sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Elämän suola ja sokeri

Kukapa ei muistaisi ala-asteen esitelmiä. Niissä oli se sinänsä kiinnostavasta aihealueesta, kuten koalakarhuista tai faaraoista väsätty faktakokoelma, joka piti lukaista koko luokalle, vaikka tärisytti, pissatti ja huimasi. Sitten joku Neropatti-Nestori takarivistä mainitsi vielä korviinkantautuvasti, että tuon kädet tärisee, ja sen jälkeen ne vasta tärisivätkin. Koalan elintavat tai faaraoiden loistokas elämä haihtui savuna ilmaan. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi aina suunnaton helpotus oman esiintymisvuoron päättymisestä.

Ajan kanssa yleensä helpottaa. Itselläni niin kävi viimeistään silloin, kun aloin pitää opinnäytetyöseminaarejani. Ylitin sallitun esitelmöintiajan kolminkertaisesti. Syy ei varsinaisesti ollut siinä, että olisin oppinut hillitsemään aikaisempaa enemmän hillittömiä hermojani. Tärisin ja pyörtymispisteilin aivan entisin elkein. Tällä kertaa puhuin siitä, miten itse olin aihetta työstänyt, mitä oppinut ja se kaikki merkitsi, ja oma innostukseni näkyi. Halusin jakaa kaiken innostukseni yleisön kanssa, eikä niin miellyttävää asiaa ollut enää syytä jännittää. Olin saanut ensimmäisiä oppituntejani intohimon tärkeydestä omassa tekemisessä.

Sittemmin intohimon merkitys on entisestään korostunut. Vain intohimoja sisältävässä elämässä maistuu sekä suola että sokeri. Jos kaikki elämässä on ihan kivaa tai hitusen tylsää, elämä soljuu läpi harmaana massana. Joukkoon tarvitaan myös polttavaa rakkautta ja niskakarvat pystyyn nostattavia inhonväristyksiä. Ne eivät voi kyllästyttää. Siksi aito intohimo ei missään tapauksessa merkitse kokonaisvaltaista rajattuihin asioihin fakkiutumista, vaan jatkuvaa kiinnostusta kokea uutta. Intohimoiset ihmiset ymmärtävät usein hyvin toisiaan. Minäkin arvostan muita intohimoisia ihmisiä. Itse asiassa saan valtavat inhonväristykset ihmisistä, joita "ei vaan inspaa". Intohimo saa oppimaan, analysoimaan ja arvottamaan.

Intohimoon liittyy monesti myös terveellistä lapsenomaisuutta. Intohimon kohde, joka on ulkopuolisille "vain" jokin asia, muuttuu intohimossa pulppuavaksi iloksi elämän pikkuasioista. Esimerkiksi kirjoittamista minun on mahdoton ajatella ilman intohimoa. Kirjoittamiseen liittyvä ilo ja asioiden puretuksi saaminen pakottavat minut kirjoittamaan. Kun tunnen sellaista iloa kirjoittamisesta, se vaikuttaa koko elämänlaatuun. Intohimo ei himmene, vaikka kaikki eivät arvostaisikaan peräkkäin iskettyjä kirjasinmerkkejä yhtä paljon. Jos kysymys olisi esitelmöinnistä, Neropatti-Niiloa ei edes kuulisi.

Niinikään intohimoa käytetään yleiskielessä seksuaalisten tarpeiden synonyymina. Siitä syystä intohimoarvostustaan on hyvin hankala tuoda esille esimerkiksi nettideittailussa, ellei vastausten sitten halua koostuvan "intohimoja saa naisista, ihan lapsesta saakka tissiä ruinannut"-tyylisistä filosofoinneista. Tämä on sääli. Elämän intohimojen ja alkukantaisten viettien välinen ero on järjettömän iso.
 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti