Vammaisglamouria - Disability glamour

Kymmenen vuotta sitten eräs iltapäivälehden toimittaja muotoili artikkelissaan Michael Jacksonin (suuruuden)hulluuden vuotaneen lopullisesti yli äyräiden. Comebackia valmistelevan Jacksonin kerrottiin etsivän shown'sa lapsia, jolla oli jokin päällepäin näkyvä sairaus tai vamma. Omaa sisäistä vammaisaktivistiani juttu äkämystytti siinä määrin, että klikkasin jopa palautelinkkiä ja kirjoitin toimitukseen viestin. Huomautin, että aukottoman "vammaisia ja sairaita ei sovi käyttää sirkuseläiminä" - asenteen toinen puoli on vammaisuuden ja sairauden lakaiseminen maton alle.

En koskaan saanut toimittajalta vastausta. En koskaan myöskään saanut tietää, oliko artikkelin uutisessa totuuden hiventäkään, tai miltä "friikkisirkus"(huomaa sarkasmi) olisi käytännössä näyttänyt. Pari päivää myöhemmin Michael Jackson oli kuollut.

Popkuninkaan kulttuuriperintöön ehti silti jäädä vammaisnäkökulmasta erittäin mielenkiintoinen piirre, josta ei julkisesti ole puhuttu juuri koskaan. Jackson nosti paljon vammaisuutta esiin hittikappaleidensa siivittämänä, eikä nyt puhuta hänen henkilökohtaisesta vammaisprofiilistaan tai hyväntekeväisyystyöstä. Hän teki sen tyylillä, kirjaimellisesti.



MJ-tyyliin kuuluvat niin lastat ja ihoteippi kuin päheän kultaiset "polvituetkin". Artistina hän oli ainoita, jotka toivat glamouria sinne, mitä monet muut pitivät epämukavana ja välteltävänä. Se viestii vahvasti, että "Voin näyttää miltä haluan ja tehdä niinkuin haluan ilman, että kukaan voi määritellä minua."

Kiitos siitä, Michael.


Musiikin lisäksi tämä, ja vain tämä, on se asia, josta minä haluan muistaa Michael Jacksonin. Toivon, että vielä jonain päivänä hän lepää rauhassa.

--- In 2009, some tabloid journalist published an arcticle declaring Michael Jackson's (megalo)media had finally pushed the limits and gone too far. Preparing his comeback, Jackson was told to be looking for children with visable disability or illness for his show. My inner disability activist got pissed off so bad that I clicked the feedback link and sent this reporter a note.  I admonished that the other side of the argument "disabled or ill children should not be used as circus animals" is "we should forget that disability and illness exists".

I never got a reply from the reporter. I never got to know was this news truth or if so, what Jackson's "freak circus" (notice the sarcasm) would have looked like either. A few days later Michael Jackson was passed away.

However, the cultural legacy of the king of pop remains an interesting disability issue that hardly ever is brough up in public conversation. Michael Jackson gave coverage to disability, and now I'm not speaking about his possible personal disability profile or his charity work: he did it with style, literally.

MJ style contains splints, adhesive tape, and even pairs of groovy golden "knee crutches".He was the only one to put some glamour into something other may see as unpleasant avoidable. That is a strong message "I can look whatever I like and do however I please without no one telling me who I am".

Thank you for that, Michael.

In addition to the music, these - and only these - are the things I want to remember Michael from. I hope someday soon he can rest in peace.