lauantai 8. syyskuuta 2012

Ylpeät ennakkoluulot osa 21: Liikuntarajoitteiset ovat sukupuolettomia

Liikuntarajoitteisiin kohdistuvia ennakkoluuloja mynth bustaava postaussarja jatkaa tutuksi tulleella linjalla jo 21. kertaa. Tässä osassa tulilinjalle joutuu ennakkoluulo

Liikuntarajoitteiset ovat sukupuolettomia

Seksuaalisuus on äärimmäisen laaja käsite, jota on vaikea selittää lyhyesti ja  tyhjentävästi. Väestöliitto on määritellyt sen kotisivuillaan seuraavasti:  Seksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen kyky ja valmius reagoida psyykkisesti ja fyysisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla mielihyvää ja valmius pyrkiä näihin kokemuksiin.

Lisäksi sivuilla todetaan laajemmin:
Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä koko hänen elämänsä ajan. Siihen kuuluvat seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli sekä suvun jatkaminen. Seksuaalisuus voidaan kokea ja ilmaista monin eri tavoin: asenteissa, arvoissa, uskomuksissa ja suhteessa itseen ja toisiin. Seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, historialliset, uskonnolliset, taloudelliset ja henkiset tekijät. 

Seksuaalisuus mielletään nykyisessä arkikielessä useimmiten puhtaan fyysiseksi asiaksi. Toisaalta myös nykyinen kulttuuri ja varsinkin media on taipuvainen korostamaan nimenomaan fyysistä seksuaalisuutta. Tarpeeksi kuvaavia termejä voikin  olla vaikea löytää. Seksi tarkoittaa valtaosalle ihmisistä muutakin kuin pelkkää yhdyntää, ja lähes aina siihen liittyy vahvasti myös henkisiä osa-alueita.Lisäksi se, mikä voi jonkun toisen mielestä olla hyvinkin seksikästä ja normaalia, voi saada jonkun toisen kirmaamaan kauhistuneena tiehensä kakomisrefleksejä pidätellen.  Samasta  syystä seksuaalisuudesta voi olla myös vaikea puhua tai kirjoittaa ilman, että tuntisi itsensä yläasteikäisille teeseileväksi terveystiedonopettajaksi tai vaihtoehtoisesti Sinkkuelämän Samanthaksi. Selvennyksen vuoksi kerrottakoon, että jäljempänä käytetty termi "fyysinen seksuaalisuus" tarkoittaa tässä tekstissä kaikkea yksin tai yhdessä muiden ihmisten kanssa tapahtuvaa ruumiillista kosketusta, jonka  tavoitteena on sukupuolinen mielihyvä. Yleistermi sukupuolisuus pitää sisällään myös henkisen puolen.

Tarkastelun olevan ennakkoluulon kantaja ajattelee tyypillisesti, että kaikki tai ainakin useampi edellä seksuaalisuuden määritelmässä luetelluista asioista ovat mahdottomia liikuntarajoitteiselle. Täten ennakkoluulo voidaan jakaa useampaan tarkemmin määritettyyn alaennakkoluuloon. Alaennakkoluulot ovat:
  • Liikuntarajoitteiset ole lainkaan sukupuolisia
  • Liikuntarajoitteiset eivät ole sukupuolisia tai ainakin taistelevat tukahduttaakseen sukupuoliset tunteensa, koska niiden toteuttaminen on mahdotonta
  • Liikuntarajoitteiset eivät voi lisääntyä tai perustaa perhettä omasta vapaasta tahdostaan
Ensin mainittu käsitys liikuntarajoitteisten täydellisestä sukupuolettomuudesta edustaa tavallisesti niin kutsuttua pakettiajattelua, jonka mukaan liikunnallinen rajoitteellisuus tarkoittaa aukottomasti myös kaiken muun inhimillisen rajoittuneisuutta.  Se on erittäin lähestä sukua runsaasti kannetulle ennakkoluulolle, jonka mukaan raajojen toimimattomuus on sama asia kuin pään (tässä: merkityksessä älyn) toimimattomuus. Toiseksi mainitusta ennakkoluulosta käsitys eroaa siinä, että sen kantaja ei miellä liikuntarajoitteisten edes kykenevän ajattelemaan seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Toiseksi mainittu ennakkoluulo rakentuu  "Kyllähän liikuntarajoitteiset haikailevat sukupuolielämää, mutta eivät pysty saamaan sellaista -tyylisiin ajatusmalleihin. Yleensä näkökulma on keskittynyt mustavalkoisesti fyysiseen seksuaalisuuteen. Taustavaikuttimena on monesti ajatus, että poikkeuksellisen lihastoiminnan ja mahdollisten kipujen vuoksi fyysinen seksuaalisuus on liikuntarajoitteiselle yksinäänkin mahdottomuus - puhumattakaan myötämielisten kumppanien löytämisen mahdottomuudesta. Lopputuloksena ennakkoluulon kantaja mieltää liikuntarajoitteiset tavallisesti jommallakummalla tavalla: koko sukupuolisuutensa helpomman elämän toivossa tukahduttaneiksi vähempääntyytyjiksi, tai helvetillisissä tuskissa kärvisteleviksi maanikoiksi, jotka ovat valmiita ´hyppäämään auliin patnerin matkaan missä ja milloin vain.

Vammaisten seksuaalisuus nostetaan tapetille aina, kun puhutaan prostituution eli seksin myymisen ja ostamisen laillistamisesta. Prostituution kannattajista löytyy aina joukko ihmisiä, jotka jaksavat muistuttaa konservatiivisemmille kansanosille seksin ostamisen olevan vammaisten ainoa keino seksielämään. Tavallisesti tämä joukko koostuu enimmäkseen vammattomista ihmisistä. Jotkut vammaiset, mukaanlukien liikuntarajoitteiset, saattavat kannattaa prostituutiota sen sosiaalisen helppouden vuoksi. Maksullisen kumppanin kanssa saa rahallista korvausta vastaan sen, mitä on halunnut, ilman pelkoa petetyksi tai syrjityksi tulemisen tunnetta ihmissuhteessa. Inhimillinen ratkaisu prostituutio ei silti koskaan ole. Todellisuudessa seksin kauppaamisen laillistaminen tai sen puolustelu liikuntarajoitteisten tarpeisiin vedoten ruokkii edelleen ennakkoluuloista ajattelua, jonka mukaan liikuntarajoitteiset omat oma erillinen ryhmänsä, jolla ei ole tai varsinkaan saa olla mitään tekemistä muun maailman kanssa.  "Annetaan ammattilaisten hoitaa homma"-mentaliteetti sopii erinomaisesti vain sähkötöihin, ei eläviin ihmisiin. Mahdollisuus ostaa laillisesti seksiä ei myöskään huomioi sitä laajaa osaa liikuntarajoitteisia, jotka tahtovat seksiltä muutakin kuin fyysistä suorittamista: kumppanin tuntemista, aitoa välittämistä, rakkautta.

Seksuaalisuus on aina yksilöllinen asia. Se, mihin kykenee fyysisesti ei ole koskaan täydellisesti yhtenevä sen kanssa, mistä oikeasti pitää. Kaikki tyttöystävät eivät esimerkiksi innostu tangolla tanssahtelusta, vaikka heillä olisikin kaikki siihen tarvittava fyysinen kapasiteetti ja poikaystävä suostuisi vielä maksamaan metalliputkilon asennuksen keskelle makuuhuoneen lattiaa. Kaikki parisuhteessa joskus olleet tietävät, että yhteiselosta jonkun kanssa tekee pirullista juuri se tosiseikka, että kummankin ajatukset, mieltymykset ja piintyneet pikku tavat pitäisi osata jotenkin sovittaa yhteen. Se ei ole helppo tehtävä. Siinä voi onnistua käytännössä vain etsimällä yhdessä niitä asioita, jotka tekevät kummankin onnelliseksi. Seksuaalisuus jos mikä on oman tien löytämistä riippumatta siitä, pitääkö etsinnässä huomioida liikunnallisia rajoitteita, omia henkisiä tarpeita tai kumppanin mieltymyksiä. Se ei tarkoita vähempään tyytymistä. Tarkastelun alla olevan ennakkoluulon kantaja sortuu yleensä tiedostamattaan ajatteluun, ettei tarkoitus voi pyhittää keinoja. Täydestä liikunnallisesta kapasiteetista tulee vaatimus vain siksi, ettei sitä voi saavuttaa. Oikeasti olisi antoisampaa keskittyä itse koettaviin tuntemuksiin, ei siihen päästäänkö kyseisiin tuntemuksiin etäisesti aurinkotervehdystä muistuttavalla mutkalla vai tukityynyihin nojaillen.

Moni ennakkoluulon kantaja suhtautuu myös epäilevästi tai jopa avoimen kielteisesti siihen, että liikuntarajoitteista kohtaan voisi tuntea fyysistä vetovoimaa. Kyseenalaista onkin, jos seksuaalinen mielenkiinto johtuu pelkästään liikuntarajoitteista ja niiden näkyvistä vaikutuksista. Tällöin kysymys on fetissistä, fiksaatiosta, johon liittyy monesti myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Fyysisen vetovoiman tunteminen liikuntarajoitteista huolimatta on täysin hyväksyttävää. Viehättävyys ja seksikkyys ovat tuskin koskaan puhtaan ruumiillisia asioita. Ne kumpuavat ulkoista pintaa syvemmältä, kuten esimerkiksi itsevarmuudesta, hymystä tai positiivisesta asenteesta kanssaihmisiä kohtaan. Liikuntarajoitteiset ovat valitettavasti vieläkin tabu, minkä vuoksi kaikki eivät osaa suhtautua liikuntarajoitteisiin luonnollisena, elämään kuuluvana asiana. Ennakkoluulojen kantaja ei näe liikuntarajoitteista ihmisenä, jolla rajoitteet ovat eräs yksittäinen ominaisuus. Liikuntarajoitteisista puhuttaessa monen mielikuvissa häilyy myös teräväpiirtokuva kuolaavasta, holtittomasti liikehtivästä ja mölisevästä ihmishahmosta. Puhuttaessa pelkästään liikuntarajoitteisista kuva on väärä.

Liikuntarajoitteisuus ei estä seurustelua tai täyttä seksuaalisuutta. Moni liikuntarajoitteinen elää onnellisessa parisuhteessa. Siten on selvä, ettei liikuntarajoite itsessään estä haaveilemasta perheen perustamista. Se ei myöskään estä tuob haaveen toteuttamista. Lapsettomuuteen vaikuttavat yleensä täysin muut teekijät kuin fyysiset rajoitteet, ja siitä kärsivät myös useat ei-liikuntarajoitteiset pariskunnat. Hyvään vanhemmuuteen liittyviä seikkoja on pohdiskeltu jo aiemmin tässä postaussarjassa. Jälleen kerran kaikki hyvä on kiinni asenteesta. Mission completed!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti