tiistai 17. toukokuuta 2016

Päässäni soi rikkinäinen radio

Olen alkanut työstää uutta käsikirjoitusta. Special Edition jatko-osineen on yhä kustantajakierroksella, mutta minua ei oikeastaan edes jännitä. Sen uuden kässärin kyhääminen on kauheaa.
Tarina, joka ensi-idätykset tapahtuivat jo yli kymmenen vuotta sitten, makaa tekstitiedostossa tilkkuina ja langanpätkinä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka siitä saadaan aikaan täkki.

Tunne on samanlainen kuin kuuntelisi radiota, jossa asema ei ole täysin kohdillaan: päässäni kuuluu vain sana sieltä, lause täältä, ja välissä on pelkkää surinaa.

Luoteesta voimistuvaa.... ssssshkkkk.......loiskivat laineet...sssssshhhhhhkkkk....Hänellä oli hyvä suunnitelma.....sssssshhhhkk....

Editointiprosessin aikana olen oppinut kaksi asiaa. Sen, että johtolauseen jälkeen tuleva jatkorepliikki kirjoitetaan samalle riville käyttäen joko ajatusviivaa tai kulmasulkeita, ja sen, että minun ei olisi tarvinnut musertua elämäni ensimmäisestä hylkykirjeestä 15-vuotiaana. Tekstiäni oli vaivauduttu kommentoimaan kirjeessä. Minä rupesin itkemään, ja äiti nauraa räkätti vieressä.

Koska hylkykirjettä ei enää löydy mistään, vaikka käsikirjoitus löytyy, epäilen, että olen tilanteen aiheuttamassa tunnekuohussa repinyt sen. Harmi.

Tämän tarinan opetus on, että synkkiinkin asioihin voi vuosien saatossa ilmestyä yllättäviä näkökulmia. Senkään tähden ei kannata masentua liian aikaisin. Yritän olla tuskastumasta uuden kirjoitusprojektinikin kanssa. Sarjakuvien osalta blogissa onkin ollut hiljaisempaa, koska olen keskittynyt viime aikoina niiden piirtämiseen IT-lehdessä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti