lauantai 3. elokuuta 2013

Kärsitäänkö me?

Törmäsin taannoin töissä ollessani verkkojulkaisuun, jossa puhuttiin toistuvasti "erilaisista vammoista kärsivistä". Koska kyseinen verkkojulkaisu oli opinnäytetyö, on se läpäissyt ainakin jonkinmoisen seulan ja on siten hyväksyttävää ilmaisua. Jos kyseinen ilmaus voi läpäistä hyväksyttävän seulan, on se ennenkaikkea merkki siitä, että asenneilmapiirissä on vielä muokattavaa.

 Erilaiset vammat eivät ole asioita, jotka itsessään tuottaisivat kantajalleen nautintoa, mutta ei-nautinnollinen ei olekaan sama asia kuin kärsimys. Kukapa meistä esimerkiksi pitää typerän elokuvan katsomista oikeana kärsimyksenä, tai nauttii omasta silmienväristään? Todellisella kärsimyksellä tarkoitetaan yksiselitteisesti ei-toivottua tilaa, jossa tunnetaan todella voimakasta fyysistä tai henkistä kipua. Käytännössä tämä tarkoittaisi hyvin tuskallista ja ei-tavoittelemisenarvoista elämää. Valtaosalla eri tavoin vammaisista on kuitenkin ihan hyvä meno päällä. Ehkä eniten vammaisen elämänlaatuun vaikuttaakin se, että vammaisuus on  hyväksyttävää esittää  ei-toivottuna hirveytenä ja kärsimyksenä. Nämä mielikuvat heijastuvat suoraan  asenteisiin ja vammaisten kontolleen saamaan kohteluun.

Mitä termejä olisi sitten parempi käyttää ja miksi?

Kaikki -vammainen-loppuiset termit, kuten cp-vammainen tai kehitysvammainen joutaisivat ehdottomasti pois arkikielestämme. Esimerkiksi lause "Hän on cp-vammainen" kalskahtaa juuri siltä, että kyseinen henkilö on määritelty pelkästään vammansa kautta. Se on juuri se asenne, josta tulisi päästä eroon. Lause "Hänellä on cp-vamma" on sävyltään huomattavasti erilainen ja ottaa jo ainakin osittain huomioon, että kyseessä on myös ajatteleva ja tunteva ihminen. Eri tyyppisissä lauseissa voi paremmin  käyttää ilmaisua "Hän on henkilö, jolla on cp-vamma". Kas kummaa, tarve käyttää kärsimys-sanan johdannaisia katoaa samalla kuin itsestään!

Otetaan vielä esille myös se asia, ettei niinikään ole korrektia puhua "pyörätuoliin joutumisesta". Pyörätuoli ei ole liikkumisen estävä ei-toivottu väline tai rangaistus.
Se mahdollistaa käyttäjälleen liikkumisen ja useimmiten myös täysipainoisen elämän. Jos siis halutaan puhua siitä, mistä asti joku on käyttänyt liikkumiseensa pyörätuolia, on se syytä tehdä juuri niillä sanoilla. "Hän on liikkunut pyörätuolilla syntymästään asti" tai "Hän on käyttänyt pyörätuolia kaksi vuotta sitten sattuneesta onnettomuudesta lähtien".

Onko teillä mielessä vielä muita vammaisuuteen liittyviä termikammotuksia? Jättäkää viestejä kommenttilootaan!

6 kommenttia :

  1. Rullatuoliin sidottu aivoinvaliidipotilas ja sen hoitaja. >:(

    VastaaPoista
  2. Mahtipointti!
    Mun lapseni kuulemma muutamien tohtorien (ja tietenkin "siviilien") puheissa sairastaa vammaansa. Kun ei, terve tuo on kuin pukki, mitäs siitä että on yks kromosomi enemmän - eipä tuo penska kovin KÄRISVÄLTÄ ole koskaan vaikuttanut. Paitsi silloin kun syö karkkipäivänä namiöverit :D

    Muo hatuttaa täällä hetkellä aikuisten ihmisten käyttämät "näytämpä kuvassa vammaiselta" "me vammaillaan" tms. muut todella idearikkaat verbaliikan epähelmet.

    Go Go GO! Hän kiittää jälleen oivasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus - jälleen kerran. Ei kärsitä ei, ja yleensä ollaan ihan terveitäkin, mitä nyt flunssa tms. joskus iskee. Inhottaa, kun aika usein saa kuulla olevansa potilas. Lääkärin vastaanotolla se on luonnollisesti ok, mutta muualla ei. Rullatuolipotilas saa minut näkemään punaista. Itse olen tosiaankin aikanaan päässyt pyörätuoliin (pois lattioilta konttaamasta), mutta ymmärrän toki, että esimerkiksi onnettomuuden jälkeen tunne voi olla täysin toisenlainen.

    VastaaPoista
  4. Liikuntarajoitteinen on jotenkin sievistelevä termi, etten ole sitä koskaan osannut ottaa käyttöön. Kerron mieluummin, että minulla on liikuntavamma, jos jotain on pakko sanoa.

    VastaaPoista
  5. Rajoitteinen on minusta jopa loukkaavampi termi, kuin vammainen.

    Kyllä minun mielestä vammaan viittavaa adjektiivia pitää voida käyttää. Ihan samalla tavallahan voidaan viitata muihinkin ihmisen ominaisuuksiin, kuten ammattiin, vakaumukseen, äidinkieleen, kansallisuuteen jne. Jos sanon vaikka että "Kalle on ruotsinkielinen", en kai väitä että äidinkieli määrittäisi ihmisen? Enemmänkin kiinnittäisin siihen huomiota, että milloin ja miten näitä termejä käyttää. Jos vamma ei ole mitenkään oleellinen tilanteessa, niin turhaan siihen viittakaan.

    Mutta muuten hyvä teksti.

    VastaaPoista
  6. Koen olevani pyörätuolin käyttäjä, en välittäisi olla pyörätuolipotilas tai pyörätuoliin sidottu. Jostain syystä tällaista kieltä kuulee viljeltävän.
    Kivuista kärsitään, mutta eivät kaikki vammat ole kivuliaita.
    Blogisi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tämä oli ensimmäinen juttu, minkä luin :)

    VastaaPoista