Liikuntarajoitteiset saavat kaiken valmiiksi yhteiskunnaltaYhteiskuntamme toiminta perustuu hyvinvointivaltiomalliin, jossa yhteiskunnalta saatava rahallinen tuki takaa ainakin nimellisen selviytymisen eri elämäntilanteissa, myös niissä kaikkein vaikeimmissa. Samaa systeemiä ei suinkaan tunneta kaikkialla maailmassa, vaan on olemassa myös paikkoja, joissa täytyy verissäpäinkin esittää vakuutuspaperit ennen ambulanssikyydin saamista. Hyvinvointiyhteiskunnan periaatteisiin kuuluu, että apua tarvitsevaa kansalaista autetaan, oli hänen avuntarpeensa sitten krooninen tai akuutti.
Yhteiskunta tukee myös liikuntarajoitteisia. Henkilöillä, jotka kantavat muassaan ylläkuvattua ennakkoluuloja on usein mielessään lista siitä, mitä on tuo "kaikki", joka liikuntarajoitteiselle avosylin lahjoitetaan. Tyypillisimmillään tämä lista kattaa auton, asumisen,,ruuan ja erinäiset jännittävät vempaimet. Myös joissain kunnissa myönnettävä vapautus kirjaston varausmaksusta saatetaan lisätä listaan happaman ilmeen kera.
Ennakkoluulon syntyyn vaikuttavat monet tekijät. On todennäköistä, että ennakkoluulon kantaja osuu aina ravintoloissa onnettomasti niihin pöytiin, joihin tarjoillaan naapuripöytiä pienemmät annokset tai jonka huomattavasti vähemmän älykkäämpi työtoveri saa ylennyksen ja ostaa muskeliveneen. Yhtäältä ennakkoluulo perustuu vastaavaa tietoisuutta enemmän pelkkiin näköhavaintoihin ja epärealistisiin arvoihin hyvinvointiyhteiskuntamme budjettivarojen jakautumisesta.
Useat liikuntarajoitteiset käyttävät liikkumiseensa taksia. Tämä johtuu siitä, että taksi on kulkuneuvo, johon pyörätuolikin voidaan hissin ansiosta helposti lastata, ja viedä täysin perille asti. Ilmaista ja rajatonta suharointia ympäriinsä voivat harrastaa kuitenkin vain poliitikot. Liikuntarajoitteiselle taksin käyttämistä varten myönnetään erillinen taksikortti, johon ladataan bussikortin tapaan ennalta määrätty määrä matkoja. Jokaisesta matkasta taksimatkaajan on itse maksettava omavastuuosuus, joka noudattaa joukkoliikenteen kulloinkin voimassaolevia taksoja ja vaihtelee suuruudeltaan sen mukaan, mille alueelle matka tehdään. Kortilla saa matkustaa vain tiettyjen kuntarajojen sisäpuolella. Se, miten paljon matkustetaan ja minne matkustetaan, on tarkkaa. Taksikortissa ei ole seutulippuominaisuutta.
Asumisen suhteen liikuntarajoitteisella on kaksi vaihtoehtoa: oma koti tai palvelutalo. Palveluasunnossa asukas maksaa vuokraa, joka kattaa sekä asunnon että mahdollisesti tarvittavat avustajapalvelut. Mikäli asukas ei itse kykene valmistamaan itselleen ruokaa, hän voi ostaa ruokansa palvelutalon keittiöstä. Ruokatarjoilut noudattavat talon menua, ja ne tarjoillaan asukkaille tiettyinä kellonaikoina.
Palveluasunnossa avustajat ovat kaikille yhteisiä palvelutalon työntekijöitä ja sukkuloivat päivän ja yön mittaan avuntarvitsijan luota toiselle. Varsinaisesta kotiapulaistoiminnasta ei tässä yhteydessä voida puhua.
Omassa kodissa asustava itsenäisesti liikuntarajoitteinen voi saada tietyksi tuntimääräksi henkilökohtaisen avustajan. Maahamme ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi perustettu ainuttakaan yleistä hätäaputoimistoa, johon soitettua laadukas avustaja ilmaantuisi oven taakse kuten Speden elokuvissa. Liikuntarajoitteiset huolehtivat avustajiensa rekrytoimisen itse. Koko prosessi vie yleensä turkasesti aikaa, eikä rekrytointiin päättyessäänkään välttämättä jatku kovin hilpeästi, mikäli palkattu avustaja osoittautuu käytännön oloissa esimerkiksi kleptomaaniksi.
Jo tässä vaiheessa voi huomata, että mahdollisesti myönnetyt palvelut eivät ole ilmaisia, ja niihin liittyy myös vapautta rajoittavia tekijöitä. Yhtäältä ei tarkastelussa ei ole vielä lainkaan otettu huomioon sitä edeltävää byrokratiaa. Suomeksi se tarkoittaa kaavakkeiden täyttämisestä ja kuukausien odotteluaikaa, kun kaavaketta käsitellään. Edellä kuvattu ennakkoluulo on siis jo aika lailla kaivossa. Palataksemme edelläkuvatun ennakkoluulon psyykeen on pahimmassa tapauksessa kuitenkin mahdollista, että tämä väittää luuloaan edelleen tiedoksi. Tällöin hän voi vedota esimerkiksi erinäisiin jänniin vempaimiin. Erinäisillä jännillä vempaimilla viitataan tässä liikuntarajoitteiselle myönnettäviin erilaisiin apuvälineisiin, jotka käyttävät yleensä modernia teknologiaa ja helpottavat arjen toimintoja itse kullakin. Näitä voivat olla esimerkiksi sähköiset säätösängyt, säätötuolit tai automaattisesti vetävät vessat. Niiden jakelu liikuntarajoitteisille on ennakkoluulon kantajan mielestä turhaa ja totaalisen epäreilua.
Se, mikä liikuntaesteettömälle on mukavuuden maksimoimista, on liikuntarajoitteiselle yleensä jonkin asian mahdollistamista. Käytännössä ennakkoluulon kantaja pitää täten reiluna vaihtoehtona yhteiskuntaa, jossa liikuntarajoitteiset joutuvat muun muassa puntaroimaan, ostaako kropalleen sopiva tuoli vaiko syödä. Tietysti hän ei itse sitä näin radikaalina myönnä. Ennakkoluulo saattaa olla erittäin voimakas. On jopa mahdollista, että se tirpii kantajansa päätä aina siihen asti, kunnes hänen on itse nojauduttava rollaattoriin tai kävelysauvaan. Harva liikuntaesteetön muistaa, miten hellässä hänen oma esteettömyytensä on. Sen menettämiseen riittää pienikin liikennerikkomus väärällä kaistalla.
Mission completed!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti