sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14.joulukuuta

Vierailin joskus erityiskoulussa, jossa oli autistisia ja kehitysvammaisia oppilaita. Mieleenjäi opastuskierroksen tehneen opettajan oppilaita koskenut kommentti: Kun aletaan etsimään sitä discokaveria, se löytyy vertaisryhmästä. Ei teistä esimerkiksi kukaan tosissaan ajattele kehitysvammaisen kanssa parisuhdetta. Vuosia myöhemmin näin ensimmäistä kertaa Vähän kunnioitusta -elokuvan. Muistin opettajan kommentin ja mietin, oliko elokuvassa esitetty "normaalin" nuoren miehen ja lievästi kehitysvammaisen nuoren naisen rakkaustarina oikeasti realistinen, vaiko ainoastaan kehitysvammaisten käsikirjoituskonsulttien mielistä kimmonnutta toiveajattelua. Perustelin ajatustani sillä, että että elokuvan kehitysvammaiset henkilöt elivät kaikki tuetusti asuntolassa. Samanaikaisesti minua ahdisti suunnattomasti oma potentiaalinen ahdasmielisyys.

Minulle vinkattiin Facebook-postauksesta, jossa nainen kertoi rankasta elämästään miehensä kanssa. Miehellä on lievä Down-syndrooma. Naisen mukaan mies on tunne-elämältään normaalilla tasolla ja kykenee huolehtimaan itse itsestään ja kodin askareista. Vain ulkonäkö on tavanomaisesta poikkeava. Varmaan arvaatte, ettei postauksessa esille nostettu rankkuus aiheutunut Down-sydroomasta, vaan ympäristön nostattamasta sontamyrskystä.

Tässä tulee kolikon kääntöpuoli: Jos kyseessä olisi parisuhde, jonka toisella osapuolella on niinsanotusti "pitkät piuhat", ei monikaan pitäisi asiaa kovin outona tai paheksuttavana. Jos selviäisi, että pitkät piuhat aiheutuisivatkin diagnosoitavasta kehitysvammasta, monen reaktio olisi todennäköisesti Hyi yök.

Joskus tuntuu aikuisten oikeesti siltä, että suhtautuminen on kiinni pelkästään asioille annetuista nimistä.

Olisiko useampi tyytyväinen, jos samaa sukupuolta olevat vihittäisiin liittoon, joka antaa vihityille tismalleen samat juridiset oikeudet kuin avioliitossa, mutta kutsuttaisiin sitä vaikkapa iviöliitoksi? Kaikki kehitysvammaisuus ei tule koskaan diagnosoiduksi, ja kehitysvammaisuuden asteita on erilaisia. Itse olen iloinen, että havahduin tähän viimeistään nyt.

Liitän loppuun vielä musiikkivideon, joka tunkee matona korvakäytäviini tätä postausta kirjoittaessa. Tämmöinen postausteemamusa on nykyään kuulemma muodikasta blogeissa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti