sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sadatta Pätkää

Miksi tämä blogi on hyvä blogi?

Jokin aika sitten pidin blogissani kyselyn, jossa tiedustelin lukijoiltani, ovatko kirjoittamani tekstit vaikuttaneet heidän näkemyksiinsä liikuntarajoitteisuudesta. Suurin osa vastaajista kertoi näkemyksiensä laajentuneen. Pari ilmoitti myös näkemyksiensä muuttuneen. Se on kiva osoitus siitä, että tekemiselläni on merkitystä siitä saatavan ilon lisäksi.

Miksi tähän blogiin palaa uudestaan?

Tänään ilmestyy järjestyksessään sadas Pätkä. Siinä havainnollistetaan, miksi henkilökohtaisen avustajan rooli sosiaalisissa tilanteissa on pelkkä statisti. Haaveilen edelleen oman sarjakuva-albumin julkaisusta. Vuonna 2015 Pätkiä ilmestyy myös IT-lehden joka numerossa.

Miksi kannattaa tarttua myös kirjoihin?

Lupailin alkukesästä, että Special Editionille kaavailtu jatko-osa ilmestyisi Elisa Kirjassa kesän aikana. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, ja kässäri odottaa nyt mahdollisuutta päästä kovien kansien väliin! Special Edition ihastutti lukijoita ja kumosi ennakkokäsityksiä, ja myös jatko-osa jatkaa samalla linjalla.

Vampyyrikirjani Kauhea kertomus Uolevista on arvosteltu Turun Science Fiction Seuran Spin-lehdessä. (Lehden voi hankkia itselleen täältä: http://www.tsfs.fi/?spin.html )

Entä te? Mikä saa teidät lukemaan tätä blogia ja palaamaan siihen?

Onko blogin lukijoiden joukossa joku, joka on lukenut kaikki tekstit? Jos olet, ilmoita itsestäsi ja lukuhetkistäsi tämän blogipostauksen kommenteissa. Tahdon viskata teitä pikku yllätyksellä.

Sadas Pätkä löytyy omalta tunnisteellaan Sarjakuvat-osiosta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti