lauantai 20. joulukuuta 2014

20.joulukuuta

Katsoin eilen Hjalliksen ja mietin ensimmäistä kertaa, onko Päivi Räsänen julkisuuskuvaansa moni-ilmeisempi ja sympaattisempi tyyppi. Kirjoitan paljon siitä, miten media esittää asiat usein painottuneesti ja miten ihmiset (median myötävaikutuksesta tai ei) suhtautuvat asioihin painottuneesti.

Päivi Räsänen on sitä mieltä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio. Hänen mielestään miehen ja naisen keskinäinen erilaisuus luo jännitteen, joka avioliitossa on se hieno juttu. Tämä hänelle sallittakoon. Mielipide ei ota huomioon, että kahden ihmisen välinen hieno jännite voi kummuta muustakin kuin ruumiin muodosta. Päivi Räsänen tulkitsee Raamattua omalla, osin ristiriitaisella tavallaan. Tämäkin hänelle sallittakoon. Samoin tekevät monet muut. Päivi Räsänen vastustaa fyysistä väkivaltaa. Olen samaa mieltä, joskin henkinen väkivalta saattaa mielestäni monesti olla jopa fyysistä väkivaltaa pahempaa. Ihmisoikeuksien polkeminen on osa sitä. Päivi Räsänen on sitä mieltä, että mielipiteet tietyissä asioissa eivät oikeuta joutumista koko kansan narriksi ja sylkykupiksi. Siitä minäkin olen täysin samaa mieltä.

Lisäksi Päivi Räsänen on leikkinyt koiraa tyttärensä ystävän tullessa kyläilemään ensi kertaa. Hjallis kysyi oivallisesti, miksei julkisuudessa nähdä näitä pehmeitä ja helposti lähestyttäviä puolia. Siinä olisikin pähkinää purtavaksi Räsäselle.

Julkisuudessa esiintyvän henkilön karisman salaisuus on hyvin monesti se, että vaikuttaa julkisuudestaan huolimatta tavalliselta ihmiseltä. Sellaista ei löytynyt edeltävässä ohjelmassa esiintyneeltä Sara-Marie Forsbergiltä. Sara hiihteli studioon rocktähden elkein ja piti levotonta tavaramerkkistä yhden naisen showta yllä tavalla, joka tuntui jopa Possen kaltaisessa riehurevittelyssä sieluttomalta. Päivi Räsäsen kootut eivät ole median parasta antia, johon kannattaa upottaa aikaa ja vaivaa.

Tämä postaus koskee tavallaan eilistä, mutta pohdin näitä asioita vuorokauden jo vaihduttua. Kuuntelin lempibändiäni ja erilaisia rakkauslauluja miltei pikkutunneille. Tänään väsyttää.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti