Ihastuin pikkutyttönä Sukkula Venukseen - kappaleeseen.Muistan, miten siskoni kärtti lupaa liittyä Fazerin musiikkikerhoon, josta luvattiin viisi cd:tä tai kasettia yhden hinnalla ja korvalappustereot kaupan päälle. Kun lupa lopulta heltisi, oli yksi valituista kaseteista minun toiveestani Kikka 3, lempikappaleeni sisältävä levy.Se saattoi olla kuumottavaa aikaa vanhemmilleni, mutta mitäs siitä.
Kikka on yksi niistä artisteista, jotka kuuluvat erottamattomasti lapsuuteni soundtrackiin.
Siksi olinkin muutama vuosi sitten innoissani, kun Kikan elämästä tehty musiikkinäytelmä Kikka Fan Club teki rantautumistaan kotikaupunkiini. Hankin liput ja olin vielä enemmän innoissani, mutta sitten kävikin niin, että esitys peruuntui viime hetkillä tuotannollisista syistä.
Nyt olen viimeinkin saanut balsamia haavoihin, kun Ylellä on ilmestynyt 20-osainen kuunnelma Kikka - tarina tähdestä.
Kävi ilmi, ettei kyseessä ole pelkkä nostalgiapommi, vaan jonnekin todella syvälle uppoutuva tarina naisesta, jolle ei annettu lupaa olla oma itsensä.
Jo 1990-luvun alussa Kikka kysyi, miksei voi olla kokonaisuus. Hän halusi olla samaan aikaan kaksoismerkityksiä viliseviä popkappaleita laulava sensuelli nainen ja vakavasti otettava esiintyjä, ihminen kaikkine erilaisine puolineen. Sille halulle naureskeltiin. Medialle ja levy-yhtiön sedille Kikka oli blondi bimbo, joka hädin tuskin osasi edes laulaa. Myös suuri yleisö halusi vain sukkulavenusta senkin jälkeen, kun hän itse tunsi kasvaneensa ulos vanhasta seksisymboliroolistaan. Ristiriita kasvoi liian suureksi ja tähden tarina päättyi aivan liian varhain.
Kikalla olisi paljon annettavaa nykyiseen feministiseen liikkeeseen. Itseasiassa ei olisi, vaan on. Siinä, missä tänä päivänä juututaan liian usein pelkästään keskusteluun ja toisinaan myös suoranaiseen uhriutumiseen, Kikka teki ja toimi.
Mitä musiikkiin tulee, sekin toimi. Periaatteessa ei ole väliä, olisiko Kikka laulanut pikkutuhmaa suomi-iskelmää tai vaikka siansaksaa, kappaleet nostattavat aina biletunnelmaan. Sitä nykypäivän sävellyksissä tuskin kuulee. Kikan plemus ja palo esiintymiseen puhalsi niihin hengen. Siksi hän hurmasi niin lapset kuin vanhuksetkin. Hän osasi laulaa.
Jos Kikka eläisi tänä päivänä, hän esiintyisi luultavasti jonkin suomalaisen rap-yhtyeen kesähitillä fiittaamassa. Hän olisi osallistunut Vain elämää - ohjelmaan ja ehkä onnistunut viimeinkin avaamaan ihmisten silmät sille, miten monipuolinen laulaja ja ihastuttava persoona hän todellisuudessa oli. Hän ehkä toteuttaisi uutta nousukauttaan ja täyttäisi jäähalleja, stadioninkin. Rahkeita olisi varmasti riittänyt kansainväliseenkin uraan. Mutta tällaiset tarinat eivät koskaan mene niin. Kaikkein parhaimmat revitään aina palasiksi, joiden todellinen arvo ymmärretään vasta, kun on liian myöhäistä.
Kikka - tarina tähdestä: https://areena.yle.fi/1-50176555
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti