sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Nämä 5 arkista asiaa "eivät kuulu" liikuntarajoitteiselle

Maailma on suunniteltu liikuntaesteettömille, ja joskus hyvin pienetkin arkipäivän asiat eivät vain yksinkertaisesti sovellu liikuntarajoitteisille, jos uskomme - niin mitä, ketä ja miksi? Kokosin yhteen listan kommentteja asioista ja esineistä, joita liikuntarajoitteisen ei haluta havittelevan. Lopputulos voi pöyristyttää. Liikuntarajoitteinen tarkoittaa tässä yhteydessä tietenkin vain minua itseäni.

1. Kosmetiikka. Liikuntarajoitteisen ei tarvitse ostaa esimerkiksi karvanpoistotuotteita, koska hän ei esittele paljasta ihoaan kenellekään. Kotoa voi löytyä Veet-tuubi, mutta säärikarvat putoavat perheenjäsenten mukaan pois, kun kykenee kävelemään. Käsi joka ostoskoria keinuttaa voi olla perheenjäsenen tai henkilökohtaisen avustajan. Ulkonäöstään huolehtiminen ei kuulu niille, jotka eivät lähtökohtaisesti täytä kauneusihanteita.

2. Oppilasvaihto. Vaihtoon lähdöstä keskusteltiin kotona lyhyesti. Edes vammaisille tarkoitettu vaihto-oppilasohjelma ei kuulunut liikuntarajoitteiselle. Piste.

3. Treffit, ehkäisyvälineet, kuukautissuojat... Kaikki, mikä vähimmässäkään määrin liittyy ihmisen pariutumiseen ja seksuaalisuuteen, on liikuntarajoitteisilta poissuljettu juttu. Liikkeelle lähdetään tietysti siitä, että omat vanhemmat kieltävät lähestymästä poikia pettymysten välttämiseksi. Terveydenhoitaja saattaa pitää kondomin jakamista tarpeettomana. Väliin toki mahtuu terveydenhuoltoalan ammattilainen, jonka mielestä liikuntarajoitteisen pitäisi harrastaa seksiä, koska SEKSI. Viimeiseksi oman kortensa kekoon tuo oman parisuhteen epävarmuudessa kärvistelevä ystävä, jolle liikuntarajoitteisen pariutuminen on uhka: se saattaisi merkitä, ettei omalla vartalonmuodolla olekaan ollut niin suurta merkitystä suhteen syntymisen kannalta.

4. Ihonmyötäiset vaatteet. Avustaja saa  kaupassa nauruhepulin, kun liikuntarajoitteinen ihastuu  Sokoksen näyteikkunaan ripustettuun timanttikorsettiin. Semmoiset hepenet ovat syöjättärille. Muutenkin liikuntarajoitteisen tulee käyttää sellaisia vaateparsia, joita avustajien on helppo pukea. Tarkoitushan ei edelleenkään ole tuntea itsensä kauniiksi.

5. Kengät. Jos itse ei kykene laittamaan tossua toisen eteen, ovat kaikenlaiset jalkineetkin turhia. Apuvälineiden hankkimisesta päättävän tahon on ajateltava kustannuksia enemmän kuin tarpeita. Niinkuin esimerkiksi sitä, että kävelemättömätkin jalat on hyvä pitää tuettuina ja lämpiminä.

4 kommenttia :

  1. Ei se vaihto-opiskelu kuulu vammaisille myöskään lainsäätäjien tai kunnan sosiaaliviranomaisten mielestä.

    57 §

    Sosiaalihuollon järjestämisen henkilöllinen soveltamisala

    Jos henkilö oleskelee säännönmukaisesti tai pidempiaikaisesti työn, opiskelun tai vastaavien syiden vuoksi kotikuntansa ulkopuolella, eikä hänen kotikuntansa kotikuntalain 3 §:n 1 kohdan perusteella muutu, hän voi hakea sosiaalipalveluja kunnasta, jossa hän oleskelee. Henkilön kotikunnalla ei ole kuitenkaan velvollisuutta järjestää sosiaalihuoltoa ulkomailla oleskelevalle henkilölle, ellei muualla toisin säädetä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Jos olen käsittänyt oikein, tuo ulkomaan opiskelujen mahdollistaminen sosiaalihuollon puolesta riippuu pitkälti siitä, mitä mieltä oma sosiaalivirkailija sattuu olemaan asiasta. Toiset kieltävät, toiset myöntävät. Mahdotota tuskin mikään on, mutta asiat tehdään vähintäänkin vaikeiksi, kuten byrokraateilla tapana on. Omat vaihtohaaveeni tyssäsivät kotiväen asenteeseen.

    VastaaPoista
  3. Eilen lähti valitus Hämeenlinnan Hallinto-oikeuteen. Jos prosessi kestää alle vuoden, ja tulos on kannaltani myönteinen. Lähden Osloon tai Budapestiin. Jos kovin kauan venyy, alan jo olla liian "kääköittynyt". Perhe, tai se mitä siitä on jäljellä, on tukena.

    VastaaPoista
  4. Ikävä kuulla, että joudut tappelemaan asiasta! Totta kai liikuntarajoitteisellakin on oltava oikeus lähteä maailmalle! Onneksi perhe on tukena. Tsemppiä!

    VastaaPoista