Siirry pääsisältöön

YLPEÄT ENNAKKOLUULOT osa 9: Liikuntarajoitteisuus ei voi olla mediaseksikästä

Liikuntarajoitteisia koskevia ennakkoluuloja on passitettu harhojen hautausmaille jo kahdeksan kappaletta, ja vuorossa on yhdeksäs, edeltäjiensä tapaan omalaatuinen epätieto. Kohdevaloihin ja kaikkeen muuhun joukkoviestinten maailmasta tuttuun räimeeseen marssitetaan ennakkoluulo

Liikuntarajoitteisuus ei voi olla mediaseksikästä

Mediaseksikkyys on tämän päivän uudissana ja sillä tarkoitetaan ominaisuutta kiinnostaa laajaa ihmisjoukkoa, toisin sanoen myydä. Tämän vuoksi televisiossa ja lehdissä näytetään eniten ihmisiä, joiden kehoista ei pysty erottamaan edes pienen pieniä pigmenttivirheitä ja joilla menee muutenkin valtavan hienosti. Sairautta, fyysisiä poikkeavuuksia ynnä muuta kurjuutta ei perinteisesti ole pidetty kovin myyvinä artikkeleina. Liikuntarajoitteisia ei ole totuttu näkemään televisiossa edes sivurooleissa.

Positiiviset asiat, joita liikuntarajoitteisuuteen voitaisiin liittää, ovat tänä päivänä edelleen tabu. Media esittelee liikuntarajoitteiset useimmiten kahdesta näkökulmasta: joko traagisina nyyhkytarinoina tai suursankareina, jotka voittavat eteensä asetetut esteet ja jaksavat siitä huolimatta pysyä hilpeinä. Näkökulmat eivät sinänsä ehkä ole suoranaisesti virheellisiä, mutta totuudenmukaisempien kuvien välittämiseen ne ovat aivan liian suppeat.  Sekä sankari- että nyyhkynäkökulma esittelee monesti liikuntarajoitteisen ainoastaan hänen rajoitteensa kautta. Lähtöpiste on siinä, mikä liikuntarajoitteisessa on erilaista valtaväestöön nähden, ja mitkä toimet eivät häneltä onnistu valtaväestöön nähden. Liikuntarajoitteista ei esitetä yhtenä yhteiskunnan toimijana, vaan hänet laitetaan jo heti kättelyssä eriarvoiseen konseptiin. Syntyy epäreilu asetelma liikuntarajoitteiset-me muut.

Toisinaan tarkka pureutuminen rajoitteen laatuun mediassa menee jopa henkilökohtaisuuksiin ja antaa mahdollisuuden tyydyttää tirkistelyn halua. Tällaiset jutut ovat tyystin eri asia kuin jakaa puoluettomasti faktatietoa eri rajoitteista ja niiden ominaispiirteistä. Niille on tyypillistä skandaalinkäry, järkyttäminen ja ylenpalttinen tunteisiin vetoaminen. Hyvin monesti kyse on liioittelusta, kärjistyksistä tai marginaali-ilmiöistä, joilla kyllä saadaan katsojalukuja ja irtonumero-ostajia, mutta kokonaiskuva liikuntarajoitteen kanssa elämisestä kokee peilitaloefektin. Ilmiöstä ei turhaan käytetä raflaavaa nimitystä sosiaaliporno.

Suvaitsevammassa ideaalimaailmassa liikuntarajoite olisi yhtä luonnollinen asia kuin vaikkapa sininen silmienväri. Myös liikuntarajoitteinen perheenäiti voisi antaa naistenlehteen haastattelun, jossa hän kertoisi, miten usein hän kuuraa vessan ja millä herkkuruualla hän tavallisesti saa kesytettyä villeiksi heittäytyneen jälkikasvunsa, sen sijaan että kertaisi tarinaa omasta lääkärikäyntirumbastaan. Onko se totaalisen utopistinen ajatus? Ei.

Vielä 70-luvulla homous oli Suomessakin lailla kiellettyä. Homoille ei suotu pääsyä olohuoneisiimme joka arki-ilta parhaaseen katseluaikaan. Jos heistä joskus erehdyttiin puhumaan, käytettiin kliseitä, eikä keskustelun asiallisuudesta ollut aina takuita.  Homoseksuaalisuus oli tabu, homot kummajaisia, joiden olemassaolo haluttiin mieluummin kieltää tai ainakin unohtaa. Toisinsanoen homoutta ei pidetty mediaseksikkäinä, aivan kuten ei liikuntarajoitteisiakaan tänä päivänä. Nykyään lähes jokaisessa televisiosarjassa on vakiohomo. Mikseivät siis myös liikuntarajoitteiset voisi muuttua mediaseksikkäiksi?

Se, miksi liikuntarajoitteisuutta ei nähdä samalla tavoin luonnollisena ominaisuutena kuin esimerkiksi silmien väriä, johtuu siitä, että suuri yleisö ei ole tottunut näkemään liikuntarajoitteisia, etenkään muutoin kuin rajoitteen kautta.  Kokemusta ja tietoa on saatavilla liian vähän. Sivuosaroolit elokuvissa ja tv-sarjoissa ovat hyvä kanava aloittaa liikuntarajoitteisten esittäminen muutoin kuin rajoitteiden valoissa, sillä pienessä roolissa itse rajoitetta ei ehditä syväruotia. Hyviä esimerkkejä tästä voi nähdä esimerkiksi elokuvien Notting Hill ja Fucking Åmal liikuntarajoitteisia kuvaavissa sivuosissa. Se, mitä näemme mediassa, muokkaa myös käsityksiämme siitä, mikä on kaunista ja hyväksyttävää. Julkisuus ei ole poistanut kaikkea sitä ennakkoluuloa, syrjintää ja jopa suoranaista vihaa, jota homot joutuvat edelleen kohtamaan, mutta muutos on silti tapahtunut. Media myötävaikuttaa.

Mission completed!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vammaisten Tinder on olemassa!

Kirjoitin jokin aika sitten vauva.fi-keskustelupalstalta löytyneeseen keskusteluun perustuvan postauksen, jossa puitiin pyörätuolissa istuvaa Tinder-deittiä. Kaiken jutussa esiintyneen tulikivenkatkuisen argumentoinnin jälkeen voisi helposti ajatella, että vammaisystävällinen Tinder olisi jo pelkällä ideatasolla pelkkää utopiaa, mutta toisin on. Glimmeron suunnattu ihan kaikille.

Sovellus toimii samalla periaatteella kuten Tinderkin. Käyttäjä kirjautuu sisään Facebook-tunnuksilla ja selailee tietyllä etäisyysvälillä käyttäjien profiileja painamalla näille sydäntä tai rastia. Erona on, että profiilissa voi tarvittaessa valita myös disability-kohdan. Vaihtoehtoina on laaja kirjo eri sairauksia ja vammoja cp-vammasta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.


Lisäksi käyttäjä voi valita, etsiikö deittiseuraa vai pelkästään ystävyyttä.

Mieluusti antaisin arviota myös siitä, miten sovellus käytännössä toimii, mutta ainakaan tällä hetkellä omalla alueeltani ei käyttäjiä löydy. Maksimietäisyys on 10…

Tinder-deitti olikin pyörätuolissa!

Eilen vauva.fi -keskustelupalstalla kirvoitti kommentointia tapaus, jossa pahaa-aavistamaton naishenkilö oli mennyt treffeille Tinderissä tapaamansa miehen kanssa ja mies olikin odottanut häntä paikalla "rullatuolissa". Oikeasti haettu sana on tietysti pyörätuoli, mutta en nyt tällä kertaa puutu sen tarkemmin termistöön. Sivuutan myös julkaistut kommentit, joiden mukaan pyörätuolissa olevan ihmisen kanssa ei voi mennä baariin tai huvipuistoon. Kehotan ottamaan asioista selvää ja keskityn naisen tunnereaktioon.

Kommentissa, jossa ketjun aloittajaa kiiteltiin siitä, että tämä sentään myönsi olevansa asenteellinen ääliö, on seuraavanlainen pyyntö: Avaatko tätä vähän?

No, Vappu-täti päätti olla kiltti ja avaa.

Hyvä Tinder-treffeistäsi tulistunut vauvapalstakirjoittaja,

Käytit viestissäsi ilmausta "Minä en kuule ole äiti Teresa". Tämä kertoo suoraviivaisesti ASENTEESTA, jonka mukaan pyörätuolissa istuvan henkilön kanssa treffaaminen/seurustelu vaatii lähes pyhimysmäistä h…

Henkilökohtaisen avun temppurata

Tiedättehän ne erilaisissa tapahtumissa ajoittain järjestettävät hassunhauskat "esteradat", joissa vammattomat ihmiset pääsevät kokeilemaan pyörätuolilla liikkumista ja yllättymään, miten paljon yksikin kynnys voi kulkemista haitata? Ne ovat yleensä pikaisesti ohimeneviä ja eksoottisia erikoiskokemuksia, jotka esittelevät vain yhden ulottuvuuden liikuntarajoitteisuudesta. Siksipä kehittelin tämän extreme-temppuradan kaikille niille, jotka todella haluavat mieliinpainuvan kokemuksen (ja joiden mielestä nykyinen vammaispolitiikka on menossa parempaan suuntaan)

OIKEUS VALITA ITSE HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA - TEMPPU

Kutsu entuudestaan tuntematon ihminen kotiisi, ja pyydä häntä suorittamaan aamurutiinisi. Toista tämä joka päivä kuukauden ajan, ja vaihda henkilö uuteen päivittäin. Huolehdi siitä, että avustajasi on useimmilla kerroilla vastakkaista sukupuolta ja vähintään 50-vuotias. Hän suorittaa kahdesti päivässä alapesusi. Saatat myös ehkä huomata, että viimeistään viikon jälkee…