keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ylpeät ennakkoluulot osa 33: Liikuntarajoitteisuus rikkoo perinteitä

Liikuntarajoitteisiin kohdistuvia ennakkoluuloja tuhannen päreiksi pirstaloiva postaussarja kiitää kohti 33. osaansa. Seuraavana sahataan perustukset tukevasti rakennetulta ennakkoluulolta

Liikuntarajoitteisuus rikkoo perinteitä

Perinne on totuttu tapa tehdä asioita. Esimerkiksi jouluaattona lämmitettävä sauna, kevätjuhlassa kaikuva Suvivirsi tai juhannusaattona keskiyöllä sytytettävä kokkotuli mielletään perinteiksi, jotka koetaan vahvasti osaksi suomalaisuutta. Useimmiten perinteisiin liittyy erittäin voimakas tunnearvo. Keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliittojen sallimisesta kirvoitti esille paljon vastustavia kannanottoja, joiden mukaan homoliitot sotivat perinteitä vastaan. Perinteistä poikkeaminen tai niiden noudattamatta jättäminen saattaa myös nostattaa tunteen jonkin tärkeän ja pyhän loukkaamisesta.

Tarkastelun alla olevan ennakkoluulon kantaja kokee, että liikuntarajoitteisten esiintyminen jossakin perinteikkääksi mielletyssä ympäristössä rikkoo totuttua, sovinnaista toimintatapaa. Yksi tyypillinen esimerkki löytyy urheilumaailmasta.   Ennakkoluulon kantaja ajattelee hyvin usein esimerkiksi, ettei liikuntarajoitteista urheilijaa ole soveliasta palkita saavutuksistaan liikuntaesteettömien urheilijoiden joukossa, tai ettei liikuntarajoitteinen urheilija voisi edustaa koko maata esimerkiksi avajaisjuhlissa lippua kantamalla. Yleensä taustalla on ajatus siitä, että liikuntarajoitteisuuteen kuuluva ruumiin ja sen toiminnan erilaisuus ovat ristiriidassa urheiluun yleisesti liitettävän ruumiinvoiman, ketteryyden ja elinvoimaisuuden kanssa. Edustustehtävissä halutaan aina nähdä edustava, parhain mahdollinen yksilö. Ennakkoluulon kantaja ei siis tavallisesti edes pidä vammaisurheilua oikeana urheiluna.

Vastaavasti sama ennakkoluulo kytkeytyy myös viihdemaailmaan. Ennakkoluulon kantaja on usein sitä mieltä, etteivät liikuntarajoitteiset ole sopivaa tai ainakaan miellyttävää katseltavaa esiintymislavoilla, valkokankailla tai televisioruuduissa. Perusteluna on tyypillisesti se, että liikuntarajoitteisuus on vakava, vaikea ja ehdottoman kielteinen asia, jota on makabeeria esittää viihteenä. Monesti näkemyksessä korostuvat esteettiset arvot. Ennakkoluulon kantaja arvostaa sitä, mitä yleisesti pidetään kauniina ja näyttävänä.

Konkreettisimmin ennakkoluuloon kytkeytyvä asenne tulee näkyviin puhuttaessa vanhojen rakennuksien muuttamisesta esteettömiksi. Vanhan arkkitehtuurin koetaan olevan arvokas, säilyttämisen arvoinen osoitus siitä, mitä ennen on ollut, ja esimerkiksi pyörätuoliliuskojen ja hissien rakentaminen muuttaisi sitä. Paljon huomiota saanut esimerkki esteettömyyden vastustamisesta on Turun linnan esteettömyyshanke. Keskiaikaisen linnan esteettömyysuudistukset nykyaikaisine hisseineen sai monet perinnemieliset vetämään iltapäiväkahvejaan henkeensä.

Perinteet ovat usein vaalimisen arvoisia asioita. Ne luovat nykyhetken ja menneisyyden välille tietynlaisen jatkumon, joka luo monesti tunteen turvallisuudesta ja tietyille juurille kuulumisesta. Historiaa on tärkeää oppia. Ymmärrämme ehkä paremmin sen, minne olemme menossa, jos tiedämme jotain siitä, mistä olemme tulossa. Aina pelkkä tottumus tai muu vastaava historiallinen arvo ei silti riitä perusteeksi perinteen ylläpitämiseksi. Jos perinteistä haluttaisiin aina pitää kiinni, voitaisiin esimerkiksi jalkapuuta tai mestaamista pitää edelleen yhtenä rikosoikeudellisena seuraamuksena Suomessakin.

Eettisesti hyvään perinteeseen kuuluu aina valinnanvapaus. Suvivirren säilyttäminen koulujen kevätjuhlanumeroissa perinteisiin vedoten ei ole kapeakatseista fakkiintumista, koska sen kajauttaminen ei uhkaa kenenkään ihmisoikeuksia. Halutessaan uskonnollisia viittauksia sisältävän laulun voi joko kuunnella tai olla kuuntelematta. Samoin joulukinkun voi jättää paistamatta ja matkustaa juhannukseksi Nunavutiin. Tällaiset valinnat eivät alenna kenenkään ihmisarvoa tai yhdenvertaisuutta, mutta jos perinteisiin vetoaminen estää tiettyjen ihmisryhmien liikkumisvapautta, julkisten palvelujen saavutettavuutta, yhteiskunnallista osallistumista tai oikeutta solmia avioliitto, yhdenvertaisuuden toteutumisesta ei voida puhua sanallakaan.

Todellisuudessa liikuntarajoitteisten oikeuksien määrittely perinteisiin nojaten kumpuaa aina pelosta. Se, mitä ei olla totuttu näkemään jossakin, pelottaa. Joskus kysymys voi olla myös silkasta inhoreaktiosta. Normiksi määritellyn asian jatkamisen puoltamiseen on kohtalaisen kätkeä oma tunnereaktio, jonka oma itsepuolustusvaisto kieltää myöntämästä rasismiksi, syrjinnäksi, ennakkoluuloiksi tai muuksi epämoraaliseksi toiminnaksi. Jos liikuntarajoitteista ei mielletä rajoitteensa vuoksi edustuskelpoiseksi asialle, jonka rajoitteesta huolimatta voi tehdä parhaalla mahdollisella tavalla, kyse on epätasa-arvosta. Vammaisurheilu ei ole toiminnallisesti samanlaista kuin niinkutsuttu "tavallinen" urheilu, mutta yhtä lailla eri toimintatapoja ja eri lihaksia vaatiivaa urheilua ovat tavallinen murtomaahiihto ja ralliautoilukin. Jos edustustehtäviin voidaan tehdä valinta hiihtäjän ja formulakuskin väliltä, mutta pyörätuolikelaaja halutaan mieluummin sijoittaa joihinkin muihin hommiin, pyörätuolikelaajalle ei anneta yhtä suurta ihmisarvoa. Vastaavasti jos esiintymislavalle nousee pyörätuolissa istuva tangolaulaja, kysymys ei ole erilaisen ruumiin vaan laulutaitojen esittämisestä. Mikäli rajoitteet koetaan automaattisesti ainoaksi ammennettavissa olevaksi arvoksi, liikuntarajoitteista ei siinäkään tapauksessa nähdä yhdenvertaisena ihmisenä.

Turun linna rakennettiin aikoinaan mahdollisimman saavuttamattomaksi. Se johtui siitä, että tuohon aikaan sillä oli tarvetta suojautua ulkopuolisten vihollisten hyökkäyksiltä. Nykyään se toimii yleisölle avoimena museona ja näyttelytilana, ja siellä on myös ravintola ja vihkikirkko. Linnan muuttamista esteettömäksi on näennäisesti helppo vastustaa sillä periaatteella, että uutta Turun linnaa ei ole saatavilla ja se on tarkoitettu ihmisten nähtäväksi sellaisena kuin se on ollut. Mikäli alkuperäisen muodon säilyttäminen kuitenkin edellyttää vastaamista kysymykseen, KENELLÄ on oikeus se nähdä, sillä ei voi olla samanlaista arvoa yleisön palvelijana. Turun linnaa on jo ennenkin muutettu sen alkuperäisistä käyttötarkoituksista. Siellä ei aiemmin ollut ravintolaa, eikä sen kirkossa vihitty nimellisestikristittyjä pareja avioliittoon. Sen materiaalejakin on pitänyt vaihtaa uusiin, jotta vanhat eivät muretessaan vaarantaisi linnassa kävijöiden terveyttä. Esteettömyyteen vaikuttavat muutostyöt on tehty linnan yleisilmettä kunnioittaen. Uutta, mukaanlukien esteettömyyttä, on aina mahdollista tehdä niin.

Mission completed!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti