Siirry pääsisältöön

Kirjoittamisesta, yhteisöistä ja yksilöistä

Vammaisteema, kansainvälinen jättimenestys ja elokuvasovitus olivat syitä, miksi halusin pitkään lukea Jojo Moyesin romaanin Kerro minulle jotain hyvää.  Kun sitten viimein sain kirjan käsiini kirjastosta kilometrimittaisten lainausjonojen jälkeen, lukeminen tökki.  Hyvin pian tajusin lukevani yhtä lajityyppinsä pöyristyttävimmistä teoksista.

Tarina kertoo moottoripyöräonnettomuudessa neliraajahalvaantuneesta Willistä ja sähäkästä Louisasta, joka pestautuu hänen henkilökohtaiseksi avustajakseen. Mitä kirjassa mättää? (Seuraava osio sisältää joitakin juonipaljastuksia)

1.       Eritteet ovat pelottavia. Kun Louisalle tarjotaan työtä, hänen suurin huolenaiheensa on, joutuisiko hän pesemään vanhuksen takapuolta. Tai ylipäätään jonkun takapuolta. Siis oikeasti takapuolta! No, tyttöä onnistaa, kun avustettava onkin rikas, nuori ja komea, jolla on inhottavimpia toimia varten miespuolinen avustaja.

2.       Tervejalkaiset kanssaihmiset hipsuttelevat varpaisillaan. Kun joku vammattomista mainitsee esimerkiksi ”joutuneensa vain istumaan tekemättä mitään, lentävät kädet avonaisten suiden eteen kauhistuneiden henkäysten saattelemana. Ei tuollaista saa sanoa! Willille tulee paha mieli!
3.       Will ei jätä huomauttamatta asioista, joihin ei enää kykene. Ehkä asialla on jotain tekemistä edellä mainitun ilmapiirin kanssa? Will saa kieriskellä itsesäälissään täysin vapaasti, eivätkä jatkuvat letkautukset erilaisista toimintarajoituksista ala missään vaiheessa rasittaa ketään.

4.       He ”tekevät kaikkensa”. Perhe on suunnattoman rikas ja ajattelee vain Willin parasta, mutta edistystä ei ole tapahtunut. Johtuisikohan siitä, että ”kaikkensa tekemisessä” on keskitytty pelkästään paranemiseen, eikä nykytilanteen helpottamiseen? Louisa on esimerkiksi se, joka keksii hankkia Willille saneluohjattavan tietokoneen - jäätävää ottaen huomioon, että Willin halvaantumisesta on tarinan alkaessa kulunut jo kaksi vuotta.

5.       Will on menettänyt elämänhalunsa. Go figure! Will syö kahmalokaupalla lääkkeitä, mutta hämärän peittoon jää, lääkitseekö yksikään pilleri hänen ilmeistä masennustaan. Miehen omaa ansiota tai ei, yhtään psyykkeen asioihin keskittynyttä terapeuttia ei hänen ympärillään näy.

6.       Paikalle saapuu pelastava enkeli tuhdilla tuntipalkalla. Perimmäiset syyt Louisan palkkaamiselle valkenevat vasta jonkin ajan kuluttua, mutta jo sinänsä ajatus nuoresta ja nätistä naisesta, joka palkataan avustajaksi keittämään teetä ja pitämään seuraa, nostaa sappinesteitä kurkkuun. Kenenkään tehtävä ei ole pelastaa toista ihmistä. Kenenkään onni ei riipu toisen ihmisen toimista. Onnellisuus lähtee aina ihmisestä itsestään.  

7.       Suuri yleisö saa rakastamaansa tragediaa. Voi hyvin kuvitella, että kirjan suosio perustuu suuren yleisön tarpeelle tirauttaa kyynel liikuntakyvyttömyydelle, päästä tirkistelemään jotakin sellaista, mitä ei omassa elämässään koe ja tuntea kiitollisuutta kaikin tavoin toimivasta vartalostaan. Toisin sanoen yleisö voi pönkittää mielihyväänsä ”me ja ne vammaiset”-kahtiajaon kustannuksella.

Kirjaan pohjautuva elokuva nosti ilmestyessään kohun vammaisyhteisössä. Sitä pidettiin äärimmäisen ableistisena, ja se poiki jopa Twitteriin hastagin #mebeforeableism. Jojo Moyes itse vastasi saamaansa kritiikkiin sanomalla, ettei tarina kerro kaikista neliraajahalvaantuneista, vaan yhdestä, tositapauksen innoittamasta yksittäistapauksesta. Siitähän kirjallisuudessa monesti on kysymys.
  
Olen keskustellut luovan kirjoittamisen ohjaajani kanssa paljon siitä, miten vähemmistöistä voi kirjoittaa niin, ettei ulota kuvaustaan koko ihmisryhmään. Olen joskus itsekin sortunut moiseen. Moyesin selitystä minun on kuitenkin tässä tapauksessa vaikea uskoa. Miksi? Katsotaan edellistä listausta tältä kantilta.

1.       Louisan pyllynpesupelko toimisi hauskana heittona ja kuvauksena henkilöhahmon epävarmuudesta, mutta toistuessaan useampia kertoja, menettää se tenhonsa ja viestii enemmänkin Hei, kaikkia nyt pyllyjen pesu inhottaa. Ei inhota. Jotkut ihmiset kykenevät suhtautumaan siihenkin luonnollisesti.

2.       Kaikki ovat kirjassa varpaisillaan. Siis valehtelematta kaikki.  Kun yksikään keskeisistä hahmoista ei suhtaudu vammaisuuteen luontevasti ja myönteisesti, suhtautumistapa alkaa näyttääkin ihan luonnolliselta.

3.       Willin sarkastiset huomautukset muun muassa siitä, ettei tansseihin lähtö tule hänen kohdallaan kysymykseen, on osoitus huumorintajusta. Siis ei esimerkiksi itsesäälistä tai liian moneen kertaan kuulluista vitseistä.

4.       Willin mahdollisuuksia puntaroidessa puhutaan neliraajahalvaantuneista. Williä estää neliraajahalvaus! Netistä selviää, mitä neliraajahalvaantuneet voivat tehdä. Louisa hankkii vertaistukea ja oppii kantapään kautta. Yhtenä oksettavimmista oppiesimerkeistä on lista asioista, joita neliraajahalvaantuneet eivät voi tehdä. Sen yhtenä kohtana on elokuvissa käynti kramppipäivinä, koska popcornit sinkoilevat nytkähtävän polven päältä lattialle. (Siis anteeksi mitä?!) Willistä ei puhuta yksilönä. Miten siis pitäisi uskoa, ettei tarina kuvaa kaikkia neliraajahalvaantuneita?

5.       Tämä ei ole yleistyksen kannalta ongelmallinen kohta, vaan ainoastaan pahuksen epäuskottava! 

6.       Seuraneitinä oleminen ja avustettavan elämänlaadun parantaminen vastaavat monen mielikuvia henkilökohtaisen avustajan ammatista –useimmiten totuudenvastaisesti. Louisan nimittäminen henkilökohtaiseksi avustajaksi on siis paikoin ongelmallista, joskin niin on myös koko romanttisen viihteen genre. Katso seuraava kohta.

7.       Viihdeteollisuudessa vammaisia on totuttu näkemään kahdesta näkökulmasta: joko inspiroivina sankareina tai säälin kohteina. Ei varsinaisesti voi puhua yksilöllisyyden esiintuomisesta, jos näyttämö on pelkkää kliseistä massaa. Monipuolisemmista, totuudenmukaisemmista vammaiskuvista on edelleen huutava pula. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tinder-deitti olikin pyörätuolissa!

Eilen vauva.fi -keskustelupalstalla kirvoitti kommentointia tapaus, jossa pahaa-aavistamaton naishenkilö oli mennyt treffeille Tinderissä tapaamansa miehen kanssa ja mies olikin odottanut häntä paikalla "rullatuolissa". Oikeasti haettu sana on tietysti pyörätuoli, mutta en nyt tällä kertaa puutu sen tarkemmin termistöön. Sivuutan myös julkaistut kommentit, joiden mukaan pyörätuolissa olevan ihmisen kanssa ei voi mennä baariin tai huvipuistoon. Kehotan ottamaan asioista selvää ja keskityn naisen tunnereaktioon.

Kommentissa, jossa ketjun aloittajaa kiiteltiin siitä, että tämä sentään myönsi olevansa asenteellinen ääliö, on seuraavanlainen pyyntö: Avaatko tätä vähän?

No, Vappu-täti päätti olla kiltti ja avaa.

Hyvä Tinder-treffeistäsi tulistunut vauvapalstakirjoittaja,

Käytit viestissäsi ilmausta "Minä en kuule ole äiti Teresa". Tämä kertoo suoraviivaisesti ASENTEESTA, jonka mukaan pyörätuolissa istuvan henkilön kanssa treffaaminen/seurustelu vaatii lähes pyhimysmäistä h…

Henkilökohtaisen avun temppurata

Tiedättehän ne erilaisissa tapahtumissa ajoittain järjestettävät hassunhauskat "esteradat", joissa vammattomat ihmiset pääsevät kokeilemaan pyörätuolilla liikkumista ja yllättymään, miten paljon yksikin kynnys voi kulkemista haitata? Ne ovat yleensä pikaisesti ohimeneviä ja eksoottisia erikoiskokemuksia, jotka esittelevät vain yhden ulottuvuuden liikuntarajoitteisuudesta. Siksipä kehittelin tämän extreme-temppuradan kaikille niille, jotka todella haluavat mieliinpainuvan kokemuksen (ja joiden mielestä nykyinen vammaispolitiikka on menossa parempaan suuntaan)

OIKEUS VALITA ITSE HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA - TEMPPU

Kutsu entuudestaan tuntematon ihminen kotiisi, ja pyydä häntä suorittamaan aamurutiinisi. Toista tämä joka päivä kuukauden ajan, ja vaihda henkilö uuteen päivittäin. Huolehdi siitä, että avustajasi on useimmilla kerroilla vastakkaista sukupuolta ja vähintään 50-vuotias. Hän suorittaa kahdesti päivässä alapesusi. Saatat myös ehkä huomata, että viimeistään viikon jälkee…

Juhlitaan Vappua!

Jo lapsesta asti olen kuullut vappuisin toinen toistaan puisevampia vitsejä. Erityisen suosittu letkautus on esimerkiksi se, että minulle toivotetaan ensin hyvää vappua ja todetaan sen jälkeen, että toivotus oli varmastikin turha, koska minulla on aina hyvä Vappu.   (Special Occasion, Special Edition -Erikoispainos)

Special Edition - Erikoispainos on ollut kirjastomenestys. Kirjaa on tilattu runsain mitoin kirjastoihin ympäri maata ja sen ilmestymistä hyllyihin odotellaan. Mutta, koska on Vappu, päätin antaa yhdelle teistä mahdollisuuden ohittaa odottelun ja voittaa kirja itselle!

Jos haluat itsellesi Special Edition - Erikoispainoksen, tee näin:

1. Mene Facebookiin ja etsi nimikkosivuni.
2. Lähetä minulle sivulta yksityisviesti ja kerro, että haluat kirjan.

Helppoa ja yksinkertaista!  Arvon kaikkien halukkaiden kesken yhden kappaleen kirjoja 5.5.2018.
Facebook ei ole mukana tässä hommassa.
Onnea matkaan!