maanantai 14. toukokuuta 2012

Ylpeät ennakkoluulot osa 18: Liikuntarajoitteisten on vaikea tietää omaa parastaan

Liikuntarajoitteisiin kohdistuvia ennakkoluuloja on tässä postaussarjassa kumottu vakaalla otteella jo monia, mutta vielä on lisää kumottavana. Seuraavana syväanalyysin ja deletoinnin kohteena on ennakkoluulo

Liikuntarajoitteisten on vaikea tietää omaa parastaan

Kohdattaessa  mieltä askarruttavia kysymyksiä on hyvä kääntyä jonkun sellaisen puoleen, jolla on asiasta enemmän tietoa ja kokemusta. Jo vanhakansa luotti perimätietoon ja mestari-kisälli - menetelmään, jossa tieto ja taito siirtyivät eteenpäin ihmiseltä ihmiselle. Aina mietityttävän asian ei edes tarvitse olla mikään elämää ravisutteleva kriisi tai iso solmukohta. Usein voi olla hyödyllistä kysyä toisen neuvoja ja mielipidettä vähäpätöisissäkin asioissa, joissa itsensä tuntee epävarmaksi.

Liikuntarajoitteisuuteen voi liittyä monia haasteita, joissa ulkopuolinen, ammattimainen neuvonta ja tuki ovat tarpeen. Haasteet ovat yleensä suorassa suhteessa liikuntarajoitteen voimakkuuteen. Esimerkiksi fysio- ja toimintaterapeutit voivat auttaa liikuntarajoitteista saamaan apuvälineet, jotka mukautuvat parhaimmin yksilöllisiin tarpeisiin ja edesauttavat liikuntarajoitteisen kunnon ja terveyden ylläpitämistä. Vastaavasti sosiaalityöntekijät voivat auttaa liikuntarajoitteista oman elämän käytännön järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä, kuten esimerkiksi asumisvaihtoehtojen pohtimisessa.

Tarkastelun kohteena olevan ennakkoluulon kantajalle on tyypillistä ajatella liikuntarajoitteisuuden asettamia haasteita mustavalkoisesti asioina, joihin liikuntarajoitteisen oma tietämys tai ymmärrys ei voi riittää. Käytännössä kyse on liikuntarajoitteisen oman kyvykkyyden vähättelystä, mutta ennakkoluulo voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin sen mukaan, johtuuko vähättely liikuntarajoitteisen älykkyyden kyseenalaistamisesta vai pelkästään sokeasta luottamuksesta erilaisiin auktoriteetteihin ja oppeihin. Tavallisesti ennakkoluulon kantajalla itsellään ei ole lainkaan henkilökohtaista kokemusta kyseessä oleviin  asioihin tai ylipäätään liikuntarajoitteisiin liittyen. Sokea luottamus syntyy yleensä ajatuksesta Suomen hyvinvointiyhteiskunnasta tai yleisestä uskosta ihmisten hyvyyteen ja oikeudentuntoon. Sokeasti luottava ennakkoluulon kantaja pitää usein esimerkiksi sairaalamaista asumista liikuntarajoitteisille parhaiten soveltuvana asumismuotona, koska Suomessa hoidon taso on erittäin korkea ja paikalla on aina ammattimaista henkilökuntaa vastaamassa erityistarpeisiin. Älykkyyden kyseenalaistava ennakkoluulon kantaja pitää liikuntarajoitteista henkisesti kykenemättömänä tekemään järkeviä päätöksiä.  Yhteistä kummassakin ennakkoluulotyypissä on johtoajatus, että liikuntarajoitteisen oman parhaan tietää aina joku muu kuin tämä itse.

Toisaalta ajatukset siitä, että liikuntarajoitteisten on vaikea tietää omaa parastaan, eivät ole tyypillisiä ainoastaan liikuntarajoitteisia ulkopuolisina tarkisteleville ihmisille. Hyvin usein vastaavia mietteitä löytyy myös liikuntarajoitteisten lähipiireistä. Varsinkin äideillä on monesti erityisen vankat käsitykset siitä, mikä heidän lapsilleen on parasta. Äidit ja muut kasvattajat ovat periaatteessa olemassa sitä varten. Heidän velvollisuutensa on antaa jälkikasvulleen parhaat mahdolliset tiedot ja taidot elämästä selviytymiseen, koska oman parhaan ymmärtäminen on joskus vaikeaa itse kullekin, saatika sitten nuorelle ja elämää kokenemattomalle ihmiselle. Ehkä tässä yhteydessä ei voida puhua varsinaisesti ennakkoluuloista, mutta niissä on silti paljon yhteistä. Hyvä tarkoitus ja rakkauskin voivat kääntyä täysin päinvastaisiksi, mikäli toisen ihmisen oma tahto tukahdutetaan täysin oman mielipiteen alle.        

Asiakaslähtöisyys on nykyisin hyvän palvelun mittari. Asiakkaalle ei enää nykyään lätkäistä tuotetta palvelutiskin toiselle puolen ja odoteta vaivihkaa valuutan vaihtamista. Samasta tuotteesta on useimmiten olemassa eri versioita, joista ostaja voi valita mieleisensä, ja yhtä usein tarjolla on vielä kukkuroittain lisäpalveluita, joita voidaan hyödyntää tuotteen käytön yhteydessä. Muokkaamattomissakin olevan peruskulutushyödykkeen ostamisesta saatavaa kokemusta pyritään parantamaan entisestään mahdollisimman hyvän palvelun avulla. Myyjän tehtäviin kuuluu olla ystävällinen ja auttaa asiakasta varmistamaan, että ostos on juuri sitä mitä tämä haluaa ja tarvitsee.

Myös liikuntarajoitteisten tarvitsemat palvelut ovat asiakaspalvelua. Erityislaatuisia niistä tekee se, että liikuntarajoitteet ovat aina joka piirteessään yksilöllisiä. Uutta pyörätuolia tarvitseva ei voi vain selata maahantuojan katalogia ja valita sieltä esimerkiksi spastikkodiagnoosin saaneille suunniteltua mallia. Yleistäminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Liikuntarajoitteiset itse myös kokevat yleistämisen usein yhtenä ärsyttävimmistä rajoitteisiinsa liittyvistä asioista. Tiettyjen lainalaisuuksien hahmottelu liikuntarajoitteisten välille voi johtaa pahoihin virhearviointeihin, jotka eivät missään nimessä ole kenenkään parhaaksi.   Pahimmassa tapauksessa liikuntarajoitteisen tuntema ärsyynnys voi ulottua perusteettomasti jopa muihin liikuntarajoitteisiin, koska näiden erilaisuus omaan itseen nähden koetaan kenties asiaksi, joka synnyttää epätotuudenmukaisia yleistyksiä. Jokainen palvelu, olipa kyse sitten kongreettisista apuvälineistä tai jotakin asiaa koskevista neuvoista, vaatii aina perinpohjaisen perehtymisen kyseiseen asiakkaaseen. Se vaatii monesti aikaa ja fyysistä kokemusta. Hyvä vammaisasiakaspalvelija ei tyydy tarjoamaan vain toisten hyväksihavaitsemia ratkaisuja, vaan hän esittelee asiakkaalleen kaikki mahdolliset vaihtoehdot, ja auttaa tämän itsensä kannalta parhaaseen lopputulokseen pääsyä. Keskeistä on huomioida myös tunteet. Jos jokin asia ei vain tunnu asiakkaasta hyvältä, tämän tunne täytyy ottaa huomioon, vaikka kyseisestä asiasta olisikin olemassa päinvastaisia yleisiä mielipiteitä ja suosituksia. Maalaisjärkeä kannattaa aina käyttää. Liikuntarajoitteinen, jolla ei ole älyllisiä rajoitteita, pystyy ja on myös laillisesti oikeutettu tekemään itsenäisesti omia päätöksiään. Kukaan meistä ei pysty joka kerta tekemään täydellisesti oman etumme mukaisia päätöksiä, mutta huonotkin päätökset voivat olla avuksi. Jokaiselle on suotava oikeus virheiden tekemiseen. Virheistä oppii parhaiten.

Mission completed!


2 kommenttia :

  1. Hei!

    Löysin blogisi vastikään. Pidän tyylistäsi ja luen varmasti jatkossakin postauksiasi. Saanko linkittää blogisi omaani: ihanhyvaelama.blogspot.com?

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Blogia saa linkittää ihan vapaasti! :)

    VastaaPoista