tiistai 10. toukokuuta 2016

Antti Holma tajuaa, miltä musta tuntuu

Olen suuri Antti Holma –fani. Fanitukseni on saanut alkusysäyksensä jo vuoden 2014 Putouksesta, jossa Holma pukeutui urheilurintaliiveihin ja korkokenkiin ja oli hillitön, eikä innostustani suinkaan ole vähentänyt se, että näin Suurimmat hitit -konsertin/onnellisuusseminaarin Turun Linnateatterissa. (Eikä kyllä totta puhuen sekään, että Antti näytti aika hyvältä Imagen kannessa alkuvuodesta.)

Antti rakentaa hahmonsa yksityiskohdista.  Siinä missä Aku Hirviniemi kertoo vitsejä, havainnoi Holma elävää elämää pikkutarkasti, sarkastisella pokerinaamalla ja railakkaasti suvereenisti yli ampuen - ja se on hauskaa, koska se kaikki on niin tuttua.  Sama yksityiskohtaisuus pätee hänen hahmoihinsa paitsi näyttämöillä, myös paperilla. Antti Holma on vakavasti otettava kirjailija. Esikoisteoksen fanittaminen on ihan eri luokan juttu kuin komediaklippien jatkuvaistoisto.   Luin  Järjestäjän osana Helmet-lukuhaastetta ja totesin lukukokemuksessani olevan enemmän sanottavaa kuin yhteen twiittiin mahtuu.

Järjestäjän päähenkilö on Tarmo, joka työskentelee kirjastossa ainoana miehenä ja kärsii ilmeisestä kiltin tytön syndroomasta. Kun sitten eräänä päivänä kirjastonjohtaja Lillukka heittää roskiin Tarmon perunaleivoksen, tämän suurimman herkun, alkaa tapahtua. Tarmo ajautuu romahduspisteeseen, ja juuri silloin kirjaston tiskille astelee komea ja ihana Daniel, joka tarjoaa tukeaan itkevälle miehelle. Tarmo rakastuu saman tien. Ennen pitkää hän ottaa lopputilin ja hakeutuu järjestäjän hommiin teatterille, jossa Daniel on näyttelijänä.

En muista lukeneeni toista kirjaa, jossa sosiaalista epävarmuutta olisi kuvattu näin perusteellisesti. Tarmo pohtii, miten ihmisten kanssa oikein ollaan, mitä pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä, mitä tarkoittaa rakkaus ja miten ollaan mies. Ylen Aamun kirjassa 2014 Holma valotti kirjoittamansa hahmon vaikuttimia muun muassa rakastumisentunteen ja -tarpeen tuottamalla fiktioila ja sillä, että sosiaalisiin tilanteisiin liittyy aina häpeä. Käytännössä kyse on siis siitä, että rakastuessaan ihminen alkaa pyöritellä päässään kaikenlaisia fantasioita siitä, miten rakkauden kohde tulee ja pelastaa hänet ja elämä on ihanaa. Haastattelijoille Antin näkemykset eivät täysin auenneet, mutta minä kyllä tajusin. Puhutaan toiseuden tuntemuksista ja halusta kuulua joukkoon. Liikuntarajoitteisella rakkausfiktiota saattaa esimerkiksi puskea siitä, että liikuntaesteettömän kumppanin löytäminen tekisi itsestä enemmän normaalin ihmisen. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää jälkikäteistä Miksi minä niin menin sanomaan –tyylistä häpeää tunnen useammin kuin kehtaisin myöntää. Niin kuin sinäkin päivänä, kun kerran tapasin Antin ja yritin ilmaista, miten paljon hänestä pidän.

Suurilta osin tunsin olevani Tarmo. (Lopussa kyllä vähän huolestuin tämän takia) Järjestäjä on yhtä aikaa hauska, synkkä, räävitön ja äkkiväärä. Haluaisin kovasti rastittaa sen lukuhaasteen kohtaan 45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja, tehdä sen Tarmon ja kaikkien maailman tarmojen vuoksi, mutta (hitto) tuon kohdan ehti jo vallata toinen, muihin kohtiin mahtumaton kirja. Siksi järjestäjä on tylsästi kohta 6. Kirjastosta kertova kirja. Henkisiä rasteja voin laittaa useampaankin kohtaan. Kiitos Antti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti