lauantai 25. helmikuuta 2012

YLPEÄT ENNAKKOLUULOT osa 7: Paras ystävä liikuntarajoitteiselle on toinen liikuntarajoitteinen

Liikuntarajoitteisiin kohdistuviin ennakkoluuloihin porautuvassa postaussarjassa ollaan räjäytetty atomeiksi jo kuusi ennakkoluuloa, jotka ovat käsitelleet liikuntarajoitteisten älykkyyttä, ulkonäköä, ihmissuhteita ja kyvykkyyttä eri asioihin. Edessä oleva seitsemäs osa tutkailee myös ihmissuhdeasioita, mutta hieman eri näkökulmasta kuin aiemmin. Etukäteen on varoitettava, että joillekin saattaa olla luvassa järkytys. Ennakkoluulo on

Paras ystävä liikuntarajoitteiselle on toinen liikuntarajoitteinen 


Tämän postaussarjan edellisessä osassa käsiteltiin tarkemmin sitä, miten ihmisen persoona ja tapa suhtautua asioihin ovat erilaisia ja ennalta-arvaamattomia. Ihmisen koko kokonaisuus vaikuttaa myös siihen, millaiset kanssaihmiset hän kokee miellyttäviksi ja ystävyytensä arvoisiksi. Ihmisten välisissä suhteissa käytetään usein termiä henkilökemia. Kun henkilökemiat ovat kohdillaan, ihmisillä niin sanotusti synkkaa eli he tulevat hyvin toimeen keskenään.  Kyse on jälleen äärettömästä määrästä muuttujia.  Jos henkilökemioita osaisi määrittää ennakolta, olisi  miljonääri. Kaikki ostaisivat oppaan "Miten tunnistaa tuleva aviopuoliso yhdellä vilkaisulla".


Tarkastelun alaisena oleva ennakkoluulo voi rakentua kahdelle pohjaolettamukselle:

a) Liikuntarajoitteista ymmärtää parhaiten toinen liikuntarajoitteinen, koska kokemusmaailma on sama
b) Liikuntarajoitteiset pystyvät ainoastaan ystävystymään toistensa kanssa, sillä liikuntaesteettömät eivät juurikaan halua heitä ystävikseen


Kumpikaan vaihtoehto ei siedä kritiikitöntä tutkailua.


Olettamus A on totta vain silloin, kun se on totta.  Yhteiset kokemukset lähentävät usein, mutta eivät joka kerta, eikä sielunveljeys synny pelkästään sähköpyörätuolilla suharoimisesta.  Sama diagnoosi ei takaa identtistä kokemusmaailmaa, arvomaailmoista ja henkilökemioista puhumattakaan. Tosin on myös huomattava, etteivät diagnoositkaan juuri koskaan ole samanlaisia. Liikuntarajoitteisuus on aina yksilöllistä. Voiko liikuntarajoitteisten kesken siis todella olla myös skismaa, koleaa kyvyttömyyttä vertaistukeen? Kyllä, kuvitteelliseksi esimerkiksi näin:

Liikuntarajoitteinen henkilö 1: "Minua on syrjitty jo pitkään meidän kylän maitokaupassa, ja se pännii."
Liikuntarajoitteinen henkilö 2: "Pöh, minä olen ostanut maitoa monta kertaa eri kaupoista eikä minua ole syrjittty kertaakaan! Lopeta ruikuttaminen!"  


Ylläkuvattu kuvitteellinen dialogi osoittaa selviä luonne- ja näkemyseroja. Joillekin saattaa tulla suurena järkytyksenä, että myös liikuntarajoitteisilla saattaa olla ennakkoluuloja toisiaan kohtaan. "Spastikot on lepposii, tetraplegit tekee tepposii (ruikuttaa)." Kuvitteelliseksi esimerkiksi.

Olettamus B on myös totta vain silloin, kun se on totta. Maailmassa on valitettavasti yhä paljon liikuntaesteettömiä ihmisiä, jotka karttavat kontakteja liikuntarajoitteisten kanssa pelkästään näitten rajoitteiden takia. Kyse on monesti omasta epävarmuudesta. Kartteleva ihminen vaalii päässään liikuntarajoitteisia koskevia harhaluuloja tai sitten ei yksinkertaisesti tiedä, miten liikuntarajoitteisen kanssa toimisi, ja pysyttelee siitä syystä mieluummin omalla confort zonellakaan.  Joissain pahimmissa tapauksissa kyse voi olla puhtaasta inhosta, joskin tällöin yleensä puhutaan jo vääristyneistä arvomaailmoista. Vastapainoksi löytyy paljon ihmisiä, joille sosiaaliset suhteet liikuntarajoitteisen kanssa eivät ole kauhistus.  Jotta olettamus B olisi kokonaisuudessaan totta, eläisi liikuntarajoitteinen silloin ympäristössä, jossa kaikki liikuntaesteettömät joko karttaisivat häntä tai eivät muutoin tulisi hänen kanssaan toimeen. Todennäköisyys tällaiselle on häviävän pieni - varsinkin, kun valtaosa väestöstämme on liikuntaesteettömiä.
  
Mission completed!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti