Zootropoliksessa eletään maailmassa, jossa pedot ja saaliseläimet ovat solmineet rauhan. Eläinkunta kävelee kahdella jalalla, pukeutuu vaatteisiin ja suosii viimeisintä teknologiaa. Moni fanittaa myös hehkeää gasellipoppari Gazellea. Sen verran ennakkoluuloja Judy-pupu kuitenkin kohtaa ensimmäisiin työtehtäviinsä saapuessaan, että saa luvan toimia pelkästään parkkipirkkona, kun isommat eläimet lähtevät ratkaisemaan oikeita rikoksia, kuten neljäätoista kaupungissa sattunutta katoamista. Kun parkkisakkojen jakelun tapahtuu myymälävarkaus, päätyy Judy paikkailemaan railakkaan takaa-ajon seurauksia tehtävänään selvittää yksi katoamistapaus seuraavan 48 tunnin aikana. Ensimmäinen johtolanka johtaa yhteistyöhön Nick-ketun kanssa.
Zootropolis on rajoja rikkoessaan mykistävä elokuva. Pelkkä suloinen eläinsatu ei riittäisi ravistelemaan katsojan ennakkoluuloja pintaa syvemmältä. Kaupungista, jossa ketuille ei tarjoilla elefanttien jäätelöbaarissa, tulee väkisinkin mieleen rotu- ja vammaispolitiikka ja se, kuinka oikeutetusti yhteisö erittelee palveluitaan eri asiakasryhmille. Pienjyrsijöiden saattaa ehkä tallautumisvaaran takia olla perusteltua vältellä sarvikuonojen kävelykatua, mutta pyrkimykset erilaisten kanssaeläimien huomiointiin ja todelliseen yhteiseloon voisivat sujua paremminkin. Ennakkoluulot lajityypillisistä luonteenpiirteistä istuvat tiukassa. Loppujen lopuksi pinnan alla kyteekin jotakin hyvin samankaltaista, kuin toisen maailmansodan aikainen juutalaispropaganda. Ilman söpöjä eläinhahmoja ja Disney-elokuville tyypillistä riemukasta huumoria Zootropolis olisi moniulotteinen aikuisten rikosjännäri. Suosittelen katsomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti