Kymmenenen, myös tietyllä tapaa kertauksellisen osan jälkeen liikuntarajoitteisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ruotiva postaussarja rynnäköi kohti yhdennettätoista osaansa. Ennakkoluulo, jonka anatomiaa tällä kertaa tökitään terävillä instrumenteilla, on
Syntymäliikuntarajoitteista on vaikeampi lähestyä kuin muutoin liikuntarajoitteista
Liikuntarajoitteisuus voi olla synnynnäistä, tai liikuntarajoitteiseksi voi tulla vasta myöhemmin, esimerkiksi etenevän sairauden tai liikenneonnettomuuden seurauksena. Osa liikuntarajoitteisista syntyy ja elää pitkän aikaa täysin liikuntaesteettömänä. Tarkastelun alla olevan ennakkoluulon kantaja ajattelee, että ei-syntymäliikuntarajoitteista on helpompi lähestyä kuin syntymäliikuntarajoitteista, koska ei-syntymäliikuntarajoitteisella on kokemus liikuntaesteettömänä elämisestä. Yleensä kyse on tietynlaisesta samaistumisen tunteesta. Syntymäliikuntarajoitteinen, joka ei koskaan ole ollut "normaali", mieltyy ennakkoluulon kantajan kallon sisällä oudoksi ja vieraaksi. Hyvin usein tähän vieroksuntaan liittyy myös jokseenkin paradoksaalinen tuntemus siitä, että ei-syntymäliikuntarajoitteista kohtaan on myös luontevampi tuntea myötätuntoa tai sääliä, koska tälle on sattunut traaginen onnettomuus tai sairastuminen, kun taas syntymäliikuntarajoitteinen "vain on sellainen mikä on" . Monesti näin ajatteleva ennakkoluulon kantaja suorastaan kavahtaa syntymäliikuntarajoitteisia, ja pysyttelee mieluummin omalla mukavuusalueellaan, kaltaistensa parissa.
Samaistumisen tunteen tärkeyttä ei voi kiistää. Ihminen valitsee lähipiiriinsä muita ihmisiä, joihin hän pystyy jollain lailla samaistumaan. Hän lukee mieluiten tarinoita ihmisistä, joissa hän tunnistaa edes osittain samoja piirteitä kuin itsessään, ja lähes poikkeuksetta hän valitsee vuokraamon hyllystä elokuvan, jonka päähenkilö muistuttaa jollain tasolla häntä itseään. Koska valtaväestö on täysin liikuntaesteetöntä, liikuntarajoitteisia ei monesti pidetä oivallisina samaistumisen kohteina. Aina toisinaan liikuntarajoitteisista kertova tarina jääkin kirjaston tai videovuokraamon hyllylle pelkästään siitä syystä, että lainaaja mieltää tarinan epäkiinnostavaksi ajatellen, ettei sillä ole mitään tekemistä hänen itsensä kanssa. Tietenkin kyseessä ovat aina myös makuasiat. Valtaväestöstä poikkeavista ihmisistä voidaan tehdä ja on tehtykin menestyselokuvia- ja kirjoja. Kyse ei ole siitä, ettei yleisö ole tarvinnut samaistumisen tunnetta mieltyessään näihin tarinoihin. Samaistumisen tunne on välttämätön osa mieltymystä. Näissä tarinoissa samaistuminen on onnistunuttu synnyttämään hienosti muutoin kuin päähenkilön rajoitteiden kautta, yleensä tarkoilla kuvauksilla kaikille yhteisistä inhimillisistä tunteista ja ajatuksista. Valitettavan usein tarkastelun alla oleva ennakkoluulo rakentuu pitkälti sille, ettei sen kantaja ymmärrä voivansa samaistua myös syntymäliikuntarajoitteisiin saman yleisihmisellisen tunne- ja perustarveskaalan perusteella. Jokainen meistä itkee ja nauraa joskus. Vessassa käydään joka päivä.
Useinkaan syntymäliikuntarajoitteisen tai muutoin liikuntarajoitteisen välille ei edes voi tehdä eroa toimintakyvyn tai muun vastaavan seikan suhteen. Syntymäliikuntarajoitteisella on rajoitteet johtuvat raskaudenaikaisista tai heti synnytyksen jälkeisistä tuki- ja liikuntaelimistön/hermoston häiriöistä, muutoin liikuntarajoitteisilla vastaavat häiriöt ovat aiheutuneet myöhemmin syystä tai toisesta. Sama pätee myös rajoitteen voimakkuuteen. Esimerkiksi diagnoosiltaan täsmälleen synnynnäinen liikuntarajoite voi lievemmillään olla pientä kömpelyyttä, vaikeimmillaan täyttä liikuntakyvyttömyyttä. Myös liikenneonnettomuuden seuraukset voivat vaihdella lievästä kömpelyydestä täyteen liikuntakyvyttömyyteen tai jopa psyykeen ja älyllisen ajattelun muutoksiin asti. Ratkaisevaa aina on, miten pahasti käy. Ennakkoluulon kantaja, joka suhtautuu luontevammin ei-syntymäliikuntarajoitteiseen ainoastaan sillä perusteella, että ei-syntymäliikuntarajoitteiselle on vain tapahtunut onnettomuus, ajattelee pohjimmiltaan ristiriitaisesti. Ero raskauden tai synnytyksen aikaisiin komplikaatioiden ja esimerkiksi samaan aikaan samalle moottoritielle osuneen rattijuopon välillä on käytännössä keinotekoinen. Kumpikin ovat asioita, joita itse ei voi etukäteen aavistaa, joiden kulkuun ei voi vaikuttaa, ja joilla on kummallakin sama kauaskantoinen lopputulos, liikuntarajoitteisuus. Todellinen ero on ainoastaan siinä, missä vaiheessa elämää liikuntarajoitteiseksi tuleminen tapahtuu. Tällä ei saisi olla käytännön merkitystä.
Mission completed!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti