perjantai 4. toukokuuta 2012

Ylpeät ennakkoluulot osa 17: Liikuntarajoitteiset tyytyvät vähään

Liikuntarajoitteisiin kohdistuvia ennakkoluuloja on pohdiskelu jo kuudennentoista postauksen verran, ja jatkoa seuraa edelleen. Seitsemännessätoista osassa kovisteltavaksi joutuu ennakkoluulo

Liikuntarajoitteiset tyytyvät vähään

Nöyryys tarkoittaa kykyä olla nostamatta itseään toisten ihmisten yläpuolelle. Nöyrä ihminen kokee omien taitojensa ja ominaisuuksiensa korostamisen tarpeettomana ja osaa usein olla kiitollinen pienistäkin asioista. Nöyryyden perustana on monesti tietoisuus siitä, ettei mikään maailmassa ole itsestään selvää, eivätkä hyvät ja kauniitkaan asiat ole ikuisia. Esimerkiksi nöyrästi suosioonsa suhtautuva muusikko pyörittelee yhä hämmentyneenä silmiään saadessaan kouraansa 24. Grammy-pystinsä, koska tajuaa, että uuden polven hittinikkarit olisivat voineet yhtä hyvin sijoittaa metallitaoksen omaan palkintovitriiniinsä. Vähemmän nöyrät musiikintekijät saattavat esimerkiksi juosta lavalle häiriköimään kiitospuhetta.

Myös rankat kokemukset opettavat monesti nöyrtymään uudella tavalla. Terveyttä sanotaan asiaksi, jota ei osaa arvostaa ennen kuin sen on menettänyt, ja usein se onkin valitettavan totta. Ihminen, jolle itseruskettavan voiteen puuttuminen kaupan kosmetiikkavalikoimista on aiemmin ollut iso asia, ajattelee asiasta todennäköisesti aivan toisin voitettuaan taistelun syöpää vastaan. Tarkastelun alla olevan ennakkoluulon takana on ajatus, liikuntarajoitteiset ovat nöyriä ja vähästä kiitollisia, koska liikuntarajoisuus on kaikkineen rankka kokemus. Useimmiten tähän liittyy myös se, että liikunnallisten rajoitteiden mielletään olevan elämänlaatuun ratkaisevasti vaikuttavia tekijöitä. Sinänsä nämä olettamukset eivät tietenkään ole ennakkoluuloisia ja epätosia, mutta mikäli ne aikaansaavat liikuntarajoitteisiin kohdistuvaa vähättelyä, on kyse ennakkoluulosta. Vähättelevälle ennakkoluuloajattelulle on tyypillistä mielipiteet, joiden mukaan liikuntarajoitteisille ei tarvitse suoda asioita samalla tavoin, koska nämä ilahtuvat ikihyviksi vähemmästäkin. Vähättelevää ennakkoluuloa kantava porukka saattaa esimerkiksi pyytää liikuntarajoitteista mukaansa viikonloppumatkalle, mutta valita ohjelmaan esteelliset retkikohteet, koska kuvittelevat kaikkien olevan jo tyytyväisiä. Monesti tällaiseen ajatteluun  liittyy myös oman ennakkoluulottomuuden korostaminen  voimakkaampaan ennakkoluuloon nähden. Vähättelevä retkiporukka saattaa olla tyytyväinen pyydettyään seurueeseen liikuntarajoitteista, koska maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät tekisi edes sitä.

Erityisen paha tilanne on silloin, jos vähättelevästä asenne estää itsemääräysoikeuden toteutumista. Tällöin on yleensä kyse tapauksista, joissa liikuntarajoitteinen tarvitsee toisen ihmisen apua jonkin asian suorittamisessa, mutta ei saa apua toivomallaan tavalla, koska avustavan henkilön mielestä tämän pitäisi osata olla kiitollinen jo siitä, että ylipäätään saa apua.  Pahimmillaan voidaan päätyä jopa asetelmaan, jossa auttava henkilö tietää olevansa liikuntarajoitteisen ainoa mahdollinen selviytymiskeino, ja käyttää tilannetta hyväkseen saadakseen itselleen jotakin haluamaansa.

Joskus tarkasteltavaan ennakkoluuloon liittyvät myös pohdinnat suvaitsevaisuuden rajoista. Jokainen  tietää, että kanssaihmisiä kohtaan tulisi olla suvaitsevainen ja ennakkoluuloton, mutta jokainen törmää myös joskus ilmiöihin, jotka ylittävät oman soveliaisuus- ja oikeustajun rajat. Suvaitsevaisuus ja ennakkoluulottomuus tarkoittavat käytännössä sitä, että jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on, mutta toisaalta kokonaisuuden säilyttämisen kannalta täytyy olla olemassa myös jonkinlaisia normeja, joita pitää noudattaa. Käytännössä kyse on pelosta, että mikäli kaikkeen aletaan suhtautua ennakkoluulottomasti ja suvaitsevaisesti, ei mikään ole lopulta enää epäsallittavaa tai moraalisesti arveluttavaa. Ennakkoluulon kantaja saattaa monesti ajatella, että reiluuden nimissä liikuntarajoitteistenkin tulisi vain sopeutua asioiden luonnolliseen tilaan ja viidakon lakeihin, jossa vähempiosaiset joutuvat selviytymään vähemmällä.

Liikuntarajoitteet voivat olla ainakin osasyy ihmisen kykyyn nauttia elämän pienistä asioista, mutta loppujen lopuksi kysymys on aina yksilöllisistä ominaisuuksista. Siinä, missä toinen voi saada valtavaa iloa siitä, mitä itsellä on, voi toinen kokea valtavaa vihaa siitä, mitä itseltä puuttuu. Liikuntarajoitteisuus ei itsessään myöskään tee kenestäkään suvaitsevaista tai ennakkoluulotonta ihmistä. Myös liikuntarajoitteiset saattavat olla pinnallisia, vaatia seurustelukumppaneiltaan esimerkiksi täydellistä sikspäkkiä tai suhtautua kielteisesti homoavioliittoihin, vaikka olisivatkin kokeneet itse ulkoisista seikoista ja muusta erilaisuudesta johtuvaa syrjintää. Pelkän liikuntarajoitteisuuden perusteella ei voi tehdä päätelmiä ihmisen elämänasenteesta tai nöyryydestä. Vielä vähemmän sen perusteella voi odottaa tyytymistä muita ihmisiä vähempään. Jokaisella meistä on oikeus samoihin perusasioihin samassa mittakaavassa. Reilussa ympäristössä perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen ei saisi olla asia, josta on syytä haltioitua. Liikuntarajoitteisen henkilökohtainen avustaja ei voi vaatia työnantajaltaan vuolasta kiitostulvaa siitä, että viitsii saapua töihin joka päivä, eikä myöskään käyttää omaa tarpeellisuuttaan perusteena esimerkiksi muutaman kermamunkin hotkimiseen tämän jääkaapista.

Ravintolassa ei tarvitse nälissäänkään maksaa mustaksi korvetetusta pihvistä, koska paremman pihvin paistaminen on mahdollista, ja kaikenlisäksi sillä saadaan myös useampi ihminen jälleen iloiseksi. Samankaltaista kuvioita voitaneen käyttää jonkinlaisena nyrkkisääntönä pohdittaessa suvaitsevuuden rajoja. Käsitteeseen liittyvät arvokeskustelut ja pohdinnat siitä, mikä on normaalia ja mikä ei, eivät ole helppoja ja yksiselitteisiä, mutta sillä, satutetaanko toisia osapuolia, on aina merkitystä. Toisten satuttaminen ei lähde liikkeelle ihmisen ulkoisista puitteista. Siihen tarvitaan aina henkistä kapasiteettia, ajatuksia tai mielen poikkeavuuksia. Anything goes -skenaarioon ei ajauduta takaamalla yhdenvertaisuutta eri tavoin liikkuville ihmisille.   

Mission completed!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti