tiistai 11. marraskuuta 2014

11.marraskuuta

Olen miettinyt sitä, kuka minä olen. Haluan olla ennenkaikkea taiteilija.

Verkkoon julkaistaan sisältöjä siinä toivossa, että joku näkisi ne. Lisäksi toivotaan useimmiten sitä, että niitä näkijöitä tulisi koko ajan lisää. Sisältöjä ei kuitenkaan voi tehdä yleisöä varten niin, että yleisö saa mitä yleisö haluaa, mutta se, mitä itse haluaisin todella sanoa, jäisi sanomatta. Siksi on aihetta olla erityisen kiitollinen kaikesta saamastaan arvostuksesta. Minä haluan olla uskollinen omalle jutulleni.

Yksi minun periaatteistani on alusta asti ollut se, ettei ole olemassa yhtä ainutta aihetta, jota en voisi käsitellä. Tapa, miten aiheita käsittelee, on minulle olennaisempaa.

Miten tämä kaikki istuu yksiin sen kanssa, että minulla on liikuntarajoite? Vammaiskeskustelussa korostetaan usein avoimuutta. Voiko kirjoittaa ja piirtää, jos on jokin vamma, ja ammentaa taiteiluihinsa vammastaan juuri sen verran ja sillä tavoin kuin itse kulloinkin haluaa? Vai onko kirjoittaja ja piirtäjä, jolla on jokin vamma, uskottava ainoastaan vammaisena, joka kirjoittaa ja piirtää? Tarkoittaako näennäisesti vammattomien ihmisten ihannoima rohkeus halua antaa itsestään kaiken? Onko huomiopisteen siirtäminen vammasta jonnekin muualle pelkuruutta?

Minä olen Vappu-Tuuli Fagerson. Piirsin teille uuden Pätkänkin:
http://sit-up.blogspot.fi/2014/11/patkat-kylmasta-lampimaan.html

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti