torstai 21. toukokuuta 2015

Pelkuruutta vai uranuurtoa

Olen usein törmännyt ajatusmalliin, ettei omasta liikuntarajoitteisuudesta saa tehdä numeroa. Ihmiset, jotka möykkäävät turhan päiten asiasta, joka nyt ei ole niin big deal, pidetään ainakin näillä leveysasteilla ärsyttävinä. Liikuntaesteettömiltä ei saa kerjätä sääli- tai muita irtopisteitä. Oman liikuntarajoitteisuutensa esille tuominen pitää hoitaa niin elegantisti, ettei irtopisteitä ripsahda edes vahingossa. Yhdenvertaisuutta edistää, jos kykenee osoittamaan kykenevänsä toimimaan yhtä pätevästi muiden ihmisten joukossa. Silti liikuntarajoitteisuus pitää tuoda esille häpeämättä. Omia rajoitteitaan ei saa peitellä vähimmässäkään määrin, sillä muutoinhan kyse on häpeilystä ja salailusta. Päällepäin näkymättömistäkin rajoitteista pitää mainita. Rajoitetta koskeviin suorasukaisiinkin kyselyihin pitää vastata, sillä eiväthän asiaan perehtymättömät liikuntaesteettömät muuten saa vastauksia. Ehdottoman tärkeää on muistaa tiedottaa omasta liikuntarajoitteisuudestaan etukäteen, jotta pahaa-aavistamattomat valtaväestön jäsenet eivät vain järkyty joutuessaan kohtaamaan liikuntarajoitteita täysin yllättäin.

Fiksumpi ehkä huomaa yllä olevassa aatelmassa jotakin ristiriitaista. Aihe nousee tapetille Euroviisujen ansiosta. Vaikka Pertti Kurikan Nimipäivät putosivat finaalista, vammaispoliittisesta näkökulmasta voi vielä jännittää Puolan sijoittumista. Puolan edustaja Monika Kuszynska on halvaantunut onnettomuudessa ja istuu pyörätuolissa. Kappaleen musiikkivideolla pyörätuoli pysyy silti poissa kuvasta aivan loppumetreille saakka. Joidenkin mielestä se tarkoittaa sitä, että laulajatar ei esiinny rehdisti vammaisena, joidenkin mielestä hän keskittyy vain olennaiseen ja sulautuu joukkoon.

Vielä joitain vuosia sitten vallalla tuntui olevan näkemys, että todistaakseen  olevansa kuten muutkin, piti liikuntarajoitteisella tai muutoin vammaisella olla jokin huomattava kyky. Erityistaito ikäänkuin neutraloi rajoitetta ja asetti näin "normaalin" tasolle. Onneksi pikkuhiljaa ollaan heräämässä siihen, ettei kyseinen ajattelutapa sittenkään oikein tue kaunista aatosta kaikkien kukkien kukkimisoikeuksista. Toisaalta joitakuita hirvittää se, että liikuntarajoitteisten mieltäminen tavallisiksi ihmisiksi upottaa unohduksiin sen tosiseikan, että liikuntarajoitteisilla oikeasti on elämässään rajoitteita.

Sen sijaan, että pohdittaisiin sitä, onko Kuszynska nyt oikeasti pelkuri vai uskalias uranuurtaja, ehdottaisin keskittymään niihin elementteihin, joita itse arvostaa viisulavalla. Henkilökohtaisesti pidin Suomen punk-revittelyä Puolan edustuskappaletta onnistuneempana vetona. Jälkimmäinen on perinteinen rakkausballadi, joka ei jäänyt mieleen toisenkaan kuuntelukerran jälkeen. Vammaisaspektia ei edes tarvitse miettiä tietääkseen, että arvostin tällä kertaa enemmän esitystä, joka erottuu muista jollain tapaa. Yksi asia on varma. Tänä vuonna viisut ovat olleet avoinna myös vammaisille esiintyjille. Se on saavutus, josta on syytä olla iloinen.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti