sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kun reissussa rähjääntyy

Kirjoitin jokin aika sitten ensimmäisestä matkastani halpabussiyhtiö Onnibussilla. Aiheeseen liittyen on syytä tehdä pieni päivitys, sillä mainitsemani seuraava matka ei esteettömyysmielessä sujunut täysin ongelmitta.  Mutkattomasti onnistuneen varaus- ja lipunostoprosessin jälkeen sain puhelun Onnibussilta. Siinä tiedusteltiin, enhän ollut lähtemässä tälle uudelle matkalleni samalla tuolilla.

Ensimmäisellä matkallani sähköpyörätuolini kiinnitysyrityksiin upposi noin kaksikymmentä minuuttia, joiden aikana pelkäsin hermostuneiden kanssamatkustajien suunnittelevan jo minun heivaamistani. Kun kiinnitys lopulta saatiin aikaiseksi, olin kiinni vain yhdellä kiinnitysnarulla vaaditun neljän sijaista. Yhtiö ei halunnut tehdä samaa uudelleen. Ylimääräiset kiinnitysnarut ja kaikki muut soveltavat vaihtoehdot olivat poissuljettuja, sillä vakuutus ei kattaisi sellaisia. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko perua matka ja saada rahat takaisin, tai matkustaa toisenlaisella tuolilla. Ilmeisesti oikeanlaisen kiinnityksen esteenä oli ollut minun sähköpyörätuolini akkulaatikkoni, iso läpitunkematon pömpeli tuolini takaosassa.  Onneksi minun oli mahdollista lähteä reissuun manuaalipyörätuolilla.

Tämän jälkeen on vielä yksi kirjoittamaton esteettömyyttä sivuava kertomus, jota blogini uskollisimmat lukijat ovat saaneet odottaa ehkä liiankin pitkään. Luulen, että sen kertomisen aika on tullut nyt - eli mitä VR vastasi palautteeseeni koskien matkaa, jolloin junan ovet sulkeutuivat minun ja avustajani välistä Pasilan asemalla ja minä jatkoin yksin matkaani Vantaan Tikkurilaan?

Viikon odottelun jälkeen sain VR:ltä vastauksen. Se kuului näin:

Hyvä asiakkaamme

VR Henkilöliikenne pyrkii palvelemaan mahdollisimman monia matkustajia ja luonnollisesti myös mahdollisimman tiheällä junatarjonnalla. Eri matkustajaryhmät pyritään huomioimaan niin hyvin kuin mahdollista (työmatkustajat, lapsiperheet, liikuntarajoitteiset, eläkeläiset jne.).

Tarjottaessa asiakkaille mahdollisimman tiheä ja toimiva junatarjonta, törmätään väistämättä ongelmiin kaluston osalta. Tällöin ei erityispalveluita vaativille ryhmille ole mahdollista tarjota 100%:sta palvelua kaikille junavuoroille. Niin lapsimatkustajat kuin liikuntarajoitteiset ja työmatkalaisetkin joutuvat ajoittain tyytymään toisen junavuoron valitsemiseen, jotta junavuorosta löytyisi toivotut palvelut ja matkustaminen olisi mukavampaa.

Mikäli junasta ei löydy palveluja liikuntaesteisille, ei palvelua voida velvoittaa junahenkilökunnan vastuulle.

Helsingin aseman invapalvelu:
p. 0307 21 421 ma-su klo 6.30-22.00
p. 0307 20 539 ma-su klo 22.00-06.00

Yhteydenoton johdosta tarkistetaan onko lähtö- ja määräasemalla mahdollista antaa pyydettäessä tarvittavaa apua.

Vastaisuudessa teidän kannattaa käyttää saattajan kanssa junavuoroja, joissa palvelu on etukäteen suunniteltua. Tällöin mahdolliset vastoinkäymiset junaan nousemisessa ja avun saamisessa on minimoitu ja matkanteko käy helpoiten niin teiltä kuin muiltakin matkustajilta ja henkilökunnalta.

Pahoittelen, että palvelumme eivät vastaa täysin odotuksianne. Toivottavasti voimme kuitenkin palvella teitä vielä tulevilla matkoillanne.  



(Voitte lisätä tähän mielessänne tilanteeseen sopivan, typertynyttä tulistumista ilmaisevan meemikuvan.)

Tulostin kyseisen sähköpostin ja suunnistin avustajani kanssa lähimmälle rautatieasemalle. Selitimme tapahtuneen tiskillä palvelleelle naishenkilölle, ja esitin tulosteeni huomauttaen, ettei antamaani palautetta ollut sen perusteella edes kunnolla luettu. Olin palautteessani tuonut esille, että linja-autoissa kuljettajat pitivät huolta siitä, että invanapin painalluksen jälkeen ovia ei suljettu ennen kuin kaikki halukkaat olivat varmasti päässeet turvallisesti ulos. Asiakaspalvelijan reaktio oli pöyristynyt. Se olikin ensimmäinen kerta, kun vastapuolelta reagoitiin pöyristyneesti pöyristyttävän sijaan, ja se totisesti lämmitti sydäntä. Sain kaksi 7 euron arvoista lahjakorttia rautatieaseman R-kioskiin ja kehotuksen jättää reklamaation saamastani palautteesta. Teinkin sen samantien. Raapustimme yhdessä avustajan kanssa kertomukseni tiivistetyn version VR:n palautelappuseen ja laitoimme tulosteeni liitteeksi. Koska nitojaa tai muita vastaavia kiinnitystarpeita ei muilta osin äärimmäisen hyvinvarustellusta käsilaukustani löytynyt, käytimme liitteen kiinnitykseen ja palautekuoren sulkemiseen hetken suussani jauhamaa spearmint-purukumia ja tiputimme kuoren palautelaatikkoon. Suurinpiirtein kuukausi myöhemmin sain sähköpostilaatikkooni viestin, jossa tapahtunutta pahoiteltiin. Edistystä on toki pienikin edistys.

Postauksessa mainitun surullisenkuuluisan junamatkan voi palauttaa mieleen tästä:
http://sit-up.blogspot.fi/2012/11/meita-on-moneen-junaan.html

Kaikkien aikojen ensimmäisestä Onnibus-matkastani on kerrottu täällä:
http://sit-up.blogspot.fi/2014/08/halpamatka-kohti-korkeuksia.html


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti