torstai 25. kesäkuuta 2015

Vammaisglamouria - Disability glamour

Kuusi vuotta sitten eräs iltapäivälehden toimittaja muotoili artikkelissaan Michael Jacksonin (suuruuden)hulluuden vuotaneen lopullisesti yli äyräiden. Comebackia valmistelevan Jacksonin kerrottiin etsivän shown'sa lapsia, jolla oli jokin päällepäin näkyvä sairaus tai vamma. Omaa sisäistä vammaisaktivistiani juttu äkämystytti siinä määrin, että klikkasin jopa palautelinkkiä ja kirjoitin toimitukseen viestin. Huomautin, että aukottoman "vammaisia ja sairaita ei sovi käyttää sirkuseläiminä" - asenteen toinen puoli on vammaisuuden ja sairauden lakaiseminen maton alle.

En koskaan saanut toimittajalta vastausta. En koskaan myöskään saanut tietää, oliko artikkelin uutisessa totuuden hiventäkään, tai miltä "friikkisirkus" olisi käytännössä näyttänyt. Pari päivää myöhemmin Michael Jackson oli kuollut.

Popkuninkaan kulttuuriperintöön ehti silti jäädä vammaisnäkökulmasta erittäin mielenkiintoinen piirre, josta ei julkisesti ole puhuttu juuri koskaan. Jackson nosti paljon vammaisuutta esiin hittikappaleidensa siivittämänä, eikä nyt puhuta hänen henkilökohtaisesta vammaisprofiilistaan tai hyväntekeväisyystyöstä. Hän teki sen tyylillä, kirjaimellisesti.



MJ-tyyliin kuuluvat niin lastat ja ihoteippi kuin päheän kultaiset "polvituetkin". Surullista on, että Jacksonin kulttuuriperinnön arvostamista tuntuu vaikeuttavan tahraantunut imago, josta argumentoiminen tuntuu yhä olevan pakollista sen vuoksi "ettei totuus ole päässyt unohtumaan, vaikka tässä positiivisia asioita lauotaankin". Michael Jacksonin merkitys musiikkihistoriassa tunnustetaan kiistattomasti nytkin. Tänään minä ainakin haluan muistella häntä tämän asiosta.

--- In 20015, some tabloid journalist published an acticle declaring Michael Jackson's (megalo)media had finally pushed the limits. Preparing his comeback, Jackson was told to be looking for children with visable disability or illness for his show. My inner disability activist got pissed off so bad that I clicked the feedback link and sent this reporter a note.  I admonished that the other side of the argument "disabled or ill children should not be used as circus animals" is "we should forget that disability and illness exists".

I never got a reply from the reporter. I never got to know was this news truth or if so, what Jackson's "freak circus" would have looked like either. A few days later Michael Jackson was passed away.

However, the cultural legacy of the king of pop remains an interesting disability issue that hardly ever is brough up in public conversation. Michael Jackson gave coverage to disability, and now I'm not speaking about his personal disablity profile or his charity work: he did it with style, literally.

MJ style contains splints, adhesive tape, and even pairs of groovy golden "knee crutches". The sad thing is that respecting Jackson's cultural legacy seems to be so troublematic due to his stained image, which in turn seems to be a nessesary thing to add in every positive argument "just that we don't forget the truth". Michael Jackson's impact on music history  is now recognised undeniable. Today, these are the things I want to remember him from.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti