torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappupallo

Tämä on järjestyksessään 100. omablogipostaus ja 400. postaus yhteensä. Se sopiikin hyvin, koska nyt on käsillä nimikkojuhlani. Hyvää Vappua!

Minulla on jo jonkinmoinen vapunjuhlinnan historia, jonka aikana kaikki ei aina suinkaan ole mennyt putkeen. Esimerkiksi juuri viime vuonna hoksasin vapunaattona hieman ennen kauppojen sulkemisaikaa, että minulla ei ollut kaappien kätköissä lainkaan serpentiiniä, jolla olisin voinut koristaa asuntoni iloiseen vappuasuun. Katosta roikkuvat värikkäät nauhamatot sieluni silmissä kiiluen suunnistin lähikauppaan ja sen vappuhyllykölle. Siellä ei ollut rullaakaan serpentiiniä.

Varmistettuamme avustajan kanssa, ettei ainuttakaan rullaa ollut kierähtänyt hassujen vappuhattujen ja tekonenien alle, kysäisimme asiasta myös myyjältä. Vastaus oli yhtä tyrmistyttävä. Jos vappuhyllystöllä ei ollut serpentiiniä, se oli loppu.

Tänä vuonna aloitin serpentiinistressin hyvissä ajoin. Lähetin avustajani tarkistamaan vapputarpeistovalikoimaa kahdestakin eri kaupasta, ja asetin ehdottomasti viimeiseksi serpentiininhankintapäiväksi aatonaatonaaton. Nyt minulla on serpentiiniä!

Vappupulmilta en siltikään välty. Vuoden 2015 vappukriisi ilmaantui maisemiin kuin vanha ystävä ikään. Ostin hiljattain kirpputorilta ihanan leopardimekon, ja kiskaisin sen päälleni tarkoituksenani viettää ikimuistoinen vapunaattoilta stand upin parissa. Niin tietoinen kuin olenkin vyötäröni seutuvilla olevasta kumpareesta, olen aina iloinnut siitä, ettei tuo kumpare ole roikkuvaa ja hyllyvää aladoobia. Uudessa leopardimekossani asiat ovat toisin. Kangas kiristyy vatsani ympäriltä tuoden näkyviin terhakan, somasti soikean kummun, joka muistuttaa täydellistä raskausvatsaa.

Tietenkin voisin marssia ulos ovesta vatsa pystyssä ja nauraa sisäistä räkänaurua kaikille niille paheksuville katseille ja kohinoille, joita luuloteltu tilani vääjäämättä aiheuttaisi. Voisin myös pyrkiä eturiviin saadakseni osani stand up-koomikkojen ryöpytyksestä. Kiusallisempaa ehkä olisi, jos joku hyväntahtoinen mummeli tulisi taputtelemaan vatsaani ja povaisi minulle Vuoden äiti -pystiä. Kiloseni ylpeästi kantaessani en kuitenkaan pystyisi välttymään totuudelta. Näytän odottavalta äidiltä, mutta en ole. Tarkastellessani vatsakumpuani tulin pelkästään kaihoisaksi. Jonain päivänä voin olla oikeastikin raskaana, mutta vielä ei ole sen aika.

Ehkä minun pitäisi aloittaa taas vatsalihastreeni. Siihen asti joudun nappaamaan matkaan jakun ja kätkemään kumpuni parhaani mukaan. Serpentiinillä voi vappuna koristella myös oman pyörätuolinsa.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti