maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ihmisfiltteri, joka huijasi minua

Tapahtuu elävässä elämässä:

Tapaan Internetissä ihmisen. Me vaihtelemme sähköposteja, ja hän kertoo olevansa vartija. Hän puhuu ulkoilmaihmisyydestään ja salitreeneistään. Näen mielessäni rotevan, kaljun ja tatuoidun miehen. Minun mielikuvissani vartijat ovat rotevia, vähähiuksisia ja tatuoituja. Ulkoilmaihmisyydestä ja salitreeneistä olen vähän mietteliäs, koska en osaa arvata, miten hän niiden puitteissa suhtautuu liikuntarajoitteisiin.

Kaveri vaikuttaa iloiselta ja eloisalta. Vartijoidenhan pitää olla myös reippaita. Hän kyselee aina kuulumiseni jauhamatta vain itsestään, ja tuntuu mukavalta. Sitten vaihdamme valokuvia. Hänen kuvassaan on vaikeasti ylipainoinen, velton oloinen tummahiuksinen mies, joka on pukeutunut kokomustaan. Silloin se tapahtuu. Minussa aktivoituu sadasosasekunnissa ihmisfiltteri.

Mies kirjoittaa lojuvansa sohvalla. Se kuulostaa veltolta. Mies kertoo anekdootin. Se ei kuulosta hauskalta, vaan velton miehen yritykseltä olla piristävä. Kaikki, mitä mies kirjoittaa, tuntuu nyt yhtäkkiä veltolta ja erilaiselta, kun vielä hetki sitten sohvamakoilu olisi kuullostanut minusta reippaan ja eloisan ihmisen ansaitulta lepohetkeltä. Rintalastan alla velloo mielipaha. Miksi tässä taas piti käydä näin? Luulin juttelevani jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta en jutellut.

Tajuan yhtäkkiä kirkkaasti, miksi liikuntarajoitteisena deittailu viestittelemällä jonkin aikaa ajatuksistani ja muusta elämästäni antaa laajemman kuvan rajoitteeni laadusta - periaatteella onnistuu Internetissä vain äärimmäisen harvoin.

Voisin lopettaa yhteydenpidon siihen paikkaan, koska oloni on epämukava. Voisin yrittää löytää verkosta jonkun, jonka kanssa minun oloni ei olisi epämukava.

Mutta tässä ei nyt ole kysymys deittailusta tai siitä, että en tunne vetoa ylipainoisiin miehiin. En ole etsimässä itselleni uutta kumppania. En liioin usko, että mies olisi valehdellut harrastuksistaan luodakseen itsestään viehättävämmän kuvan.  Iloisuus ja eloisuus ovat minulle tärkeimpiä ominaisuuksia kaikissa ihmissuhteissani, ja päästäni on puhjennut kupla. Murskaantuneen mielikuvan sijaan minua kirvelee minun oma filtterini.

Tapaus pistää minut pohtimaan, miten todellista rakkaus ja toiseen ihmiseen kiintyminen ovat. Mutta kun oli se mielikuva inttää korvissani vieras, nettideittailua kokeilleen naisen säälittelevä ääni. Haistatan sille. Jos ensimmäinenkään mielikuva vartijatuttavuudestani ei ollut oikea, millä halvatun oikeudella kuvittelen, että tämä toinenkaan on sen oikeampi? Ne kumpikin tapahtuivat omien korvieni välissä, ja jälkimmäisestä kasvatin kaikkialle ulottuvan. Kumpi on tärkeämpää, oikea ihminen vai oikea mielikuva? kysyn itseltäni, sitä samaa kysyn aina myös vieraalta ääneltä ja ajattelen avioliittoja, jotka alkavat hurmiosta ja päättyvät nyrkiniskuihin. Äänen mielestä minä olen tyhmä. Se jatkaa minun lapsellisuuteni säälittelyä, ravistelee olematonta päätään ja sanoo itsevarmana että Ei se vain mene niin. Kai minun olisi pitänyt sanoa sille jo heti, että Olet pinnallinen paska.

Seuraavana päivänä kirjoitan sähköpostin vartijalle. Lopetetaan tämä koko homma. Mutta vasta sitten, kun tiedän kenen kanssa olen sitä lopettamassa ja se on lakannut toimimasta.   


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti