sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Salkkari-urani ja muut etpystyt

Pärjäsin hyvin lukion ilmaisutaitokurssin loppukokeessa. Siihen kuului kohdallani ainakin lausuntaa ja pientä näyttelemistä koko luokan istuskellessa katsomassa auditorion punaisilla plyysipenkeillä. Lausuin Tommi Tabermannin runon Haavoitettu, joka sopi senhetkisiin tunnelmiini, ja auditorio puhkesi raivokkaisiin aplodeihin. Esiintyminen ei ollut mikään pikkujuttu. Varsinkin tuohon aikaan olin niin neuroottinen jännittäjä, että olisin kevyesti voinut sössiä koko jutun jännittämiselläni.

Kerroin itseylityksestäni silloiselle fysioterapeutilleni. Olin niin innoissani, että uhosin laittavani roolihakemuksen Salattuihin elämiin. Fysioterapeuttini vastasi:

 Siinä pitää selkeä ulosanti ja itsensä hallinta.  Täytyy olla realisti. Ei se onnistu sinulta.

 En lähettänyt hakemusta Salattuihin elämiin. Onnistumisesta syntynyt into, jonka voimalla olisin uskaltanut puskea päin esiintymispelkojani, valui Airex-matolle puolapuiden väliin. 

Tietysti tapaus on vain yksi esimerkki siinä etpystyjen -ketjussa, joka on kasvanut pituutta läpi elämän ja tekee niin vieläkin. En usko, että kovinkaan monessa tapauksessa on ollut kyse siitä, että lannistavien kommenttien lausuja välittää minusta niin paljon, että haluaa suojella minua henkisiltä kolhuilta. Usein ihmistä inhottaa katsella itsensä yliarvioimista ja hivelee viisaus olla laittamatta itseään sellaiseen tilanteeseen. Epäonnistuminen on sallittua vasta, kun on oman alansa guru. Silloin pikku kömmähdykset ja suuret sössinnät muistuttavat liikuttavasti, että gurutkin ovat sentään ihmisiä.

Eräs ihminen totesi joka kerta aiheesta puhuttaessa, että luovan kirjoittamisen ohjausryhmässä saamani palaute edessä häämöttävästä menestyskirjailijan urasta saattaa olla markkinointikikka lisäohjauksen ostamiseksi. En tiedä, tiedostaako hän tuovansa samalla julki oman mielipiteensä kirjoittajankyvyistäni vaiko ei. En ole jaksanut ottaa kantaa. Aion kirjoittaa niin kauan, että pääsen omiiin tavoitteisiini.

Lannistavat puheet voivat joko lamauttaa (kuten ensimmäisessä esimerkissä) tai motivoida (kuten toisessa esimerkissä). Kävipä kummin päin hyvänsä, latistaja välttyy näkemästä yliarviointia ja häpeää, mutta tulee muistetuksi ainoastaan negatiivisessa valossa. Kiitospuheissa ei mainita itsetunnon nakertamista, tai kardinaalimokan estämistä jossakin sellaisessa, mitä ei koskaan edes tehty.

Yksi parhaita oivalluksia aikuisuudessa on, että ennen itseä aikuiset –aikuiset eivät aina ole vanhempia ja viisaampia. Niin kuin kukaan ei ole itseä viisaampi oman elämän asioissa. Parhaat asiat elämässäni olen tehnyt olemalla ”epärealisti” ja alkamalla tehdä juuri niitä asioita, joita minä en jonkun mielestä voi tehdä. Vuosia myöhemmin sain myös  uutta rohkeutta esiintyä yleisön edessä. Tein opinnäytetyötä, ja ihmisille puhuminen omista kiinnostuksen kohteistaan oli paljon mukavampaa kuin paperilta luntattava sepustus koalakarhujen ruuansulatuksesta. Niihin aikoihin lähetin myös valokuvallisen hakemuksen Salattuihin elämiin. Kysymys tosin oli pelkästä avustajapestistä. En koskaan saanut vastausta, mistä en oikeastaan ollut yllättynyt. Salatuista elämistä puuttuu edelleenkin pyörätuolia käyttävä hahmo.

2 kommenttia :

  1. Ei puutu enään Sami Uotila (Aki Nikkinen) näyttelee henikölä, joka joutui onnettomuuden jälkeen pyörätuoliin. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, mutta se pysyväishahmo oikeasti liikuntarajoitteisella näyttelijällä puuttuu :)

    VastaaPoista