keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kuka pelkää mustaa miestä?

Eräs tuntemani suomalaisnainen kertoi naamansa venähtäneen toissaviikolla, kun asiakaspalvelutiskin toiselle puolelle ilmaantui äkkiä todella tummaihoinen mies. Mies ei puhunut kunnolla suomea. Asiakaspalvelun hoitaminenkin sujui häneltä vähän löyhällä kädellä. Tuttavaani pohditutti hänen ensireaktionsa. Hän ei ole ihminen, joka uskoo tietynlaisen ihonvärin oikeuttavan väkivaltaan. Hän ymmärtää, etteivät tummaihoiset uhkaa suomalaisten työpaikkoja eivätkä suomalaisuutta ylipäätään. Loogisesti hän osaa myös päätellä, etteivät kaikki tummaihoiset raiskaa ja rötöstele. Aloin miettiä, onko kysymys oikeasti ihonväristä, vaiko sittenkin yhteisen kielen puutteesta.

Olen kokenut kauhuelämyksen törmätessäni talvisen hämärällä kadulla mustaan hupputoppatakkiin pukeutuneeseen tummaihoiseen mieheen. Se johtui siitä, että tumma tummaa vasten näytti siltä kuin hupun sisällä ei olisi ollut lainkaan päätä. Jos ihonväri on todella tumma, saattaa tottumattomasta valkoihoisesta tuntua siltä, että kasvonpiirteitä on ylipäätään vaikea erottaa. Se voi aluksi tuntua hieman pelottavalta.

Matkustaessani invataksilla minua ovat kyydinneet ulkomaalaistaustaiset kuljettajat, jotka ovat puhuneet huonosti suomea. He eivät ole olleet tummaihoisia. Näillä matkoilla minua on jännittänyt, ymmärtääkö kuljettaja määränpääni osoitteen, sähköpyörätuolini kiinnityskoukkujen sijainnin ja oikean kiinnityksen tai sen, jos ilmaisen olevani epämukavasti. Toistaiseksi olen selviytynyt perille ilman suurempia kommelluksia. Silti se on ollut aina vähän pelottavaa.

Minulla on myös ollut täysin suomenkielinen, kantasuomalainen avustaja, jolle sanoin haluavani olla kaikessa rauhassa ja lukea kirjaa. Hän kaivoi esille PlayStanionini. Sanoin uudestaan, että haluan lukea rauhassa. Hän käynnisti PlayStationini ja sanoi, ettei häiritsisi minua, kun keskittyisi pelaamaan muutaman pelin tylsyytensä nujertamiseksi. Meillä oli yhteinen äidinkieli, mutta ei yhteistä kieltä ja viitsimystä sen suhteen, mitä äidinkielellä kulloinkin ilmaistaan. Se jos mikä on pelottavaa.

Saapuessani Las Vegasiin hotellihuoneessamme kävi jo ensimmäisenä iltana kaksimetrinen, tummaihoinen hotellityöntekijä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt ei todellakaan olla enää koti-Suomessa. Se oli jännittävää. Niinikään se oli myös huikeaa. Siinä se oli kaikkinensa. Eriväriset ihot menettivät merkityksensä. Me kaikki puhuimme samaa kieltä, joskin sikäläisten täytyi yrittää ymmärtää minun solkotustani. Se ei ollut lainkaan pelottavaa. 

Tuttavalleni selvisi lopulta, ettei mies asiakaspalvelutiskillä ollut edes varsinaisissa tehtävässään, vaan jonkinlainen hätäsijainen. Asiakaspalvelun tahmea sujuminen ei siis johtunut pelkästään kielimuurista, ihonväristä puhumattakaan. Tuttavaani häkelsi tottumattomuus, odottamaton odottamattomassa paikassa. Vieraus määrittyy aina suhteessa omaan itseemme ja ymmärretyksi tullessamme näemme ymmärtäjässä jotakin samaa kuin itsessämme. Yhteinen kieli ei välttämättä edes tarkoita ymmärrettyä puhuttua kieltä, vaan myös ääneen lausumatonta, sosiaalista kieltä, tapoja ja merkityksiä. Herää kysymys, miksi nämä asiat nousevat aina pintaan ulkoisesta erilaisuudesta puhuttaessa. Oikeasti me kaikki kohtaamme samanlaisia vuorovaikutushaasteita joka päivä, myös näennäisesti samankaltaistemme keskuudessa.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti