lauantai 14. helmikuuta 2015

Soittakaa paranoid!

Mistä tunnet sä ennakkoluulottoman ihmisen?
  • Hän ei sano heti kohdatessa, että tapaaminen täytyy lopettaa, koska hänen varpaitaan paleltaa
  • Hän ei tuskittele, miten kivinen tie sinulla on edessäsi pyrkiessäsi pyörätuolilla perheen perustamiseen/vakavasti otettavaksi poliitikoksi/huippumalliksi. Hän sanoo tekevänsä parhaansa, jotta tuo tie olisi ainakin hänen osaltaan kivetön.
  • Hän käyttää aikaa edes miettiäkseen pyörätuoliystävällisiä vaihtoehtoisia toimintatapoja
  • Hän haluaa keksiä pyörätuoliystävällisiä vaihtoehtoisia toimintatapoja
  • Hän ei koskaan sano sinulle "Arvostan sinua ihmisenä, mutta"...
  • Hän ei puhu henkilökohtaiselle avustajallesi yksikön kolmannessa persoonassa silloin, kun haluaa tietää jotain sinusta ja sinä olet itse paikalla (ja valveilla)
  • Hän ei aloita keskustelua sanomalla "Olen kuullut, että täällä käy joku vammainen".
  • Hän katsoo sinua vastaanottavasti (vrt. klassinen peura ajovaloissa -ilme)
  • Hän keskustelee kanssasi (vrt. klassinen kengänkärjille "Olen varsin vaivautunut" -ilme)
  • Hän ei taputa sinua olkapäälle ja ylistä sinua kymmenistä ihmeteoista, vaikka olette entuudestaan tuntemattomat ja sinä istut paikoillasi)
  • Kun pyyhällät pyörätuoleinesi sisään ovesta, hän ajattelee tytön/pojan/naisen/miehen tulevan sisään ovesta
Listalle riittäisi taatusti vielä lisääkin palluroita. Juttu on nimittäin niin, että liikuntarajoitteiset oikeasti kokevat mitä erikoisimpia ihmiskohtaamisia. Aika ajoin saattaa tuntua myös siltä, ettei ole muiden silmissä edes oikea ihminen, vaan jonkinlainen kanssaihmisten toimenpiteiden kohteena oleva möhkäle. Se voi aiheuttaa lievää vainoharhaisuutta. Siis niinkuin esimerkiksi silleen, että jos jollekulle iskee bussissa vaikkapa noroviirus ja hän ryntää ulos samalla hetkellä kuin pyörätuolilla liikkuva on tulossa sisään ja pyörätuolilla liikkuja jää miettimään, oliko kyseessä liikuntarajoitteisten kohtaamiseen liittyvä hätäuloskäynti.

Viime keskiviikkona (11.2.2015) kävi niin, että vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry järjesti mielenilmauksen junien esteettömyyden puolesta. Tarkoitus oli matkustaa ravintolavaunussa Helsingistä Tampereelle, mutta kuinka ollakaan ravintolavaunun ovet olivat rikki. Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölästä tuntui siltä, että ovet pantiin tahallaan lukkoon. VR kiisti väittämän.

Vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko Kökkölään on iskenyt edelläkuvatun kaltainen paranoia ja mielenilmauksen ajoitus on osunut todella mälsään saumaan, tai VR kiillottaa jo entuudestaan tummentunutta kylkeään. Paranoia ei ole oikeutettua ketään kohtaan. Sitä pitäisi osata välttää, olivatpa omat kokemukset millaisia tahansa.

Könkkölän ja Valtion Rautateiden kohtaamisessa on silti se erityispiirre, että jälkimmäinen on asiakaspalvelija.  Edes asiakkaan "mustatuntuu" ei ole fakta, eikä siihen pidä faktana suhtautua, mutta vakavasti siihen on suhtauduttava. Puolustuspuheenvuorojen sijaan VR:n on aiheellista ottaa tästä opikseen ja keskittyä toimimaan tavalla, jossa aiheettomalle paranoialle ei jää sijaa. Näin ensi töiksi tekee esimerkiksi mieli kysyä, demonstroitiinko vaikkapa jollekulle mielenilmauksessa mukana olleelle avustajalle käytännössä, että ravintolavaunun ovi on oikeasti rikki.

Just because you're paranoid don't mean nobody's watching.  

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti