sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Häpeä, hämmennys ja ikäkorrelaatio-ongelma

Teen teille paljastuksen: kuuntelen silloin tällöin Robinia. Paljastus tämä on olevinaan siksi, että kaikki lähipiirini ihmiset niinkuin myös blogini tarkkanäköisimmät lukijat tietävät, että olen syntynyt 1980-luvulla. Robinin kuunteleminen ennen vuotta 1995 syntyneenä on häpeä ja hämmennyksen aihe. Näin olen kuullut.

En ole yksin häpeäni kanssa. Kuunneltavan musiikin esittäjän iän korreloimattomuudesta omaan ikäluokkaan kärsii moni muukin. Tästä asiasta ei puhuta, ja vielä vähemmän sen sävelien halutaan siivilöityvän naapurien korviin seinien läpi. Viimeksi näin SuomiLOVE-jakson, jossa aikuinen tytär yllätti äitinsä tämän suosikkiartistilla, jonka keikoille tämä koki olevansa liian vanha menemään. Odotin paikalle saapuvaksi Isaac Elliotia, mutta saapuja olikin Jonne Aaron. Joskus vähempikin ikäero on tarpeeksi häpeällistä.

Minä en ainakaan toistaiseksi ole suunnitellut Robinin keikoilla käymistä. Tämä johtuu siitä, että kohdallani ei voida puhua fanituksesta siten kuin fanituksen omalla kontollani määrittelen. Robin puhuu oman ikäluokkansa asioista, ja siinä kohtaa olen auttamattomasti hukannut idolisen tarttumapinnan, tuttuuden tunteen ja omaa elämää koskevat oivallukset. Iän karttuessa musiikin sanoituksilta alkaa kaivata enemmän elämää nähneitä merkityksiä, ja korva alkaa kaivata teknoketkujumputuksen sijasta melodisempia sointuja. En tiedä tarkalleen mistä viimeksi mainittu johtuu. Olen silti melko varma siitä, että tähän kaikkeen pohjautuu myös ikäkorrelaatio-ongelma ja sen todelliset ja keinotekoiset lieveilmiöt, jako (sosiaalisesti) hyväksyttyihin artisteihin ja noloihin artisteihin. Keinotekoisista syistä esimerkiksi moni koululainen saa maistaa asfalttia välitunnilla.

Kuuntelen Robinia silloin tällöin siksi, että joskus kaipaan myös sanoja, joista puuttuu se eletyn elämän painolasti. Robin on sanan joka merkityksessä hyvän mielen musiikkia. Se on elämäniloa ilman epätoivoa ja katkeruutta, ja jokseenkin hämmentävää Kesärenkaat-kappaletta lukuunottamatta myös ilman iänikuista kiimarenkutusta. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, onko nykynuoriso henkiseltä kehitykseltään keskiverrosti alle vai yli keskitason (siis yleisesti ottaen hyvä- vai huonotapaista), mutta arvostan isosti myös sitä fiksuutta, jota Robin julkisuudessa esiintyessään osoittaa. Vielä enemmän arvostan tapaa katsella ympäristöään kuin olisi juuri saapunut karkkikauppaan. Se meiltä "aikuisilta" tuppaa usein unohtumaan. Me keskitymme liiaksi siihen, mitä muut meistä ajattelevat. Siksi me kehittelemme älyttömiä psykoanalyyttisia teorioita siitä, mitä naapuristamme pitäisi ajatella, jos seinän takaa suodattuu joskus Frontside Ollie.  

Olen myös kuullut, että ennen vuotta 1995 syntyneenä on jonkinlainen sosiaalinen virhe postata Robinia omalle Facebook-seinälle. Musiikin jakaminen somessa perustuu toiveeseen eräänlaisesta kollektiivisesta tunnekokemuksesta. Toisin sanoen postaamme musiikkipätkiä siinä toivossa, että joku muukin ensinnäkin kuuntelisi kyseisen kappaleen ikäänkuin yhdessä meidän kanssamme ja osoittaisi pitävänsä siitä. Robin-postailun pelätään siis aiheuttavan kyseenalaisia mielikuvia ja käsityksiä. Menen tässä nyt askelen verran pidemmälle ja postaan Robinia blogissani. See if I care!


Käsi ylös ne, jotka oikeasti kuuntelevat Facebook-kaverinsa musavideopostaukset.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti