sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Onnea Vesku!

Vesa-Matti Loiri täyttää 70 vuotta. Hän on Taiteilija, jota ilman minunkin lapsuuteni, kasvuvuoteni ja nykypäiväni olisivat paljon ilottomampia. Huumorin tekemisessä hän on minulle suuri esikuva.

Vesku Show on mielestäni kaikkien aikojen paras sketsisarja.



Suurta ajattelija Turhapuroa ei myöskään sovi unohtaa. Uuno tietää, ettei toimivassa suhteessa tarvita jalkoja!


Komedian lisäksi Vesku hallitsee myös draaman ja laulamisen. Yksi hänen draamatöistään on vuonna 1975 valmistunut  Rakastunut rampa. Loiri esittää elokuvan pääroolissa kyttyräselkäistä, liikuntarajoitteista Sakris Kukkelmania, joka rakastuu Leena Uotilan esittämään kauniiseen Nelmaan synkin seurauksin. Alla elokuvan samanniminen tunnuskappale.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti