Siirry pääsisältöön

Kuinka minusta tuli tyhmä

Laitoin jokin aika sitten nettiin seuranhakuilmoituksen. Taustalla ei ollut mitään sen kummempaa rakkaudenkaihoa, romantiikannälkää taikka epätoivoisuutta kuin inhimillinen toive siitä, että tutustuisin jälleen uusiin ihmisiin ja elämäni saisi jälleen uusia jännittäviä käänteitä. Samalla tein pienen kokeen. Liitin ilmoitukseeni myös valokuvani, jossa ilmiselvästi istun pyörätuolissa. Täytin jotkin perustiedot, lisäsin yhden lupsakan letkauksen ja ilmaisin sen, että etsin uusia ystäviä. (Halusin välttää mahdollisen skenaarion siitä, että seuraavan kerran bussilla kaupungin keskustaan körötellessäni joku kanssamatkustajistani seisahtaisi naulittuna keskikäytävälle ja tokaisisi jollekin kaverilleen että "Hei, toi on se friidu netistä! Se sietää valkoiset sukat varvassandaaleissa, mutta inhoaa oikeita alfauroksia!")

Osasin varautua siihen, ettei valokuvallinen ilmoitukseni nostattaisi kovin suurta vastauksien tulvaa. Melko pian sain kaksi vastausta, vaikka ilmoitukseni kävijämäärä olikin paljon enemmän. Toinen niistä oli intoa puhkuva tiedustelu kehitysvammaiselta nuorelta mieheltä, joka halusi tavata naisen ja mennä naimisiin. Toinen oli vähän vanhemmalta mieheltä, joka kuvaili itseään kummajaiseksi. Minä en ole mitenkään rujon tai älyllisesti kehittymättömän näköinen näköinen, eikä kuola valu suupielestäni. Tämä asia käy ilmi myös liittämästäni kuvasta. Tuijotin ilmoitustani ja mietin kauhunsekaisin tuntein, olinko ehkä sittenkin jollain tapaa onnistunut luomaan kehitysvammaisen mielikuvan. Mitä hiiskattia voisin kirjoittaa ilmoitukseeni niin, että se kertoisi minun olevan kaunis, kykenevä ja älykäs nuori nainen?

Silloin se valkeni minulle. En voisi tehdä yhtään mitään. Kaikki ne hauskat letkautukset, joita päivittäin lähipiiriini viljelen ja joita lähipiirini useimmiten myös pitää persoonani aseistariisuvampana luonteenpiirteenä, kuulostivat yhtäkkiä päässäni vähä-älyisen ihmisen lausahduksilta, kun tarkastelin niitä siinä kulmassa. Lähettämissäni tavanomaisissa "Mitä kuuluu? :)"-viesteissä oleva hymiö hymyili  äkkiä kuin iloinen Down-syndroomainen. Olinko minä itse enää olemassa viesteissäni? En tiennyt enää, miten päin olisi pitänyt olla. Suomeksi sanottuna kaikki, minkä haluaa nähdä tietynlaisena, myös näyttää tietynlaiselta.

Kyse on tottakai ainoastaan siitä, että pyörätuolin mielletään edelleen olevan aukoton merkki henkisestä kehittymättömyydestä. Tieto tästä ei ole kovin mieltä ilahduttava, mutta jatkan omana lapsenomaisena itsenäni olemista. Jos voin tehdä kaiken voitavan älykkyyteni todistamiseksi vain olemalla minä (bloggari ja paljon muuta) ei minun sittenkään tarvitse ottaa paineita paljon mistään. Elämää ei voi elää esittäen olevansa joku muu ja vielä miettiä, mitä muut ajattelevat. Sehän on jo nähty monesti, että useinkaan kaikki eivät edes ajattele.

Kommentit

  1. Jos jotain lisäisit ilmoitukseesi, niin linkki tähän blogiin voisi karistaa ennakkoluuloja.

    VastaaPoista
  2. Hmmm, kärsisiköhän siitä tietty anonymiteetti? :)
    Voisin myös hakea seuraa tätä kautta! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tinder-deitti olikin pyörätuolissa!

Eilen vauva.fi -keskustelupalstalla kirvoitti kommentointia tapaus, jossa pahaa-aavistamaton naishenkilö oli mennyt treffeille Tinderissä tapaamansa miehen kanssa ja mies olikin odottanut häntä paikalla "rullatuolissa". Oikeasti haettu sana on tietysti pyörätuoli, mutta en nyt tällä kertaa puutu sen tarkemmin termistöön. Sivuutan myös julkaistut kommentit, joiden mukaan pyörätuolissa olevan ihmisen kanssa ei voi mennä baariin tai huvipuistoon. Kehotan ottamaan asioista selvää ja keskityn naisen tunnereaktioon.

Kommentissa, jossa ketjun aloittajaa kiiteltiin siitä, että tämä sentään myönsi olevansa asenteellinen ääliö, on seuraavanlainen pyyntö: Avaatko tätä vähän?

No, Vappu-täti päätti olla kiltti ja avaa.

Hyvä Tinder-treffeistäsi tulistunut vauvapalstakirjoittaja,

Käytit viestissäsi ilmausta "Minä en kuule ole äiti Teresa". Tämä kertoo suoraviivaisesti ASENTEESTA, jonka mukaan pyörätuolissa istuvan henkilön kanssa treffaaminen/seurustelu vaatii lähes pyhimysmäistä h…

Vammaisten Tinder on olemassa!

Kirjoitin jokin aika sitten vauva.fi-keskustelupalstalta löytyneeseen keskusteluun perustuvan postauksen, jossa puitiin pyörätuolissa istuvaa Tinder-deittiä. Kaiken jutussa esiintyneen tulikivenkatkuisen argumentoinnin jälkeen voisi helposti ajatella, että vammaisystävällinen Tinder olisi jo pelkällä ideatasolla pelkkää utopiaa, mutta toisin on. Glimmeron suunnattu ihan kaikille.

Sovellus toimii samalla periaatteella kuten Tinderkin. Käyttäjä kirjautuu sisään Facebook-tunnuksilla ja selailee tietyllä etäisyysvälillä käyttäjien profiileja painamalla näille sydäntä tai rastia. Erona on, että profiilissa voi tarvittaessa valita myös disability-kohdan. Vaihtoehtoina on laaja kirjo eri sairauksia ja vammoja cp-vammasta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.


Lisäksi käyttäjä voi valita, etsiikö deittiseuraa vai pelkästään ystävyyttä.

Mieluusti antaisin arviota myös siitä, miten sovellus käytännössä toimii, mutta ainakaan tällä hetkellä omalla alueeltani ei käyttäjiä löydy. Maksimietäisyys on 10…

Blogi muutti uuteen kotiin!

Olen muuttunut pelkästä blogi-ihmisestä sivustoihmiseksi! Se on jännittävää. Käytännössä se tarkoittaa, että minulla on nyt omat kotisivut, joiden kautta pääsee lukemaan blogia, lähettämään sähköpostia ja ostamaan kirjojani. Jes!

Blogin suorana osoitteena säilyy vanha tuttu https://sit-up.blogspot.fi/ . Olen koonnut tälle uusiutuneelle alustalle vanhan SIT UP!-blogin suosituimpia ja ajattomimpia postauksia. Tutut postaustunnisteet löytyvät oikeassa reunassa olevasta valikosta. Uusia tekstejä ja piirroksia aion julkaista enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Palautetta saa antaa.

Parhain terveisin,
Vappu-Tuuli