lauantai 17. elokuuta 2013

Kärsitäänkö me vieläkään?

Kirjoitin jokin aika sitten postauksen siitä, miten tänäkin päivänä saatetaan puhua "vammasta kärsivistä ihmisistä". Samalla pyysin lukijoitani jättämään kommenttiboxiin muita vammaisuuteen liittyviä termikammotuksia. Kiitän saamistani vastauksista.

Kun puhutaan vammaisuuteen liittyvistä korrekteista termeistä, kysymys on ennen kaikkea siitä, miten pienilläkin sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa termin oikeanlaiseen tulkintaan. Termien yksiselitteistä tulkintaa tarvitsevat etenkin ne, joilla ei ole aiheesta aikaisempia tietoja tai kokemuksia. Vammaisuutta ei perinteisesti useinkaan ole nähty ihmisen yhtenä ominaisuutena muiden joukossa, vaan enemmänkin koko ihmisen määrittelevänä tekijänä tai lääketieteellisenä ja yhteiskunnallisena ongelmana. Jos vamma on selvästi näkyvä, kokemattoman saattaa olla myös hankala nähdä muuta, ellei yleinen kielenkäyttö anna muusta edes vihiä.  Ihmisen määrittely ensisijaisesti joksikin muuksi kuin ihmiseksi luo perusteet epätasa-arvoiselle kohtelulle. Parhaimmassa tapauksessa vammaisuuden kuvaaminen ihmislähtöisillä termeillä auttaa myös vammautuneita ihmisiä pääsemään paremmin sinuiksi uuden elämäntilanteensa kanssa.  Siksi sanavalintojen välittämän informaatio- ja mielikuva-arvojen kannalta ei ole sama asia, viitataanko jonkun ihmisen kohdalla "vammaiseen", vammaiseen henkilöön" vai "henkilöön, jolla on jokin vamma".

Jokainen pyörätuolissa istuva on taatusti törmännyt elämänsä aikana asenteeseen, jonka mukaan toimimattomat jalat tarkoittavat aukottomasti samaa kuin toimimaton pää. Liikuntarajoitteiselle aikuiselle saatetaan esimerkiksi jutella kuin pikkulapselle, tai kommunikointi tämän kanssa saatetaan yrittää hoitaa kokonaan vieressä seisovan avustajan kautta. Liikuntavamma on vammaa informatiivisempi ilmaus, koska se ilmaisee yksiselitteisesti sen, mihin vamma ihmisessä vaikuttaa. Toisaalta "vamma" mielletään kielessämme monesti vaikeaksi, lopulliseksi ja esteyttäväksi ominaisuudeksi. Lisäksi huomioitavaa on se, ettei poikkeava liikuntakyky ole aina seurausta vammasta. Liikuntarajoitteet voivat aiheutua yhtälaisesti sairaudesta. Tämä kaksi termiä on usein tähdellistä erottaa toisistaan, sillä ne tarkoittavat kahta tyystin eri asiaa. Sairaus on terveydentila, joka puhkeaa tiettyjen ärsykkeiden seurauksena, etenee ja monissa tapauksissa paranee. Vammalla ei ole tekemistä terveyden kanssa, se ei puhkea, eikä siitä myöskään parannuta. Sitä vastoin kuntouttamalla vamman vaikutukset voivat parhaimmissa tapauksissa muuttua niin lieviksi, ettei niitä juurikaan edes havaitse. Näin ollen vammoja ei koskaan myöskään sairasteta, eikä ihminen, joka käyttää liikkumisessaan pyörätuolia ole potilas - ellei sitten juuri satu olemaan lääkärin vastaanotolla itselleen puhjenneen flunssan takia. Tässä blogissa on päädytty käsittelemään "liikuntarajoitteisuutta", koska se kertoo mihin rajoite vaikuttaa, mutta  ei terminä ota kantaa sen perimmäiseen syyhyn. Samaten se ilmaisee myös tyhjentävästi sen, että kysymys ei ole esteistä, vaan ainoastaan rajoitteista. Liikunta- etuliite on oleellinen. "Rajoitteinen" yksittäisenä terminä kuulostaa vähintäänkin omituiselta ja pilkalliselta.

Rennosti tuttavien kesken remuttaessa terminologialla tuskin on suurta väliä. Liikuntarajoitteisena voi itse käyttää itsestään tarvittaessa vaikkapa termiä "rämpylä", jos huumori ja itseironia siihen istuvat. Se ei silti merkitse sitä, että rämpylöistä kannattaisi välttämättä kirjoittaa esimerkiksi seuraavan päivän iltapäivälehdessä.  Mediassa vammaistermilogiaa tarvitaan. Median tehtävänä on tyydyttää kansalaisten tiedonjano vastaamalla kysymyksiin mitä ja miksi. Tehtävän tärkeyttä ei pidä vähätellä. Media pystyy jakamaan oikeaa tietoa juuri niille, joilla sitä ei ennestään ole ja kumoamaan ennakkoluuloja. Sen pitäisi myös antaa esimerkkiä oikeasta, neutraalista termien käytöstä niin, että termien informaatio- ja mielikuva-arvot ovat mahdollisimman hyvät. Media luo arkikieltä, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä yleismaailmallisesti ymmärrettävää, ei-lääketieteellistä kieltä. Vammaisilla henkilöillä itsellään harvemmin on tarvetta tuoda esille omaa vammaansa. Esimerkiksi riemukkailla rapujuhlilla liikuntarajoitteinen vieras tuskin vie keskustelua eteenpäin hihkumalla "Hei,  minulla on muuten cp-vamma".Todennäköisempää on, että keskustelu ohjautuu esimerkiksi rapujen kypsyysasteeseen ja makuun. Vastaavasti muidenkaan rapujuhlavieraiden ei luultavasti ole esimerkiksi esittelypuheiden yhteydessä täsmentää, että ilonpidossa on mukana myös ihminen, jolla on cp-vamma. Televisiossa, lehtien sivuilla ja Internetissä sen sijaan on sisältöjä, joissa on oleellista mainita tietynlaisen vamman olemassaolosta.

Kieli elää ajan mukana. Suomen kielestäkin löytyy laaja valikoima sanoja, jotka ennen ovat olleet käypää valuuttaa kommunikoinnissa, mutta ovat sittemmin korvautuneet paremmin kuvaavilla. Yksi tällaisista sanoista on rullatuoli, jota jotkut käyttävät yhä pyörätuolin synonyymina. Pyörätuoli ja rullatuoli ovat kieliopillisesti kaksi eri asiaa. Rulla on pitkulainen, pyörä ymmyrkäinen. Sukat voivat olla rullalla. Lanka on rullassa. Vessapaperi on rullassa. Autot kulkevat pyörillä. Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla rullatuolia käytetään myös nimittämään langan kertaamisessa käytetylle käsityövälineelle. Yksinkertaisessa rullatuolissa on jalkalevy ja tavallisesti kolme jalkalevystä nousevaa ja yläpäästään toisiinsa liitettyä pylvästä. Toisinaan rullatuoli-nimitystä käytetään myös konttorituoleista, joiden jalkojen päissä on pienet pyörät. Akkukäyttöisiä, joystickillä ohjattavia pyörätuoleja kutsutaan puolestaan sähköpyörätuoleiksi. Oikeita moottoreita niissä ei ole. "Sähkötuoli"-termin käyttö aiheuttaa todennäköisesti pientä hilpeyttä, sillä sähkötuoli on teloitusväline. Ihmisiä ei myöskään sidota pyörätuoleihin. Useimmat kyllä käyttävät pyörätuoleissaan turvavöitä ja ovat siinä mielessä köytettyinä apuvälineisiinsä, mutta kyse ei ole siitä, että joku despootti olisi tullut sitomaan pyörätuolin käyttäjän paikoilleen. Pyörätuolit eivät ole toteemipaaluja. Ne eivät ole käyttäjänsä tuomioita, eikä niiden yhteydessä termiä "sidonta" voida käyttää myöskään vastuun tai velvotteen synonyymina. Pyörätuoli mahdollistaa liikkumisen niille, jotka eivät siihen omin jaloin pysty.

Tarkasteltaessa kielenkäytön historiaa huomaa helposti, ettei terminologiassa aina ratkaise itse sanan kirjoitusasu, vaan tottumus siitä, miten termiä on käytetty. Moni muistaa, kuinka menneinä aikoina popsittiin hyvällä omallatunnolla neekerinsuukkoja, kun taas tänä päivänä sama tuote uppoaa herkkua kaihoaviin suihin pelkkinä suukkoina. Aiemmin hyväksytystä, tummaihoista ihmistä kuvaavasta termistä "neekeri" tuli epäkorrekti, koska sitä alettiin yleisesti käyttää pilkallisissa ja rasistisissa yhteyksissä. Myös sana "vammainen" on päätynyt samantyyppisiin käyttötarkoituksiin. Siitä on tullut etenkin nuorison suosima haukkumasana, ja aina toisinaan sitä kuulee käytettävän myös kuvaavana adjektiivina jollekin epämiellyttävälle tai irvailtavalle. Tässä piilee myös syy, miksi vammaisuutta tai ihonväriä kuvaaviin termeihin on ollut ja on aihetta kiinnittää huomiota. Sekä vamma että ihonväri ovat ominaisuuksia, jotka näkyvät selvästi päällepäin. Ne voivat antaa kenelle tahansa ohikulkijallekin näkyvän aiheen pilkkaan ja syrjintään. Lisäksi vammaisuudessa on monesti kysymys hyvin henkilökohtaisista asioista, jotka saattavat olla arkoja kantajalleen. Me olemme tottuneet puhumaan esimerkiksi "kaksikielisestä" tai "ortodoksista" ilman sen kummallisempaa sävyä, mutta eri tavoin vammaiset ihmiset eivät ole samassa asemassa. Ortodoksin ei tarvitse todistaa olevansa ajatteleva ja tunteva ihminen vakaumuksensa takana. Ajatusmaailma ei näy päälle, ellei itse tuo sitä esille.


3 kommenttia :

  1. Ihmettelen että Suomessa on vieläkin vammaisia kohtaan tulkinnanvarainen syrjintälaki. Minulle on monessa paikassa sanottu, kun se ei ole laissa, niin ei tarvitse tehdä mitään muutosta asialle.

    VastaaPoista
  2. Perustuslaki kieltää kaikenlaisen syrjinnän, mutta varmasti syrjintä sen ukopuolelta tapahtuukin enemmän "koska asiasta ei erikseen mainita" -periaatteella. Haluaisitko kertoa esimerkkejä näistä tapauksista?

    VastaaPoista
  3. Sitä vain itsekin aistivamman omaavana ajattelee että vamma on todellakin vain yksi ominaisuus muiden joukossa ja siitä voi sellaisena puhua, jos on tarve puhua. Olisihan se elämä helpompaa jos ihmisillä olisi vähemmän noita ennakkoluuloja...

    VastaaPoista