarajoitteiselle puhuttaessa asia on esitettävä hänen mukanaan olevalle, liikuntaesteettömälle ihmiselle

Mukana oleva liikuntaesteetön henkilö on monesti liikuntarajoitteisen henkilön henkilökohtainen avustaja, mutta hyvin useissa tapauksissa se voi olla myös tämän ystävä, sillä liikuntarajoitteisilla ihmisillä on sellaisiakin. Avustaja auttaa liikuntarajoitteista henkilöä niissä liikunnallisissa toimissa, joihin avustettava ei fyysisesti kykene. Hänen roolinsa ei ole olla rakastettava debaattori tai bileiden partybooster. Hän pitää suunsa kiinni.

Ystävän kanssa liikuntarajoitteiset keskittyvät pääosin jutusteluun ja  ilonpitoon sekä enemmän tai vähemmän toisiinsa, riippuen siitä onko kyseessä tavallinen ystävyys- tai seurustelusuhde. Tällaiset toimet avustajan kanssa ovatkin epäsopivia.

Ihminen, joka muovailee aatoksiaan edelläkuvatun ennakkoluulon mukaisesti, perustelee ne yleensä kolmella (3) tavalla.

1) Liikuntarajoitteinen on kuitenkin älyllisesti kehittymätön, joten hän ei kykene itse huolehtimaan asioistaan ja kommunikoimaan oikeellisesti niihin liittyen
2) Liikuntarajoitteisella on kuitenkin vaikeuksia puheentuottamisessa, joten on viisainta puhua suoraan toiselle henkilölle, joka varmasti osaa tulkata
3) Olen niin epävarma, että puhun mieluummin "kaltaiselleni". Mitä jos katson sitä vaikka väärään paikkaan, esimerkiksi renkaisiin?

Kuten huomataan, kohta 1 on jo käsitelty ykkösosassa. Sama pätee suurelta osin myös kohtaan 2, sillä myös puhe ja liikunnalliset toiminnot sijaitsevat aivojen eri osissa. Kohtien 1 ja 2 kaltaisia tilanteita esiintyy paljon myös lievemmässä muodossa, esimerkiksi siten, että täysi-ikäiselle liikuntarajoitteiselle puhutaan kuin lapselle tai kuin huonokuuloiselle höperölle vanhukselle.  Kohta 3 on hieman erilainen, ja osin myös kinkkisempi selvän subjektiivisuutensa takia. Usein tällaisiin tapauksiin joudutaankin soveltamaan "shokkihoitoja". Yksi tehokkaimmista keinoista on  esimerkiksi shokki, jossa  liikuntarajoitteinen itse huomauttaa kuuluvalla olevansa  noin kymmenen senttimetriä nykyisen katsekohdan alapuolella. Liikuntarajoitteisilla ne paikat, joihin ei ole soveliasta tuijottaa keskustellessa, sijaitsevat samoissa paikoissa kuin liikuntaesteettömilläkin. Siinä on hankala mennä vikaan. Takuuvarmasti heidät kuitenkin saa loukkaantumaan, jos käy heitä koskevaa keskustelua suoraan heidän päänsä yli.

Mission completed! Tämäkin ennakkoluulo joutaa Kankkulan kaivoon! Kun kohtaat liikuntarajoitteisen, puhu hänelle. Jos havaitset tarvitsevasi tulkkia, käänny sitten muiden puoleen.