keskiviikko 26. marraskuuta 2014

26. marraskuuta

Ohessa 16.4.2013 Tukilinja-lehden blogiin kirjoittamani postaus:

Kuinka nostolaite kesytetään
Seuraavassa kuvataan yksi nostolaitemalli ja siihen kuuluvat varusteet:
Henkilönostin, tuttavallisemmin vain nostolaite, on apuväline, joka on tarkoitettu yhden ihmisen nostamiseen ja siirtämiseen paikasta toiseen. Sen runko-osa muodostuu yhdestä jalaksilla seisovasta tangosta, johon on kiinnitetty vaakatasoon toinen, hieman kaareva tanko, nostokaari. Nostokaari liikkuu laitetta käytettäessä ylös ja alas. Kaaren päässä on henkaria muistuttava osa, jonka kummassakin reunoissa oleviin pieniin koukkuihin nostettavan päällä oleva nostoliina kiinnitetään. Nostolaitteen jalakset on varustettu neljällä rullapyörällä, jotta laitetta pystytään liikuttamaan. Tarpeen vaatiessa jalaksia voidaan levittää. Ohjaamisen helpottamiseksi runko-osaan on liitetty myös kahvat kummallekin puolelle. Lisäksi runkoon on kiinnitetty paneeli, jossa on laitteen ja sen akun tilasta kertovat merkkivalot sekä käynnistysnappula. Laitteen käyttö, toisin sanoen nostotoiminnot ja jalasten säätäminen, tapahtuvat langallisen kaukosäätimen avulla.
Nostoliina muodostuu neljästä siivekkeestä ja paksusta tarraremmistä. Tarraremmi kiinnitetään nostettavan henkilön ympärille, suurin piirtein rinnan korkeudelle.  Kiinnitys varmistetaan vielä nauhan päälle napsautettavalla klipsillä. Liinan alimmat siivekkeet asetellaan nostettavan alle siten, että kangaspalat jäävät reisien yläosan kohdalle ja siivekkeiden päissä olevat kiinnityslenkit nauhoineen nousevat ylös jalkojen välistä. Nostettavan kädet jäävät ylimpien siivekkeiden sisäpuolelle. Kussakin neljässä siivekkeessä on kiinnityslenkki, ja jokainen niistä kiinnitetään nostokaaren henkariin. Nostettava itse voi myös ottaa otteen henkarista saadakseen tukevamman asennon.  Kun nosto aloitetaan, nostokaari ja henkari nousevat ylöspäin, nostoliinan nauhat kiristyvät ja nostettava nousee istuvampaan asentoon kohotessaan kohti korkeuksia.Rehellisesti sanottuna asento yläilmoissa on pitkälle samanlainen kuin puussa roikkuvalla orangilla. Myösviidakkohenkeen sopivaa edestakaista ja sivuttaista heiluntaa esiintyy, kun nostolaitetta liikutetaan laskupaikalle.
Erityisen tarkkana on oltava siinä, ettei nostoliinaa ei puettaisi väärin. Jos nostoliinan siivekkeet jäävät vääriin kohtiin, voivat narut kiristyä liiaksi ja polttaa ilkeitä haavoja ihoon. Jos tarraremmiä ei laiteta oikealle korkeudelle, voi nostoasento jäädä makaavaksi, ja esimerkiksi tuoliin istumaan laskeutuminen on lievästi sanottuna hankalaa. Myöskään siirtymisheilunta ei muistuta makuuasennossa kesäisestä iltapäivästä riippumatossa. Pääkin voi kopsahtaa hetkenä minä hyvänsä vaikkapa ovenkarmiin.
Ylipäätään huono nostoasento kipeyttää nostettavan henkilön helposti. Monesti eri lihakset joutuvat muutenkin jännitykseen ja henkarista kiinni pitäminen saattaa käydä käsivoimille. Orankimaisista elementeistä huolimatta kyse ei ole huikeasta viidakkoseikkailusta. Aikaa siirtoprosessiin kuluu aina runsaasti, parhaimmillaan jopa useita kymmeniä minuutteja.
Jos nostolaitteella ollaan siirtymässä esimerkiksi vessaan, pitää myös huolehtia siitä, että lasku tapahtuu oikeassa kohdassa. Istuminen on hankalaa, jos istuu liiaksi istuimen etuosassa. Usein oikean kohdan löytäminen vaatii muutaman veivauksen ylös ja alas. Se muistuttaa vähän teepussin kastamista kuumaan veteen. Vessakäyntien osalta on erittäin tärkeää, että nostoliina on malliltaan oikea. Edellä kuvatun siivekemallin lisäksi on olemassa myös pussimalli, jossa nostettava henkilö istuu nimen mukaisesti nostopussin sisällä. Nostopussissa on usein wc-toimintojen suorittamiseen tarkoitettu aukko, mutta luonnollisesti housut on riisuttava ennen pussin sisään solahtamista. Tämän vuoksi nostopussia ei ehkä kannata valita esimerkiksi cocktail-kutsujen aikaan, jos vessaan siirrytään juhlahuoneen puolelta.
Sitten käytännön osuus: Minulle kuvatunkaltaisen nostolaitteen käyttö on tullut nyt entistäkin enemmän tutuksi. Normaalisti pärjään henkilökohtaisen avustajan kanssa, sillä tarvittavat siirrot vaativat enemmän oikeanlaista tekniikkaa kuin varsinaista nostamista, ja ne voidaan suorittaa kenenkään ergonomian kärsimättä. Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole kaikkia tarvittavia henkilökohtaisia avustajia.  Välttämättömistä avuntarpeistani huolehtii kotipalvelu, jonka työntekijöillä on velvollisuus käyttää nostolaitetta. Halusin kertoa nostolaitteen käytöstä myös muille ihmisille.
Lopuksi pohdintaa: Voisiko henkilöiden nostamiseen ja siirtämiseen kehittää vähemmän orankimaista ja ennen kaikkea joutuisampaa tapaa? Puhutaan, että esimerkiksi robotiikka on tekemässä läpimurtoaan ennen kuin aavistammekaan.  Olisiko siltä osa-alueelta mahdollista löytää muutama mielenkiintoinen innovaatio myös henkilösiirtoihin? Lukeeko tätä blogia kukaan insinööri? 

No, koettuani pari karmaisevaa ja kivuliasta vaakatason nostokokemusta otin yhteyttä apuvälinelainaamoon ja pyysin saada nähdä muita nostoliinavaihtoehtoja. Ilmeni, että minulla on ollut koko ajan käytössä liina, jolla on tarkoitus nousta seisoma-asennosta. Ilmankos sitten. Myös saamani tiedot liinoista olivat epätarkkoja. Tänään kotitestissä oli liina, joka kohottaa istuvaan asentoon tukevasti kuin tatti, mistään ei tarvitse pidellä kiinni ja pöksynsäkin voi laskea kesken kaiken.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti